Microsoftilta hyvä tulos, muttei aivan odotusten ja osakkeen hinnan veroinen. Washington Trustin talouden suhdanne pitää paikallaan, ei sen pahempaa.
Tekoäly on kiihdyttänyt sijoittajien intohimoja, yhtenä keskeisenä kohteena kisan teknologisessa kärjessä rullaava Microsoft. Raporttiin kohdistui tavallista suurempi mielenkiinto jo osakkeen roiman nousun takia.
Hyvät luvut yhtiö latoi pöytään, mutta osakkeen korkean hinnan suhteen parempaakin kaivattiin. Tekoälybuumi ei vielä oleellisesti ruoki avainlukuja.
Osaria voi ja kannattaakin syynätä kaksilla laseilla. Vertailukaudesta vuoden takaa kehitys oli hyvää, osittain oikeinkin.
Liikevaihto ja -voitto +15% ovat tuhteja kasvuyhtiön lukuja ja sinänsä klassista Microsoftia. Kertaluonteisten erien takia nettotulos nousi vain +10%, vahvaa valuutta sekin – ainakin periaatteessa.
Yksiköistä hurjimmat luvut latasi Xbox +61%, mutta niin pitikin, koska yhtiö maksoi peliyhtiö Activision Blizzardista 70 miljardia. Ihan hetkessä ei tuollaista hintaa ole katettu, ajan kanssa varmaankin.
Jo vuosia sitten ostettu työelämän sosiaalinen media LinkedIn kasvaa aina vain mukavasti, nyt +10%. Sijoittajat yleensä nakkelevat niskojaan yritysostoille kustannusten takia, mutta hyvät yhtiöt hallitsevat pääosin senkin puolen.
Sen takia en yleensä ota kummempaa kantaa ostoksiin ja fuusioihin. Talojen sisällä ne mietitään varmasti tarkasti, turha ulkopuolisten mestaroida.
Microsoftin tilivuosi päättyi tähän kvartaaliin vakuuttavin numeroin: liikevaihto +16%, liikevoitto +24%, nettotulos +22%. Osakekohtainen tulos 11,80 otti kunnon loikan yhden vaisun suhdannevuoden (9,68) jälkeen.
Teknologia on syklinen ala. Se unohtuu herkästi sijoittajilta. Sen parempi toki, koska laihoina aikoina osakkeet tungetaan alennuslaariin, aivan kuten Microsoft pari vuotta sitten.
Pariin viimeiseen kvartaaliin nähden luvut asettuvat vähemmän mairittelevaan valoon. Viime vuoden lopusta liikevaihto on kasvanut vain kolme prosenttia, liikevoitto ja osakekohtainen tulos noin prosentin per kvartaali.
Aika vaisua sijoittajien hypen valossa. Teköälyinvestointien hedelmät eivät ole vielä likikään kypsiä.
Suvannot ja pienet heitot kuuluvat toki kaikkien yritysten talouteen, myös Microsoftin. Jopa ajoittaiset notkahdukset, sen kohdalla yleensä kyllä hyvin loivat.
Tässähän ei ole mitään probleemaa pitkäaikaiselle sijoittajalle – paitsi osakkeen hinta. Tämän hetken tuloskunto noin 12 taalaa osakkeelle on turhan matala, kun osake maksaa toistaiseksi matalasta korjausliikkeestä huolimatta päälle 400 taalaa.
P/E:ksi tulee noin 35. Asiallinen kovan kasvun keskellä, tymäkkkä jos kasvu hiukan taapertaa. Ja se on tilanne viime kvartaaleissa.
MSFT on ollut hankala kohde jo pidempään. Se sai rutkasti osta-suosituksia laskumarkkinan jyllätessä, myös sen aivan pohjassa – josta osake ehti nousta yli +100%.
Tuloskunto ei ole kehittynyt likikään tuossa mitassa. Se kuvaa, kuinka halpa osake oli suhdanteen pohjassa – ja taas hintava ostohuuman yltyessä.
Aikoihin ei ole osta-suositusta irronnut, kun hinta ja tekninen analyysi eivät suosineet. Pantattua tuli liiankin kauan, koska osake ei notkahdellut juuri lainkaan.
Microsoftia on helppo luukuttaa alennusmyynneissä ja taas pakko vieroksua sijoittajien lämmettyä. Molempia tulee vastaan ajoittain.
Nyt tilanne on sikäli kimurantti, että pidempikestoisen notkahduksen mahdollisuus ei ole vähäinen niin raporttien kuin teknisen analyysin puolesta.
Jos kurssi vielä kiskaisee testaamaan edellistä huippua tai sen tuntumaankin saattaa lunastusta haikailevien paikka olla siinä.
Jos varsinaisen laskumarkkina lähti liikkeelle se jatkunee aaltoillen selvästikin 400 taalan alle. Mitään hätäähän yhtiöllä ei ole ja tuskin tuleekaan näkyvässä tulevaisuudessa.
Palaan asiaan tuonnempana. Nyt en näe syytä tehdä mitään.
Kun yhtiön luvut junnaavat vuoden paikallaan se harvoin on riemun aihe. Riippuu kuitenkin olosuhteista ja osakekurssiin leivotuista odotuksista.
Washington Trustin kohdalla ne olivat happamat, kertoo kurssikehitys yli kahden vuoden ajalta. Polkuhintaan poljetun osakkeen osinkotuotto turposi hurjaksi – mutta sen takana olleet pessimistiset skenaariot eivät toteutuneet.
Eivät ainakaan Q2, ja tuskinpa tuonnempanakaan sen puoleen. Pahimman luulisi jääneen taakse, sillä WASH eroaa oleellisesti vaikkapa Pörssihaukan kahdesta kotimaisesta pankista.
Nimittäin siinä, että WASH:in korkokate elää paljon voimakkaammin alaspäin korkeiden korkojen aikana, koska sen luototus nojaa paljolti talletuksiin. Ja sikäläiset asiakkaat osaavat vaatia tällaisena aikana kunnon korkotuottoa rahoilleen.
Se näkyy siten, että vertailukaudesta korkomenot kasvoivat 35 prosenttia. Se on paljon, vaikka korkotuototkin nousivat 15 prosenttia. Korkojen nettotuotto laski viitisen prosenttia.
Meikäläiset pankit ja varsinkin Nordea on juhlinut ruhtinaallisella korkokatteella. Asetelma on siten aivan toinen WASH:illa.
Toisaalta sen muut tuotot paransivat juoksuaan riuskasti noin +15%. Segmentti tuo noin kolmanneksen yhtiön tuotoista.
Yhtiön nettotulos niiasi vajaan neljä prosenttia 10,8 miljoonaan, osaketta kohti 0,63 dollaria, laskua reilu -4%. Laihaa, muttei kummempaa.
Myyntilaitaan rynnänneet sijoittajat odottivat pankille vaikeuksia ja kentis luottotappioitakin kiusallisessa mitassa. Mutta kannattavuutta mittaava nettokorkomarginaali on pysynyt nyt vakaana vähän päälle 1,80 prosentissa.
Toiselle neljännekselle kirjattiin hyvin säällinen 500 000 dollarin luottotappiovaraus, mikä on 200 000 dollaria vähemmän kuin ensimmäisellä neljänneksellä. Riskinhallinta pelaa mainiosti.
Juhlavaa ei meno toki ole, koska asuntokauppa jumittaa ja tahmeaa on yrityspuolellakin. Lainojen kokonaismäärä oli 5,6 miljardia dollaria, laskua prosentin edellisestä kvartaalista. Saman verran laskivat talletukset.
Hätää ei kuitenkaan ole eikä näy. Vakavaraisuusvaatimukset täyttyvät ongelmitta ja liiketoiminta kannattaa edelleen asiallisesti.
Tulos kattaa 0,57 taalan kvartaaliosingon, jos toki pelivara on supistunut kapeaksi. Mutta hintaan, jolla Pörssihaukan osta-suositukset ovat tulleet, osinko saisi hiukan nitkahtaakin pysyen yhä korkeana.
WASH ei leikannut osinkoaan edes finanssikriisissä. Se on jenkkipankille poikkeuksellista, kun iso läjä kaatui kokonaan tai valtion syliin tai ainakin meni pahasti kuralle.
Osake kokeilee kolmatta kertaa vuoden sisään vastustasonsa 33 taalan kestävyyttä. Tämä saattaa olla hyvä paikka pikavoiton lunastukseen, mutta kuten jenkkikatsauksessa totesin, indikaattorien puolesta murto sen läpikin on mahdollinen.
Siinä tapauksessa ralli voi äityä kovinkin innokkaaksi. Tosin juuri nyt vaikuttaa, että vastustaso pitää ja osake niiaa takaisin 30 taalan alle.
Sieltä irtoaisi taas osta. Ja mahdollisesti paikka pelipapereissa.
Joka tapauksessa osinkopaperina WASH jatkaa tällä tiedolla mallikkaana, ja olosuhteiden kohentuessa tulos ja osinko kapuavat taas ylös kuten ennenkin todellisen veteraanin historiassa.