Neste saa uuden toimarin Outokummusta, jota Heikki Malinen kohensi vaan ei mullistanut. Teräskonkarimme jatkaa perinteistä vuoristorataansa kelpaamatta edelleenkään Pörssihaukkaan.
Neste vaihtaa toimitusjohtajan eli Matti Lehmus saa lähteä vain muutaman vuoden pestin jälkeen. Päätös vaikuttaa paniikkijarrutukselta taustana osakkeen syöksy, toki yhtiön vaikea tilannekin.
Syklisessä prosessiteollisuudessa suhdanteen koristessa se ei välttämättä johdu Lehmuksesta tai ylipäänsä yhtiöstä itsestään. Tiedottajana Lehmus ehkä valitsi väärät kortit painottaessaan jatkuvasti riskejä ja uhkia, joita alan muutokset tuovat mukanaan.
Oliko sekään syy sijoittajien hermoiluun, mene tiedä. En oikein usko, joka tapauksessa Lehmus jättää paikkansa ja tilalle nousee Outokummun toimitusjohtaja Heikki Malinen.
Aiemmin Postin ja Pöyryn kipparina toiminut Malinen ei ole ainakaan yllättävä valinta, koska Outokummussa hän paneutui sykliseen raskaaseen teollisuuteen ja saikin sen parempaan kuntoon.
Terästuottajan velkainen tase vahvistui oleellisesti ja ainakin se pureutui tosissaan heikkoon kannattavuuteensa. Se on jo saavutus, etenkin kun osui makoisaan rakoon korkojen nousun alla.
Muu iso kuva ei muuttunut ainakaan oleellisesti. Sijoittajat ja media tapaavat juhlia Outista suhdanteen kukkiessa, muttei se silloinkaan järin kannattava ole.
Huippuvuonna 2022 liikevoittomarginaali käväisi kymmenen päällä, minkä takia ei kannata kuohujuomaa korkata – paitsi taitavien syklisten pelureiden. Vaikkapa Pörssihaukan kaivosjätille Bolidenille moinen kate kuuluu suhdannepohjaan.
Parhaat sykliset yhtiöt eivät vajoa likikään moisia tasoja missään olosuhteissa. Puolijohdejätti Taiwan Semiconductorin kehnoin marginaali sitten finanssikriisin on +30% ja paras +50%.
Liikutaan aivan eri aurinkokunnassa. Se ei sinänsä ole Outokummun tai sen johdon vika, alaa vain raastaa ankara kilpailu, jossa etumatkaa toisiin on vaikea keksiä millään tempuilla.
Eivät katteet juuri kummemmat ole vaikka kilpailijoilla Acerinoxilla ja Aperamilla. Ja heittelevät aivan samaan tahtiin, kuten syklisillä aloilla yleensä. Ja tietysti osakekurssitkin.
Malisen tuore työnäyte, Outokummun tappiolle valahtanut Q1, ei ankeudestaan huolimatta tee lommoa hänen rekisteriinsä. Suhdannekuoppaa potevat kilpailijatkin, lisäksi Outokumpu kärsi raskaasti Suomen lakoista.
Outokumpua ajoittain toivotaan Pörssihaukkaan, mutta se tuskin listalle koskaan nousee huolimatta kunnianhimoisesta projektistaan kohentaa ensin kannattavuutta ja luoda sitten pysyvää kasvua. Syitä perkasin jo pari vuotta sitten.
Jutun sisältö istuu liki sanasta sanaan tuoreeseen osariin, joskin suhdanne tuolloin vasta lähti alas, nyt se kyntää pohjamutaa. Mutta peruskuvio on sama.
Outokummun tulos heittelee holtittomasti, koska hutera kannattavuus saa armotonta kyytiä kysynnän heikentyessä. Näin kerta toisensa jälkeen jokseenkin tiuhassa rytmissä.
Nyt sen ruostumattoman teräksen toimitukset laskivat yli -10%, liikevaihto yli -25% hintojen sukeltaessa – ja liikevoitto putosi 35 miljoonaa pakkaselle jäätyään vuosi sitten plussalle 135 miljoonaa. Matala kate tätä aiheuttaa.
Ihan perinteistä Outista, joskin yhtiön ja Malisen remontin kunniaksi on sanottava paljon pahempaakin nähdyn takavuosina. Joten ei Nesteen omistajan tarvitse rapsan ja toimarin vaihdon takia nitropurkkia kaivaa.
Ja tietysti suhdanne tästä vielä paranee Outiksellakin, toinen asia koska ja missä mitassa tarkkaan ottaen. Joka tapauksessa siitä kiinnostuneille ajankohta on aina otollinen punaisen värjätessä tulosriviä.
Teknisen analyysin perusteella en siihen siinäkään tapauksessa vielä koskisi. Luultavasti kurssi ei pohjaa ennen syksyä.
Tämä ei ole kuitenkaan suositus, koska yhtiö ei nouse listalle. Sen osake sahaa edelleen kuuden euron alla kuten jo kuusi vuotta, ihan säälittävää.
Toki sitä pohjasta ostamalla ja piikissä myymällä pääsee komealle tilille. Mutta siinä onnistuminen ei ole mikään pikku piknik. Ja ajoituksen virheet käyvät kalliiksi.
Se nostaa riskitason ihan toiseen luokkaan kuin laatuyhtiöillä, kuten juuri lunasta-suosituksen saaneissa syklisissä konepajoissa Atlas Copcossa ja Trelleborgissa. Kyseisen jutun aikaan pari vuotta sitten nuo yhtiöt maksoivat puolet nykyhinnastaan eli nousua +100%.
Outiksella ei siihen olisi yltänyt optimiajoituksellakaan. Ja Atlaksen ja Trellen voi huolettaa jättää pitkäänkin salkkuun, se voi olla viisastakin.
Outokumpua se ei koske pätkääkään. Sillä voi vain pelata.
Miksi tunkea kisaan Ladalla, kun voi valita Ferrarinkin. Niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisesti. Sekin tuplasi kurssinsa samassa ajassa.
Koska se kasvaa ja kannattaa ihan eri sfäärissä kuin Outokumpu. Toki se pätee osakkeen hinnoitteluunkin.
Toinen terästehtaamme SSAB on yhä tulossa listalle, koska huippusuhdanteessa sen kate yltää paljon paremmaksi – ja yhtiö kasvaa. Outikselta sitä yhä odotellaan.
Huippuvuoden 2022 jälkeen Outis palasi jo seuraavana vuonna alle kymmenen miljardin liikevaihtoon, jota se tahkosi jo kymmenen vuotta sitten. SSAB on yli tuplannut liikevaihtonsa tuossa raossa.
Se vetää radikaalin eron sijoittajalle, jos tästä touhusta vähänkään jyvällä on. Ei SSAB:kaan kaksinen pulju ole parhaisiin verrattuna, mutta supersyklisenä mahdollistaa kovat tuotot lyhyessä ajassa.
Ajoituksen on senkin kanssa osuttava. Kuten aina Pörssihaukka haarukoi sitä puhtaasti teknisellä analyysilla. Raporttien kyttääjät kulkevat aina jälkijunassa.
SSAB:n edullinen hinnoittelu taas madaltaa riskitason. Se pätee toki Outikseenkin, mutta kasvun puute tekee siitä paljon hankalamman kohteen heikkojen aikojen mahdollisesti venyessä.
En siihen sinänsä usko tässä kohtaa, vaan odotan terästeollisuuden kauttaaltaan elpyvän korkojen tullessa alas. Mutta mikään ei ole satavarmaa, eikä varsinkaan käänteiden ajoitus.
Joten Pörssihaukka ei koske edelleenkään Outikseen. Mutta toivottaa onnea Maliselle Nesteessä ja uskoo onnistuneeseen keikkaan.
Vaikea tuli toki Nesteestäkin, mutta parhaina päivinään se on pärjännyt mainiosti. Siinä uskossa Pörssihaukka odottaa suhdanteen silläkin kohenevan, haasteista huolimatta.
Huomenna on pyhä ja pörssi kiinni, joten Pörssihaukkaa seuraavan kerran perjantaina. Hyvää helatorstaita!