Enemmän sauma kuin riski – Wärtsilä

Koronan rassaama kansanhuvi – mutta kuinka kauan?

Koronan iskut ovat jakautuneet ällistyttävän vaihtelevasti jopa syklisten toimialojen sisällä. Tämä näkyy etenkin konepajoissa, niin koti- kuin ulkomaisissa.

Yhdet melkeinpä haukottelevat, toiset rypevät mustimmassa tuhkassa. Etukäteen käärmekeiton jakautumista oli aika mahdoton ennustaa.

Kotimaisista konepajoista Wärtsilä kuuluu pahiten kärsineisiin. Suhdanteiden ravistelu on sille tietenkin tuttua kaikkien syklisten tapaan, mutta aiemmin Wärre luovi niiden läpi liikevaihdon ja kannattavuuden lievinä notkahduksina.

Korona ajoi yhtiön sille harvinaisesti tappiolle. Irtisanomisten aalto alleviivaa ankeutta.

Rassaako suhdanne vai kädettömyys?

Surkeinta tilanteessa on, että vaikeudet ovat kestäneet jo usean vuoden. Kun nostin Wärren suositusyhtiöksi, suhdanteen kohentuminen näytti ilmeiseltä niin historian kuin teknisen analyysin perusteella.

Näin olisi saattanut käydäkin ilman koronaa. Se tappoi investoinnit Wärtsilän avainaloilla.

Nyt yhtiötä ympäröi kaksi kysymystä. Kauanko matalasuhdanne kestää? Onko takavuosien luottoyhtiö hapantunut pysyvästi?

Syklisten suhdannevaikeudet on helppo tulkita yhtiöiden taantumiseksi, mutta totuus valkenee vasta kunnon noususuhdanteessa.

Jos peli ei vedä silloinkaan, vika löytyy omasta kädettömyydestä. Wärtsilän historialla se ei ole ilmeistä, muttei kenenkään kohdalla mahdotonta.

Hienot teoriat pettävät herkästi

Tällaisessa tilanteessa valtavirran analyytikot spekuloivat yhtiöiden tuotteiden laadulla ja näkymillä. Ovatko vaikkapa Wärtsilän merimoottorit ja rikkipesurit menettämässä markkinansa, jos maailmalla yleistynyt protektionismi johtaa globalisoituneen teollisuustuotannon uusjakoon?

Se leikkaisi rahtilaivaliikenteen tarvetta. Wärtsilä menettäisi keskeisen syömähampaansa. Vastaus voi olla kyllä – tai sitten ei.

Yksi keskeisiä kokemuksen opetuksia sijoittamisessa itselleni on, että varon liikaa teoretisointia. Ajatusrakennelmia nikkaroi vaivatta jokainen, hyvin uskottavan ja vedenpitävän tuntuisestikin.

Se on sijoittajien lempiharrastuksia. Mutta johtaa usein virhepäätelmiin – koska mutkikkaissa yhtälöissä on valtavasti tuntemattomia muuttujia.

Pettäneet kohdat tunnistaa vasta jälkeenpäin.

Tulevaisuus aina vaikea laji

En tiedä globalisaation, meriliikenteen tai Wärtsilän tuotteiden kohtaloa kahden, viiden tai kymmenen vuoden päähän. Ei kukaan muukaan.

Vaikkapa Wärtsilälle tärkeää risteilyturismia korona on murjonut pahanpäiväisesti. Se voi jatkua vielä pitkään.

Toisaalta, jos laivoihin tulevat koronatestattaisiin järjestelmällisesti, saattaisi suljetun tilan korkea turvallisuus kiskaista risteilyturismin pikaiseen kukoistukseen.

Tai muuta vastaavaa. Ihminen on kekseliäs ja talous sopeutuvainen.

Wärtsilän uuden toimitusjohtajan Hannu Mäntymaan vaikutus voi olla suurikin. Joskin vaikea uskoa, että talossa pitkään työskennellyt kippari suuria mullistuksia toisi suuntaan tai toiseen.

Ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden. Joidenkin räknäilyt tietenkin osuvat aina lähemmäs, mutta sen kertoo vasta aika.

Osingomaksu vahva signaali

Tästä syystä en povaa Wärtsilän tulevaisuutta kuin sen menneisyyttä peilaten. Se puoltaa toipumista.

Samoin ja ennen muuta yhtiön pitäytyminen ennen koronaa päätetyssä osingonmaksussa. Pelkkiä vaikeuksia odottava yhtiö sitä tuskin tekisi.

Tämä vuosi menee harakoille melko varmasti, mutta tulevina vuosina edes suunnilleen vanhoille laduille palatessaan Wärtsilä on nyt todella halpa.

Konsensusennusteet odottavat vaikkapa osingoksi ensi vuonna hiukan päälle 0,30 euroa, ja siitä eteenpäin tasaisesti taas kasvaen. Se on realismia historian pohjalta.

Jo todennäköisen osinkokertymän ansiosta Wärre on nyt enemmän sauma kuin riski.

TA:kin puoltaa jo

Suhdannetaitteen puolesta puhuvat klassiset elementit. Raha on halpaa ja pysyy sellaisena vielä usean vuoden. Valtioiden valtava elvytys kohentaa investointihaluja.

Näin ovat pahimmatkin suhdanteet aina kääntyneet. Kuten finanssikriisi, niin toivottomalta kuin tilanne vaikutti vielä 2009 keväällä.

Osakkeen tekninen analyysi näyttää jokseenkin identtiseltä finanssikriisin markkinapohjan kanssa. 2009 kevättalvella pudotus jarrutti ja kurssi pakkautui markkinahaarukan useaksi kuukaudeksi. Aivan kuten nyt.

Kuukausitasolla sekä oskillaattorit että trendi-indikaattorit alkoivat tuolloin nousta. Kurssi seurasi kohta perässä vauhdilla.

Pitkät indikaattorit ovat liki identtiset 2009 pohjan kanssa

Maaliskuun pohjasta noin 2,6 eurosta osake kallistui vuodessa yli sata prosenttia. Vajaan kahden vuoden päästä suhdanteen huipulla se maksoi jo liki kympin eli kurssi liki nelinkertaistui.

Johonkin vastaavaan on vahvat mahdollisuudet nytkin, vaikka kirkossa kuulutettua se ei tietenkään ole.

Viikkoindikaattoreissa jo divergenssi

Eräiden keskeisten viikkoindikaattorien perusteella pitkän trendin taite voi olla jo meneillään. Ne nousevat, vaikka kurssi laskee.

Tämä divergenssiksi kutsuttu tekninen tila on ihanteellinen. Sen signaali osuu oikeaan varsin usein, kuten Pörssihaukankin vielä lyhyt historia todistaa.

Osake putoaa, mutta eräät keskeiset viikkoindikaattorit nousevat

Wärtsilä on nyt teknisesti juuri sellaisessa pitkän trendin taitteessa, jota olen käsitellyt Kriisit teknisen analyysin silmin – sarjassa. Kiireiden takia sarjan lopetus vielä odottaa, mutta oleellisen aiheesta se kattaa.

Osta-suositus notkahduksesta

Tällä tavalla rajut laskumarkkinat yleensä toimivat. Sukellus, lievä korjaus ylös, uusi sukellus. Kunnes pitkä trendi kääntyy taas ylös.

Indikaattorien ja historian lupauksista huolimatta matalalento saattaa jatkua. Molemmat ovat kuitenkin nyt vahvasti Wärtsilän ja kärsivällisen omistajan puolella.

Joten seuraavasta sopivasta notkahduksesta irtoaa osta-suositus. Kyljessään muistutus, että kurssi voi tulla yhä alemmas, ja hedelmien korjaaminen hyvässäkin tapauksessa kestänee.

Nilörniäkin oli aikomus käsitellä tänään, mutta se jää yhtiön raportin yhteyteen reilun viikon päästä. Ostosuosituslista ja katsaukset tavan mukaan perjantaina.

Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta.


Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2025 © Pörssihaukka