Hermoilyn yltyminen iskee kaikkialle yhtäläisesti markkinapsykologisista syistä. Se pätee valtaosaan osakkeita, joskin vastarannan kiiskejäkin aina sekaan mahtuu.
Viime viikkoina perusteellisesti tarkasteltu VIX-indeksi pohjaa laskennaltaan SP500-indeksin optioiden liikkeeseen, mutta globaaleilla rahamarkkinoilla aaltoilu heijastuu kaikkialle. Ja etenkin pienet reunamarkkinat kuten Helsinki ja Tukholma ovat sille alttiita.
Pörssihaukan pitkäaikaisille lukijoille tämä on läpeensä tuttua, tuoreemmille kenties ihan uutta tietoa. Kun VIX rykäisee, tuhannet osakkeet kautta maailman putoavat pallilta ilman kummempaa yhtiökohtaista syytä.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Hermoilu kiihtyi Pörssihaukan ennusteen mukaisesti. Ostopaikat alkavat lisääntyä, joskin isompi pörssimylläkkä antaa vielä odottaa itseään.
Yleisen ja etenkin akateemisen talousviisauden mukaan markkinoiden liikkeitä ei voi ennustaa, eikä varsinkaan aiemmasta kurssihistorista. Pörssihaukka kuittaa väitteen roskaksi ja on sen aika usein todistanutkin.
Näin uskaltanee sanoa vaikkapa vain viikon takaisesta ennusteesta osakemarkkinoita ohjaavan volatiliteetin näkymistä. Indikaattorien mukaan sen sopi odottaa kiihtyvän lähiaikoina – eikä siinä montaa kahvikipposta ehtinyt hörppiä.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Israelin kostoisku Iraniin oli pelättyä rajatumpi, mikä mahdollistaa kierteen katkaisun ainakin toistaiseksi. Tuloksissa sekalaista, syklisissä muutama oikein myönteinen askel.
Osarikausi tietää rumbaa suuntaan ja toiseen, tahmeissa olosuhteissa sukelluksia tupsahtaa enemmän. Näitä nähdään jopa yleensä hyvin defensiviisillä yhtiöillä.
Myönteisiäkin yllätyksiä tulee vastaan. Se todistaa joiltakin osin suhdanteen jo paranevan, lohdullista ja tärkeää huomioida tulevaa isoa kuvaa ajatellen.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Markkinoiden kuumemittari matelee - muttei ikuisesti. Se on varmaa. Osarisyöksyt ovat osin odotettuja, osin yllättävät. Niistä jo yksi ostorako osinkotykkien peruspakille.
Eilen perkasimme tauon jälkeen osakemarkkinoiden mielialamittaria VIX-indeksiä, joka lekottelee matalissa luvuissa – toistaiseksi. Muttei koskaan ikuisesti.
Viikkokuvaaja kertoo paremmin ahdistusaaltojen ison kuvan, päiväkuvaaja raportoi kapeamman aikaikkunan kehitystä. Sekin on nyt kovin kiintoisassa tilanteessa.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Hermoilu markkinoilla kiihtyy varsin säännöllisesti loogisista syistä. VIX-indeksin tarkkailu on oleellinen osa ajoittamista koskien myös kontrakohdetta Treasyrya.
Osarikaudella on paikallaan kurkata tilanteita katsauksien muodossa tiheään, etenkin jos raportteista seuraa kiivasta markkinaliikettä. Sitä tapahtuu aina.
Näin varsinkin tilanteessa, jossa osakekurssit ovat laajassa rintamassa rynnineet usean kuukauden yläviistoon. Korkeat odotukset voivat tehdä aivan asiallisistakin luvuista happaman makuiset.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Pörssihaukan uusin kohde hyötyy pörssiromahduksista
EKP tolkuissaan, korot jatkavat alas. Pankeille se ei tee hyvää, korkopapereille kyllä. Nyt jo toinen sellainen Pörssihaukkaan - rahasto, joka loistaa osakemarkkinoiden paniikeissa.
Viikon lopulla EKP jätti yllätykset hattuun ja laski ohjauskorkoa 0,25 prosenttiyksikköä. Olisi voinut enemmänkin, muttei kuuluu EKP:n tyyliin.
Kuten se totesi olosuhteet ovat muuttuneet: inflaatio laskenut ja talous hyytynyt. Tähän saamme toistaiseksi tyytyä, mutta suunta jatkuu ilman pommeja alas talvella.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Uusia ostopaikkoja saa vielä odottaa, tuoreet ovat onneksi osuneet hyvin. Rautakauppiaat vauhdissa, kuukausia jonottanut ohjelmistojätti hipoo listalle nousua.
Markkinakatsauksia on tullut viime aikoina tavallista tiheämmin, mikä mahdollistaa hitusen perusteellisemman paneutumisen yksittäisiin kohteisiin tarpeen mukaan. Tämä voi olla ihan hyvä konsepti jatkossa.
Ostopaikat ovat jääneet viime viikkoina vähiin sijoittajien varovaisuuden madellessa taas pohjalukemissa, ei toki poikkeuksetta. Ylilyöntejä löytyy taas varmasti molempiin suuntiin kehitystä tuonnempana tarkasteltaessa.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Osarikausi tietää vilskettä markkinoilla, etenkin vaikeassa suhdanteessa. Pettymykset voivat kaivaa isoja kuoppia, kuten teknojätti ASML sai kokea.
Tänään piti käsitellä ruotsalaista Addtechia, mutta paikan vei toinen Pörssihaukan jonottaja, alankomaalainen ASML sen osakkeen pudottua yli viisitoista prosenttia. Sitä ennen kurssi ehti sulaa jo saman verran kesän piikistä.
Puolijohdelaitteiden valmistajan Q3 jäi analyytikoiden odotuksista ja ohjeistus tuotti pettymyksen. Vähän kaikki maistui happamalta.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Inflaatio kuihtuu kuin koivulehdet pihassa, onko EKP hereillä. Vitec, hurjakasvuinen Suomessakin toimiva softayhtiö, on saamassa Pörssihaukasta paikan pitkän vaanimisen jälkeen.
Viikon taloustapahtuma on EKP:n kokous torstaina Sloveniassa. Konsensus odottaa ohjauskoron laskevan tällä viikolla 0,25%, mikä olisi kolmas pudotus tänä vuonna.
Syytä olisi ainakin tuollaiseen leikkaukseen, minusta enemmänkin. Euroalueen inflaatio hidastui syyskuussa jo 1,8 prosenttiin eli tavoitteeseensa ensimmäistä kertaa sitten kesäkuun 2021.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.
Uutispuolella vilskettä: Olvilta posari, Valmetilta negari. PTY pääsee listalle, mutta sen varsinaiseksi korvaajaksi tulee yhtä kovaa osinkoa maksava yritysrahoittaja.
Etupäässä laiska markkinaviikko ei Euroopan puolella tuonut pöytään isossa kuvassa merkittävää, yksittäisissä osakkeissa kyllä. Tuloskauden päästessä käyntiin vipinää tutusti riittää molempiin suuntiin.
Talouden yleistilan vuoksi tulospettymykset hallinnevat yllätyksiä. Ostojen ajoittamisessa osarien alle ottaa riskiä, mutta voivat ne toki kannattaakin.
***
Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.