Solidiumin Sampon jättimyynti ei kerro vakuutusyhtiön tilasta mitään, ainoastaan myyjästä – joka on poliittinen instanssi erityistarpeineen ja tavoitteineen. Sampo ja koko vakuutusala ovat kunnossa ja korkorallista sille hyötynsä.
Pohjoismainen vakuuusjättimme Sampo retkahti tällä viikolla poikkeuksellisen suuren osakemyynnin seurauksena. Valtion kokonaan omistama Solidium luopui nopeutetussa tarjousmenettelyssä peräti 70 miljoonaa Sammon osaketta eli noin 2,6 prosenttia koko yhtiöstä.
Myyntihinta oli 9,00 euroa osakkeelta. Suuri kauppa kiskaisi osakkeen tuon alle ja huolestutti monia omistajia – vanhan viisauden mukaan kun suuromistaja myy niin juokse sinäkin karkuun minkä ehdit.
Solidium keräsi kaupasta 630 miljoonaa euroa. Sen omistus Sammossa putosi 6,2 prosentista 3,6 prosenttiin. Kauppaa ei kuitenkaan pidä tulkita vinkiksi yhtiössä kolisevista luurangoista.
Juttu käsittelee sijoituskohteita Sampo, Euroopan vakuutusyhtiöiden ETF, Euroopan teollisuus
Solidium käyttää rahat pääasiassa pääoman palauttamiseen Suomen valtiolle ja ICEYE-yhtiön lisäsijoituksen rahoittamiseen. Solidium totesi Sammon arvostustason olevan hyvä ja uskoo sen vahvaan omistaja-arvon luontiin.
Solidium, joka hallinnoi valtion vuosikymmenien aikana karttunutta pörssivarallisuutta, ei ole tavallinen finanssisijoittaja, joiden ainoa tehtävä on maksimoida sijoitusten tuotto. Valtiollisena instituutiona sen rooli on kotimaisen omistuksen vahvistaminen.
Kirjoitin aiheesta takavuosina päivälehtiin usein. Osaomistamassani Piksussa otin Solidiumiin kantaa 2013 sen myytyä hyvin tuottanutta TeliaSoneraa osallistuakseen vaikeuksissa tarponeen Outokummun pelastusoperaatioon.
Outokummun omistus nostettiin tuolloin 21,8 prosentista 29,9 prosenttiin. Seuraavat 13 vuotta Outokumpu on kulkenut ankeaa vuoristorataa, jota ei voi todellakaan kehua tuhkasta nousemiseksi.
Outokumpu jatkaa isojen yhtiöidemme surkimuksena, jonka hyvät suhdanteet ja niiden polkaisema optimismi haihtuvat äkkiä kerta toisensa jälkeen, kun kysynnän hapertuessa kate murenee nollan pintaan aina uudestaan.
Kummoista ei sitten Teliankaan meno ollut, mutta osinkoa se on sentään mättänyt liki tuolloisen osakkeensa arvon verran noista päivistä. Tämäkin tapaus todistaa, ettei Solidiumia kannata käyttää tavallisen sijoittajan osto- tai myyntisignaaleina.
Solidium on poliittinen instrumentti, jota ohjaa valtio tärkeimpänä edustajanaan omistajaohjauksesta vastaava ministeri. Solidiumin liikkeet voivat kummuta kirjavista tarpeista ja tavoitteista.
Se voi tunkea rahaa taloudellisesti vaikka kuinka arveluttaviin yhtiöihin, jos sille löytyy poliittinen peruste. Eli yhtiön asema koetaan puolustamisen ja tuen arvoiseksi niin sanotusta strategisesta syystä.
Talvivaaraan Solidium upotti muistaakseni satoja miljoonia euroja pitääkseen sen pystyssä teollisuus- ja aluepoliittisista syistä. Surullisenkuuluisa kaivosyhtiö kaatui valtion syliin, eivätkä poliitikot halunneet sen konkurssia.
Koska se johtaisi työttömyyspiikkiin Kainuussa ja jättäisi jälkihoidon joka tapauksessa valtiolle. Tekohengitys maksoi pirusti ja silti olemattomin tuloksin, mutta sellaista politiikka nyt on.
Sampo-myynti kertoo tässäkin tapauksessa enemmän Solidiumin rahantarpeista kuin Sammon näkymistä. Valtio pisti lihoiksi sen posansa, josta sai asiallisen hinnan – tilkitäkseeen vuotavaa kassaansa.
Sampon omistajalle tällä ei ole merkitystä kuin lievästi myönteisesti. Osake on taas ostohinnassa, ja valtion roolin kaventuminen on vain hyväksi yksityiselle talouttaan vaalivalle yhtiölle.
Toisaalta koko Euroopan vakuutussektori sai pörssissä samaan aikaan kyynärpäätä – kuten olin vasta muutama päivä sitten povannut teknisin perustein. Jonossa oleva sektori-ETF dippasi usean prosentin ja lähestyy nyt lujaa listalle nousua ja osta-leimaa.
Syitä perkasinkin ao. jutussa. Rahaston pudotukselle en näe muuta syytä kuin yleisen ja sinänsä odotetun hermostumisen, joka kiskoo monia sektoreita alas.
Yhtenä syynä siihen on korkojen taas kiihtynyt nousu, josta enemmän markkinakatsauksessa. Vakuuttajathan hyötyvät siitä valtavien bondisalkkujensa kautta ainakin pitkällä aikavälillä korkotuottojen parantuessa.
Kirjanpidollisia tappioita salkkujen markkina-arvon lasku toki tuuppaa tuloslaskelmaan. Mutta kassavirtaan se tuskin lovea tekee, koska vakuutusyhtiöillä on leveät hartiat pitää bondit eräpäivään ja lunastaa ne tappioitta.
Luottotappio on aivan eri asia kuin korkojen aiheuttama markkina-arvon lasku. Tämä on tärkeä pointti EXH5:n nykyisessä laskussa.
Korkojen raju nousu painaa voi näyttää rumalta taseessa, mutta hyödyttää vakuuttajia sijoitustoiminnan kautta.
Elleivä ne ajaudu pakkomyyntirakoon. Ilman sitä tappio ei välttämättä koskaan realisoidu.
Yleisen talousaktiviteetin hiipuminen toki heikentää vakuutusbisnestä. Silti vakuuttajat ovat monia sektoreita paremmassa asemassa korkorallissa.
Valistunut veikkaukseni on, että EXH5 jatkaa sulamista sydäntalvelle asti. Sitten voikin jo olla oston paikka vaikka vähän paksummallakin tukolla kenellä paukkuja salkussa riittää.
Ajoituksen ratkaisee tekninen analyysi kuten aina. Palaamme taatusti asiaan.
Ja vielä lämpimät onnittelet lentopallon maajoukkueellemme sensaatiomaisesta voitosta MM-kisojen puolivälierässä! Hallitseva mestari Italia kääntyi rajusti kannnustaneen kotiyleisön edessä 3-2 aivan ansaitusti.
Etenkin kolmas erä oli puhdasta näytöstä, kun nuori, ennakkoluuloton ja paineetonkin joukkue hakkasi palloa hämmentyneen mestarisuosikin kenttään. Viimeisen erän tappioaseman kääntäminen sinetöi maajoukkueen isoimman voiton koskaan.
Olli Kunnarin luotsaama porukka huokuu rentoa itseluottamusta. Tulee mieleen 1995 lätkän ensimmäinen maailmanmestaruus, kun laman murjoman Suomen nuori läpi kisan häikäissyt joukkue murjoi Ruotsin kotihallissaan Globenissa maanrakoon.
Henkinen buusti koko kansalle oli valtaisa. Vastaavaa en ole koskaan kokenut tässä maassa.
Lentopallo on Suomessa vaatimaton laji lätkään verrattuna, mutta maailman mitassa asetelma on aivan toinen. Sillä arvioidaan olevan liki miljardi seuraajaa ja harrastajia enemmän kuin millään muulla joukkuelajilla jalkapallon jälkeen.
Italian kaatamisen jälkeen retkottavat kaikki ovet auki. Kultamitali olisi Suomen joukkueurheilun kovin temppu koskaan.
Olosuhteemme ovat vähän samat kuin 30 vuotta sitten. Lentopalloilijat muistuttavat, että kyllä me silti osaamme ja kykenemme myös isojen poikien ja tyttöjen kekkereissä.