• Yleistä

Ukraina liian iso miehitettäväksi

Ukraina pysyy uutisten kärjessä tilanteen eläessä päivittäin, jopa tunneittain. Luhanskassa separatistit ja Ukrainan joukot rikkoivat tulitaukoa – muutenkin jatkuvasti – törkeästi, kun päiväkotiakin tulitettiin kranaateilla.

Monet rinnastavat tämän Mainilan laukauksiin, lavastettuun provokaatioon, jota Neuvostoliitto käytti tekosyynä Suomeen hyökkäämiselle. Venäjä osaa ja käyttää yhtä härskisti samoja temppuja.

Mutta oliko tässä siitä kyse? Mahdollista, mutta Venäjä olisi voinut vetää tehdä niin ilman globaalia tositv-spektaakkeliakin kyselykirjeineen ja valtiojohtojen tapaamisineen.

Eikä sota ole koskaan itsetarkoitus, se on aina politiikkaa toisin keinoin, kuten sotateorian klassikko Carl von Clausewitz osuvasti määrittelee. Eli sodalla on poliittinen päämäärä.

Edelleen, mitä Venäjä sodalla tavoittelisi?

Venäjä yhä kylmässä sodassa

Itä-Ukrainan laajasti etnisten venäläisten asuttamien alueiden valtaaminen on varmaan Venäjän toivelistalla – tavalla tai toisella. Kenties miehittämällä.

Mutta se ei ole ainoa, eikä välttämättä tärkein. Venäjä on Putinin valtakauden alusta asti – tai ainakin melkein – syyttänyt länttä ja Yhdysvaltoja Venäjää uhkaavasta laajentumisesta ja asevarustelusta.

Putin hoveineen on kylmän sodan kasvatti, eikä ole sen poteroista koskaan noussut. Jeltsinin lyhyellä kaudella tilanne oli toinen, ja sen toivottiin ja uskottiin jatkuvan Putinin otettua hänen paikkansa.

Väärä arpa. Putin on lähes koko valtakautensa ajan vain vahvistanut kylmän sodan ajattelutapaansa, tuoden sen myös jatkuvasti esiin.

Vaikkapa 2014 Münchenin turvallisuuskokouksessa, joka alkaa taas tänään, Putin hahmotti jo tarkkaan linjansa – Venäjä palaa kylmän sodan asetelmiin. Tain niin monet sen tulkitsivat.

Moskovassa kylmä sota ei päättynyt

Mutta ei se sieltä koskaan poistunutkaan kuin Jeltsinin ajan. Ja varmasti maan turvallisuuseliittiä se ei silloinkaan koskenut.

Heidän valtansa oli tuolloin vain hetkellisesti heikentynyt. Imperiumi sai vastaiskunsa onnistuessaan nostamaan Putinin Jeltsinin seuraajaksi.

Joten lännen ja Naton vaikutusvallan kaventaminen on todellakin Venäjän tavoite, luultavasti se aivan ensisijainen. Nythän se vaatii suoraan Yhdysvaltoja vetämään joukkonsa Itä- ja Keski-Euroopasta.

Näin ei varmasti tapahdu, mutta jotain myönnytyksiä Venäjä silti vaatii. Se on suurvaltojen tapa katsella maailmaa, ei ainoastaan Venäjän – se sitä tekee nyt vain todella häikäilemättä.

Kenraalimajurilta hyvä arvio

Jos Venäjä ei saa mitään myönnytyksiä niin voi se varmaan sotaankin johtaa. Mutta koko Ukrainaa se ei voi miehittää. Itäosat varmaan, muttei se ainakaan suurvaltapoliittista asetelmaa muuta sen kaipaamaan suuntaan.

Hyökkäys varmistaisi, etteivät länsi ja Venäjän naapurimaat luota Putiniin senkään vertaa kuin nyt. Kylmän sodan muuttuminen ainakin jossain määrin kuumaksi lukittaisiin vuosiksi eteenpäin.

Jos Venäjä on siihen valmis niin sitten on. Mutta keskeiset tavoitteensa se saisi unohtaa liki ikiajoiksi.

Koko Ukrainan valloittamisesta se silti tuskin haaveilee, luultavasti jo poliittisesti tarpeettomana ja sotilaallisesti mahdottomana. Tämän analysoi hyvin suomalainen kenraalimajuri evp Pekka Toveri tuoreessa artikkelissaan Suomen Sotilas -lehdessä.

Ukraina liian iso miehitykselle

Hän perkaa eri vaihtoehtoja, jos hyökkäys tapahtuu. Koko maan miehitys ei niihin hänestä kuulu. Avainkohtia:

Hyökkäys Ukrainaa vastaan olisi monista syistä johtuen sekä riski, että Putinin todennäköisesti suurin taktinen virhe, joka johtaisi pahimmillaan uuteen kylmään sotaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö hyökkäys olisi mahdollinen.

Sodan päämäärät riippuisivat tietenkin Venäjän johdon asettamista poliittisista tavoitteista. Todennäköisesti tavoitteena olisi saada aikaan hallinnon muutos Ukrainassa ja pakottaa Ukraina hyväksymään Donetskin ja Luhanskin ”tasavaltojen” autonominen asema.

Tämä antaisi Venäjälle mahdollisuuden vaikuttaa Ukrainan politiikkaan ja estää sen länsi-integraatio. Sekä EU:n että Naton laajeneminen slaavilaiseen maailmaan kun olisi Putinin hallinnolle myrkkyä. 

Nyt alueelle ryhmitetyt Venäjän joukot eivät riittäisi koko Ukrainan valtaamisen. 44 miljoonan ihmisen kansakuntaa, jolla on varsin suuri ja sotakokemusta omaava asevoima ja ulkomaista materiaalitukea ja jonka kansa on valmis vastarintaan, ei hallita 150 000 sotilaalla.

Venäjä ei ole vielä perustanut suurempia määriä joukkoja reserveistään, mikä viittaa siihen, että mitään Ukrainan laajamittaista valtaamista ei todennäköisesti edes suunnitella.

Operatiivisella tasolla Venäjä tuskin haluaisi sitoutua taisteluihin suurissa asutuskeskuksissa, jotka sitovat paljon joukkoja ja aiheuttavat suuria tappioita. Siksi ajatus Kiovan tai Harkovan valtaamisesta ei tunnu todennäköiseltä.

Samoin ei varmaankaan haluttaisi ottaa haltuun suuria alueita, joita ei kuitenkaan kyettäisi valvomaan. Venäjä tuskin haluaisi ottaa haltuunsa laajoja alueita, joissa miehittäjille vihamielinen väestö mahdollistaisi aktiivisen sissisodankäynnin Venäjän joukkojen pitkiä huoltoyhteyksiä vastaan.

Suomelle tietäisi vaikeuksia

Kenraalimajurin näkemys perustuu faktoihin. Jos poliittista ratkaisua ei jossain muodossa synny, ei Venäjän mahdollinen hyökkäys silti ulotu koko Ukrainaan, vaan se rajataan sotilaallisesti mielekkäästi maan itäosiin.

Pitkä sissisota suuressa maassa on painajainen. Afganistanissa paikalliset kapinalliset käänsivät sodan kulun Yhdysvaltojen toimittamilla kannettavilla ohjuksilla.

Eli pahimmassakaan tapauksessa suursotaa ei ole tiedossa. Ukraina sinnittelisi aikansa ylivoimaa vastaan vetäytyen sitten varjelemaan loppuosaa maastaan.

Ikävinkin vaihtoehto eli Itä-Ukrainan valtaus ei tarkoita talouden kannalta massiivista myrskyä. Talouspakotteet iskevät puolin ja toisin, mutta kirkkaasti suurin kärsijä on Venäjä – tietysti Ukrainan ohella.

Venäjän ajautuminen maailmantalouden paariaksi murjoisi toki joitakin sektoreita ja maita, Suomi listassa korkealla keskinäisten taloussuhteiden vuoksi.

Ja venäläisestä kaasusta riippuvaiset maat kärsisivät, koska pakotteet vaikuttaisivat toimituksiin.

Jäitä hattuun

Mutta Pörssihaukan amerikkalaisiin ja ruotsalaisiin globaaleihin yhtiöihin saati kotimarkkinoilla toimiviin vaikutus olisi olematon. Joku Lowe´s ei siitä mitään tietäisi, kun eivät Yhdysvaltojenkaan sotilaalliset sotkut sitä tee.

Inhottavuudestaan huolimatta tilannetta ei kannata ylidramatisoida. Venäjä ei ole uusi 1930-luvun Saksa jyräämässä halki Euroopan. Sen eväät eivät siihen riitä, vaikka haluja sattuisi löytymään.

Joten sijoittajana jäitä hattuun. Hermoilun avaamat herkkupaikat kannattaa ehdottomasti hyödyntää, vallankin edellä mainituissa yhtiöryhmissä.

Niitähän Pörssihaukassa riittää, ja lisääkin pian tulossa. Tässä ikävässä poliittisessa sirkuksessa laajan valikoiman etu paljastuukin kirkkaasti.

Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta.

---