Pörssihaukka 6-V!

Leipurin laskupää paranee vuosi vuodelta! Kuva: Pörssihaukka / Midjourney AI

Pörssihaukka täyttää vuosia letkeissä tunnelmissa. Jälleen kerran rytisten alkanut laskumarkkina vain riemastuttaa, koska siihen varauduttiin huolella. Kekkerit yhä paranevat polkumyyntien tuonnempana syventyessä.

Pörssihaukka täyttää jo kuusi vuotta aika toisissa tunnelmissa kuin vuosi sitten sikäli, että markkinatilanne ja maailma muutenkin näyttää kovin toiselta. Laskumarkkina painaa päälle ja länsimaiden koalitio natisee liitoksissaan historiallisessa mitassa.

Kirkkaasti myönteistä on se, että laput silmillä ei ainakaan Pörssihaukka kimurantteihin kuvioihin ole päätynyt. Sotakassan keräämistä on suositeltu syksystä asti ja nyt sen siunaus valkenee.

Sen verran rajua pauketta saimme heti viikon alkuun, että syytä tehdä pikakatsaus. Nasdaqin neljän prosentin päiväromahdus ei ole ihan jokavuotinenkaan kekkeri, eikä se tietysti yksin pulkassa tärissyt.

Kyyti on kohta yhtä vinhaa kuin edellisen karhumarkkinan alussa 2022, jota perkasimme huolella Laskumarkkinan dynamiikasta -sarjan ykkösosassa. Tuolloin ykkösaalto alas imaisi -20% ATH:sta parissa viikossa, paljoa ei siitä enää puutu.

Donald Trumpin seikkailupolitiikka saa nyt ansaitsemansa kuitin. Laskumarkkina teki toki tuloa joka tapauksessa, mutta historian rankimman kauppasodan ensilaukaukset eivät todellakaan paniikkia loiventaneet, päinvastoin.

Trump pitää kauppapolitiikan oppituntia. Kuva: Gage Skidmore, Wikicommons

Tälläkin kertaa paksuinta pamppua saavat kalliit teknot, joiden syklinen luonne sijoittajilta herkästi unohtuu ja etenkin suhdanteen huipulla. Ei uutta alla auringon.

Lunastukset osuivat nappiin

Ellei Trump hätkähdä niin tästä montusta voi tulla todella syvä ja sitkeä. Pörssihaukka on moneen otteeseen eritellyt, miksi investointien pakkomyynti tariffihelvetillä tulee ainakin eräin osin epäonnistumaan, vaikkapa tässä jutussa.

Trumpin tuoreet puheet siirtymäkaudesta tarkoittavat vaihetta, jossa talous saa turpaansa investointiaaltoa odotellessa. Jos kiristys onnistuukin johonkin mittaan niin aikaa se vie.

Siinä ehtii virrata toinenkin kyynel ostonsa väärin ajoittaneilla. Pörssihaukan lukijat eivät tätä tuskaile, jos vinkit on otettu vakavasti.

Lunasta-leimat annettiin hyvissä ajoin, indeksirahastoille kauttaaltaan jo viikkoja ennen romahduksen alkua. Osta-leimat rajattiin suurella varovaisuudella ja uskallan sanoa menestykselläkin.

Tuttu näky Pörssihaukan listassa viikkokausia ennen romahdusta

Ne etupäässä defensiiviset kohteet juhlivat nyt kuten laskumarkkinan riehaantuessa tavallista: Amgen ja Abb Vie noin +25% vuoden alusta.

Noistakin napsimme vielä pulleat voitot sotakassaan, muttei tässä kiire pitäisi olla. Näitä timanttisia defensiivisiä sijoittajat nyt haalivat romahdusta paetakseen.

Politiikka sotki perinteet

Euron poliittisen rallin mukiloima Treasurykin näyttää nyt kelpo kohteelta kun indekseihin vertaa. Ehtii se vielä noustakin, joskin Trumpin hullunmyllyssä kaikkea joutuu epäilemään ja varomaan.

Omillaan pysyminenkin on nyt hyvä tulos. Kaikkea outoa vastaan nyt marssii näissä poliittisissa mylläköissä. Kuten se, että jenkki-indeksien sukeltaessa dollari ei vahvistu.

Kaikissa aiemmissa laskumarkkinoissa 20 vuoden sisään dollari on kirmannut sijoittajien hakiessa siitä turvaa. Tämäkin aika rautainen laki joutuu nyt testiin, ei ehkä hajoten, mutta ainakin naarmuntuen.

Pörssien sukellukset (ympyröitynä) ovat dollarin kultakautta – normaalisti

Mutta eiköhän tästä selvitä kuivin jaloin ja vielä paksuin lompakoinkin, elleivät nyt pahimmat skenariot toteudu.

Sotakassa riemastuttaa nyt

Hurjia rekordeja vilisee jo. AI-huuman suurin sankari Nvidia jo noin -40% piikistään noin kuukaudessa, kohta yhtä syvä monttu kuin edellisen laskumarkkinan ykkösaallon pohjassa, tuolloin -50%.

Pörssihaukkaan jonottava IT-komeetta on ollut tiiiviissä seurannassa toteuttaen nyt ennusteen laskumarkkinasta yllättämättä edes rajuudellaan. Nvidia käyttäytyy aivan kuin indikaattorit ovat luvanneet jo pitkään.

Eikä tässä vielä kaikki. Sen uskallan sanoa jokseenkin varmasti, koska eivät kunnon laskumarkkinat hetkessä haihdu.

Pörssihaukan odotus on hanskan pitävän jatkossakin eli ostoraossa se on vasta saapuessaan perinteisille pohjatasoilleen. Teknisesti ne ovat itselleni jokseenkin selvät.

Nvidian sukellus noudattaa Pörssihaukan pelikirjaa – ja se jatkuu vielä

Kuten muidenkin kohteiden osalta. Ja tässäkään tapauksessa noin vuoden mitasta laskumarkkina tuskin tinkii.

Vaikkapa Nasdaq kaikkine herkkuineen ehtii vielä kunnon polkumyyntiin ja tarjoaa pelimerkeillä varustetuille loistotuotot. Näihin varautuva pärjää kirkkaasti keskimääräistä paremmin.

Vaikka tietysti ennen pohjaa nähdään muutamakin reilumpi vastaliike. Joihin monet suttaavat vielä rahaa liian aikaisin.

Merkkipäivä mahtavaan rakoon

Päällimmäiset tunnelmat täällä konttorin puolella ovat myönteiset muutenkin. Julkaisun voi katsoa jo paikkansa lunastaneen ja näkyvyyttäkin on tullut Kauppalehteä ja Arvopaperia myöten.

Tulevaisuus näyttää jo turvatulta jo nykyisilläkin asiakasmäärillä, jotka hissukseen yhä kasvavat. Kiitos kaikille teille!

Väkikin on hiukan laajentunut, kun Hämysen Jari otti vastatakseen osasta kotimaisia yhtiöitä. Tavoitteena on yhä saada käsipari tai jokunen lisää, siinä on kuitenkin kynnyksensä.

Olen yhä kohtalaisen tyytyväinen Pörssihaukan konseptin toimivuuteen. Laaja yhtiövalikoima tuo hankaluuksia mikroyhtiölle, mutta myös selkeät etunsa.

Laaja hajautus tuo ainoan todellisen turvan osakepoimijalle. Leveä lista mahdollistaa pärjäämisen kaikissa oloissa.

Systeemit pysyvät

Hyvän yhtiön tunnistaminen ei sinänsä ole rakettitiedettä. Liiketoiminnan täytyy kannattaa, pääoman tuottaa, taseen olla riittävän riskitön, ja jonkinlaista kasvuakin kaivataan – tietysti aina parempi jos se on reipasta.

Mutta vähemmälläkin pärjää muiden speksien ollessa kohdillaan. Kasvuyhtiöiden riskejä todistamme parasta aikaa. Kilpikonnan kyydissä on kivaa, kun jänikset ammutaan laitanaan.

Visa alleviivaa taloudellisen laadun merkitystä sijoittamisessa

Kaupankäyntiraot haen teknisellä analyysilla myös jatkossa. Se myös keskeisesti mahdollista laajan kohdevalikoiman pienelle toimijalle.

Koska TA toimii yhtä lailla kaikissa kohteissa. Edun mittakaavaa ei voi ylikorostaa.

ETF-rahastojen lisääminen parantaa tilannetta entisestään. Niiden fundamentteja ei oikein edes voi seurata, joten TA on riittävä ja välttämätönkin työkalu.

Riskejä riittää niitä pyytämättäkin

Strategia on pitänyt kutinsa suurin piirtein tarkoitetusti. Ilkeitä virheitä ja vastoinkäymisiäkin taipaleelle mahtuu. Pari riskipaperia kävi saldoa rumentamassa, uusia ei tule.

Vastoinkäymisiä tulee vastaan niitä kerjäämättäkin. Kovaa tuottoa voi kerätä hyvin matalallakin riskillä, etenkin jos kauppojen ajoitukset osapuilleenkin osuvat.

Kuuteen vuoteen mahtuu jo niin pitkä liuta luokkaa +100% tai yli sen tuottoa takoneita, ettei jaksa edes niitä luetella. Tämän laskumarkkinan pohjilla odottavat uudet riemut.

Atlas Copco jatkaa Pörssihaukan ykköstykkeinä

Turpaankin on tullut joissakin kohteissa ilkeästi. Muutaman ongelmapalan poistaminen listalta on harkinnassa.

Muttei näissä hommissa kannata yleensä hätäillä. Suhdanneherkkien yhtiöiden matalapaine saattaa olla todella sitkeä, kuten vaikka Ponsselle on käynyt yhtiön kuitenkaan varsinaisesti kurjistumatta.

Ponssen koneiden laatu ei ole kadonnut, suhdanne vain raatelee. Kuva: Ponsse

Makeat ostopaikat toki kannattaa hyödyntää heti kun aukeavat, joskin toisinaan niistä ilon korjaamiseen venähtää pitkä tovi. Pitkät trendit ovat sitkeitä vaan eivät ikuisia.

Valistunut veikkaukseni on, että tänä vuonna näemme perinteisen pörssien syysmyrskyn kaikessa voimassaan. Silloin monen veri vapisee ja sijoittajien jyvät erotellaan akanoista.

Mutta päivä, viikko ja kuukausi kerrallaan. Sijoittamisessa piisaa seulottavaa ympäri vuoden, oloissa kuin oloissa.

Pörssihaukalla on arvopohja

Pörssihaukassa viime aikoina sattuneesta syystä on käyty paljon läpi politiikkaa – koska koemme sillä sektorilla suurimpia mullistuksia vuosikymmeniin. Ja niillä on vaikutuksensa talouteen, halusimme tai emme.

Pörssihaukka pyrkii aina tarkastelemaan taloutta mahdollisimman objektiivisesti. Eikä puutu asioihin, jotka eivät siihen merkittävästi tai tunnistettavasti vaikuta.

Donald Trumpin talouspolitiikkaa olen arvostellut rajusti – koska näen sen tuhoisana. Nyt jo pörssien iso rahakin sitä vastaan äänestää lompakollaan.

Pörssien sukelluksen ohella sen seurauksia kuvaa vaikka USA:n kuluttajien luottamuksen romahdus alimmalle tasolle yli kahteen vuoteen, inflaatioriehan lukuihin. Kuluttajat ymmärtävät, että heitä kiskotaan nyt ison kölin alta.

Kuluttajien mielialat happevat lujaa Amerikassa

Ja EU:ssa, Saksassa ja Ukrainassa tehdään parasta aikaa todella isoja päätöksiä koko Euroopan kannalta. Näiden seuraamatta jättäminen olisi vakavaa ammattitaidottomuutta.

Sijoitusnäkemykset oma lukunsa

Toisaalta jokaisella lehdellä on jonkinlainen arvopohja. Pörssihaukka on väljästi ottaen liberaali vapaan markkinatalouden, demokratian, oikeusvaltion ja sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän kannattaja. Mikään niitä loukkaava ääriajattelu ei tässä lehdessa saa sympatiaa.

Linja on hyvin samankaltainen kuin talouslehtien nestorilla ja keisarilla brittiläisellä Economist-lehdellä. Tähän ideologiaan olen sitoutunut koko ikäni niin ihmisenä kuin toimittajana, enkä siitä tingi kun nyt päätoimitan ja omistan oman mikrolehden.

Sijoitusnäkemyksiin tällä ei ole merkittävää vaikutusta. Ne ovat oma lukunsa muuten, joskaan talous ei toimi yhteiskunnallisessa umpiossa.

Nyt vaikkapa juuri Trumpin radikaalit linjat tekevät tästä touhusta todella vaikeaa. Joka aamu saa herätä huolestuneena, mikä historiallinen kippi tänään odottaa.

Ajankuva, joka ei hetkeen muuksi muutu. Kuva: Pörssihaukka / Midjourney AI

Joten politiikka pysyy Pörssihaukan fokuksessa aina kun siihen tarvetta on.  Sijoittamisnäkemyksiin se ei muilta osin vaikuta.

Näillä sinänsä tutuilla systeemeillä Pörssihaukka porskuttaa eteenpäin, entistä ehompanana toivon ja tavoitteen mukaan.

Japania ja sen ETF:ää käsittelevä juttu siirtyy huomiseen, tähän pakkautui niin paljon tavaraa. Samassa jutussa hiukan Novo Nordiskista, jonka tuore tutkimus närästi taas sijoittajia.

Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta


22 thoughts on "Pörssihaukka 6-V!"

  1. Erkki Martikainen sanoo:

    Onnea ja kiitos 6-vuotiaalle 😁. Mielenkiintoista on ollut olla mukana aivan alusta lähtien.

    1. Heikki Ikonen sanoo:

      Kiitos Erkki, hienoa että olet niin kauan porukassa ollut.

  2. peekoo sanoo:

    Onnittelut Heikki että sait sivuston vakiinnutettua. Totisesti palvelulle on tarvetta ja tilaus. Sisältöhän sen aina ratkaisee.

    Itse taisin liittyä tilaajaksi ennen koronaa. Pörssihaukasta tarkistan aina ensiksi mitä markkinoilla tapahtuu.

    Nytkin Amgen porisemassa toista kertaa pelipapereissa.

    1. Heikki Ikonen sanoo:

      Kiitos Peekoo! Amgen pääsee vielä lunastukseenkin.

  3. Joni Hiltula sanoo:

    Onneksi olkoon Pörssihaukka. Itse juuri haukan kyytiin hypänneenä, täytyy kiitellä selkeästä ja yksinkertaisesta ulosannista, jota tämmöinen tavis-sijoittajakin ymmärtää.

    Novon kyytiin hyppäsin vissiin vähän liian aikaisin. 😀

    1. Heikki Ikonen sanoo:

      Kiitos Joni! Markkinaheilunta yllättää ajoittain, sille ei mitään voi. Aika korjaa yleensä.

  4. Simo Vuokila sanoo:

    Onnittelut juhlapäivästä! Pörssihaukka on hieno julkaisu jota mielellään lukee.

    1. Heikki Ikonen sanoo:

      Kiitos Simo! Ja kiva tätä on tehdä.

  5. Kalle Riihikoski sanoo:

    Onneksi olkoon Pörssihaukka tiimille ja sinulle Heikki. Itselläni onnistunut 3 vuotta sinun/Pörssihaukan sijoitusopastuksella. Hyvin on toiminut.
    Toivottaa Kalle R

    1. Heikki Ikonen sanoo:

      Kiitos Kalle, tavoitteena pitää linja kuosissa!

  6. Timo Kokkinen sanoo:

    Onnea Heikki! Oma sijoitusinnostukseni lähti liikkeelle v2019, kun olimme rouvan kanssa pitämälläsi osakesijoittamisen kurssilla. Siitä asti on sijoiteltu. Aluksi vähän vähemmän, nyt vähän enemmän. Kiitos!

    1. Heikki Ikonen sanoo:

      Kiitos Timo! Tällaisen palautteen ja kokemusten takia Pörssihaukan pyörittäminen tuntuu mahtavalta.

  7. Kauko Sundell sanoo:

    Onnittelut 6 vuoden taipaleesta👏.
    Periaatteessa olisin kiinnostunut jonkinlaisesta esimerkiksi aloittelevan sijoittajan ajattelun tuomisesta Pörssihaukkaan. Kuitenkin koen, että osaamiseni ei varmaan oikein riitä…peruskurssisi kun kävin niin se on se ainoa pohja. Muutaman kuukauden voisin tehdä talkoillakin jotain asian harrastuksesta. Uutisia seuraan napakasti ja talousuutisetkin nykyään luen tarkasti…jos jotain on niin voit vaikka soitellakin. Exelien käyttökin voisi sujua.

    1. Heikki Ikonen sanoo:

      Kiitos Kauko, pannaan pohdintaan. Toiminnan kehitys kiinnostaa aina, aikapula on siihen usein isoin rajoite. Kaikenlainen apu otetaan tietysti kiitollisena vastaan.

  8. Ville Vanhala sanoo:

    Onnea kuudesta vuodesta! Mukava olla mukana.

  9. Eija Tamminen sanoo:

    Onneksi olkoon ja mukana pysytään 👌. Hieno taival ja varmasti saadaan nyt lukea vielä värikkäämpiä ja antoisia artikkeleita, kun maailma on nyt eri lailla mallillaan 😁
    Kiitos!

  10. Eija Ahola sanoo:

    Onneksi olkoon 🤩 ja suuret Kiitokset hyvistä , mieltä avartavista jutuista.

  11. Antti Aukia sanoo:

    Onneksi olkoon 6-v saavutuksesta! Palvelulla on selvästi kysyntää. Itse arvostan ja kiitän selkeätä teknistä analyysiäsi ja siihen liittyviä kommentteja. Jatka vain samaan malliin!

    1. Heikki Ikonen sanoo:

      Kiitos Antti, koitan pitää hanskan kuosissa!

Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2025 © Pörssihaukka