Kun vain raha ratkaisee

Kiinassa rakennuskulttuuri on vinossa – ja niin on moni muukin. Kuva: Pörssihaukka, Midjourney AI.

Kiinan rakennusteollisuuteen pesiytynyt väärentämisen kulttuuri, tofu dreg, aiheuttaa valtaviakin vahinkoja, kun korruption mädättämä yhteiskunnallinen kontrolli sallii ahneen huijaamisen rehottaa. Vahingot ulottuvat jo maan ulkopuolellekin, karmaisevana tuoreena tapauksena Bangkokin maanjäristyksen romauttama pilvenpiirtäjä.

Kiinan nykyisen johtajan Xi Jinpingin isä oli myös merkittävä vaikuttaja maata hallitsevassa kommunistisessa puolueessa (CCP). Hän toimi mm. Guangdongin maakunnassa puoluesihteerinä ja oli myötävaikuttamassa Shenzhenin erityistalousalueen perustamiseen 1980-luvun talousuudistusten koekentäksi.

Siihen aikaan Shenzhen oli tavallinen kalastajakylä, joka ei millään lailla muistuttanut urbaania metropolia. Sen strateginen sijainti brittien hallitseman ja länsimaisittainkin kehittyneen Hongkongin sekä Macaon läheisyydessä teki siitä kuitenkin oivallisen kohteen talousuudistusten testaamiseksi.

***

Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.


3 thoughts on "Kun vain raha ratkaisee"

  1. Matti Mertojoki sanoo:

    Xi on ollut vallassa pitkään. Vuosien saatossa hän on saanut CCP:n vastustajat ja opposition vaiennettua. Mitä diktaattoreista olen kirjoja lukenut, niin hänelle rupeaa aikaa myöten niinsanotusti kertymään kusta päähän. Orastavat viitteet henkilöpalvonnasta ei merkitse hyvää. Nään kasvavan poliittisen riskin Xin toiminnassa. Tuntuisi siltä, että Xi haluaa jättää jälkensä historiaan. Se saattaa olla hyökkäys Taiwaniin. Vai sittenkin Mantšurian ”vapauttaminen” takaisin Venäjältä? Kiinan armeija ja eritoten laivasto on kasvanut nopeaa tahtia. Jos sama tahti jatkuu, niin alle kymmenessä vuodessa Kiinalla on maailman suurin laivasto. Se jää toki nähtäväksi onko Kiinan armeija ja kalusto tositoimissa riittävissä määrin toimivaa. Kasvu on ollut nopeaa. Miltei holtitonta.

    Temusta saa ostettua esim. Silver Eagle ”hopeadollareita” parilla taalalla. Myös muita arvometallikolikoiden kopioita on saatavilla ihan muovikapseleissa. Tuotekuvauksen mukaan ne on tarkoitettu koristeeksi tai ”rentoutumiseen”. Jotkut myy noita kolikoita sitten muitten kanavien kautta aitoina. Eli varovainen saa olla.

    Kiinan tuottaman tavaran laatu vaihtelee äärimmäisen hienosta ja oikeasti toimivasta huipputekniikasta törkeän huonolaatuiseen kopioon ja kaikkeen siltä väliltä. Voisi olla Kiinan maineelle hyväksi, jos huonompaa päätä ruvettaisiin siistimään. Itselläni on ollut myös sellainen tuntuma Kiinalaisista tuotteista, että Kiinalaiset ovat nopeita valmistamaan tuotteita, tavaroita ja rakennuksia vaihtelevalla laadulla, mutta huolto ja ylläpito on varsin heikolla tasolla. Kiinassakin hankkiudutaan helposti vanhasta eroon ja hommataan uutta tilalle. Vanhaa ei ruveta ihmeemmin korjaamaan tai huoltamaan.

    1. Leevi Ikonen sanoo:

      Kiitos asiantuntevasta kommentista, Matti!

      Taiwanissa on kyllä ruudin tuoksu jo ilmassa. Kiina harjoitteli saaren lähellä maihinnousuja kuun vaihteessa uusilla proomuilla, jotka eri jenkkilehtien mukaan näyttäisivät ratkovan logistisia ongelmia massiiviseen, tuhansien sotilaiden maihinnousuun liittyen. Tähän asti voimakkaat merituulet ovat olleet Taiwanin puolella. Nyt Kiina pääsee maihin aiempaa helpommin, isomman kaluston kanssa ja useammasta paikkaa.

      Kaksi päivää sitten Guardian uutisoi, että 7 Eleven -ruokakauppoja valmistellaan Taiwanissa jo sota-ajan käyttöön. Kauppasota Yhdysvaltojen kanssa ei ainakaan eskalaation riskiä vähennä.

      Kun ottaa huomioon sekä Trumpin että republikaanien historian, voi sota näyttäytyä jopa työkaluna vahvistaa omaa sisäpoliittista asemaa. Etenkin nyt, kun talouden heikkeneminen voi sitä horjuttaa, ja demokraatit ovat antaneet myrskyvaroituksia siitä, ettei republikaanien asema olekaan ihan niin vakaa kuin vaalivoiton jälkeen olisi voinut ajatella.

      Trump on toki rakentanut imagoaan rauhan miehenä, mutta niin teki myös Nixon Vietnamin suhteen, ja kuinkas kävikään. Hänen korviinsa kuiskutelleet kaverit, kuten Roy Cohn ja Roger Stone, ovat olleet luomassa myös Trumpin imagoa ja poliittista identiteettiä. Jää nähtäväksi. Ei tästä aikajanasta ainakaan juonenkäänteitä puutu.

      – Leevi

  2. Pasi Forsberg sanoo:

    Itse,kun on tällainen rauhaa rakastava tavallinen tallaaja, niin vaikea ymmärtää tuollaisia vallanhaluisia johtajia, että mikä heidän päässä ajaa heitä lisäalueiden saalistamiseen ja sotimiseen ja sitä kautta lukemattomien ihmishenkien menettämiseen. Toki toivotaan, että sodat mielummin vähenisi kuin lisääntyisi.

Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2025 © Pörssihaukka