Britannian brexit-prosessi näyttää edelleen suurelta sähellykseltä, mutta pinnan alla tilanne on paljon parempi, jos politiikan lainalaisuudet lainkaan toimivat. Routa on ajamassa porsaan kotiin.
Tilanne on toki kaoottisuudessaan yhä absurdi. Pääministeri Theresa May houkuttelee parlamentaarikkoja oman sopimusluonnoksensa taakse lupaamalla erota heti sen hyväksymisen jälkeen. Omanlaisensa poliittisen taiteen ennätys sekin – ei vain taida moinenkaan temppu kääntää enemmistöä luonnoksen taakse.
Toinen ironinen ennätys demokratiassa on, että parlamentti kaappasi eroprosessin suoraan käsiinsä, koska hallitus jäpitti itsepintaisesti paikallaan uusintavaalien pelossa. Se on demokraattinen vallankumous perustuslain sallimalla tavalla: parlamentti ottaa itselleen kuuluvan vallan kyvyttömältä hallitukselta!
Outo näytelmä. Mutta juuri se valaa optimismia.
Tämä kyllä sivumennen sanoen kuvaa, kuinka surkea järjestelmä enemmistövaalin tuottama kaksipuoluejärjestelmä on. Vallassa istuva puolue tappelee kynsin hampain asemastaan, vaikka sen ylivoimaisesti tärkein ehdotus ei mene läpi. Toisaalta luottamusäänestyksessä puolue pysyy itsensä takana, eikä suostu väistymään.
Kunnon monipuoluejärjestelmässä hallitus olisi kaatunut ajat sitten. Sen etu on, että vaalien kautta haetaan uusia ratkaisuja.
Suomessa ei tuollainen absurdi sirkus onnistuisi, koska hallituksessa istuu aina vähintään kolme puoluetta. Niiden keskinäinen lojaliteetti ei taatusti liimaisi poliittisesti kuollutta yhtenäisyyttä vain valtapelin takia, kuten nyt Britanniassa. Täällä hallituksen ovet paukkuvat vähemmästäkin.
Joka tapauksessa, brittiparlamentti äänesti itse laatimistaan vaihtoehdoista löytääkseen mallin, joka voisi kerätä taakseen enemmistön. Tässä nyt tapahtui se pari viikkoa sitten haikailemani sinänsä välttämätön ja hieno vaihtoehto, että parlamentin maltilliset yrittävät löytää konsensuksen puoluerajojen yli.
Sellaista ei vielä löytynyt, mutta tulokset pohjaavat optimismia, toisin kuin monet kommentaattorit tulkitsevat. Vaikka yksikään kilpailevista ehdotuksista ei saanut enemmistöä, muutamat eivät siitä kovin kauas jääneet.
Politiikalle on ominaista, että tiukassa paikassa ratkaisut löytyvät, sikäli kun niiden puuttuminen johtaisi katastrofiin. Ja sehän on tilanne briteillä. Sopimukseton ero olisi taloudellinen itsemurha, jonka parlamentti jo torjui aiemmin enemmistöllään. Joten joku vaihtoehto survotaan läpi.
Kiintoisaa on, että ehdotus uudesta kansanäänestyksestä sai eniten kyllä-ääniä, mutta sitä luultavasti vastustetaankin tiukasti. Lähimmäs enemmistöä ylsi ehdotus Britannian liittymisestä EU:n kanssa tulliliittoon. Veikkaan sen luovan pohjan lopullisen enemmistön saavalle mallille.
Tietysti ehdoista on vielä sovittava EU:n kanssa jatkoajalla, mutta vaikea uskoa, etteikö ratkaisu pääpiirteissään unionille kelpaisi. Kova brexit ei houkuta täälläkään pätkän vertaa, vaikka siihen on valmistauduttu pahimpana tienä.
Mutta sen välttämiseen löytyy varmasti poliittista tahtoa, jos britit nyt kaivavat konsensuksen omista ehdoistaan. EU:llahan ei ole todellinen kiire. Se on vain aiheesta turhautunut brittien kyvyttömyyteen sopia omista tavoitteistaan. Nyt ongelma on väistymässä.
Jos konsensus ei parlamentilta onnistu, tekee se jälleen uuden ennätyksen – poliittisessa munauksessa. En siihen enää usko.
Parlamentaarikkojen enemmistö ei ole missään vaiheessa edes EU-eroa halunnut. Se oli kansanäänestyksen, ei parlamentin valinta. Parlamentaarikot ovat sitoutuneet kansanäänestyksen päätökseen. Mutta eron ehdoista he voivat päättää itse.
Britit ovat selkä seinää vasten. Routa ajaa yleensä porsaan kotiin. Puoluerajojen yli toiminta ei ole briteille tavallista, päinvastoin, mutta harvinainen ja dramaattinen on tilannekin.
Koska enemmistön löytyminen jonkun mallin taakse ei näytä numeroiden perusteella ylivoimaiselta, konsensus melko varmasti löytyy. Poliittisten sopimusten sorvaaminen on poliitikkojen ydinosaamisalue. Maltilliset tietävät, mikä on epäonnistumisen hinta.
Konsensuksen löytyminen olisi tietenkin Euroopan taloudelle todella helpottava uutinen. Tulliliitto olisi etenkin sen kannalta hyvä tie. Se tuskin kovin paljoa muuttaisi taloudellisia olosuhteita. Ja ennen kaikkea kovan brexitin sekasorto ja epävarmuus väistyisivät.
Tämä myös tarkoittaisi sitä, että kovan brexitin uhkaamien talouksien ja yhtiöiden näkymät valostuisivat oleellisesti. Se pätee tietysti varsinkin Britanniaan, mutta vahvasti myös moneen EU-maahan – kuten Suomeen, Ruotsiin ja Saksaan. Mutta ylipäänsä EU:hun kokonaisuutena.
Britit tunnetaan maltillisesta käytännön läheisyydestään. Sen perusteella Britannian parlamentti onnistuu epätavallisessa urakassa, vaikka sen haasteita ei voi vähätellä. Sopimuksettoman eronhan se jo torjui enemmistöllään.
Sopu löytyy. Onnittelut ja kiitokset Thamesin rannalle jo etukäteen.