Korona luo uusia pelkoja

Koronaviruksen ärhäkkä mutaatio polkaisi matkustuskieltoja

Tänään oli tarkoitus julkaista jenkkikatsaus, mutta se täytyy siirtää ainakin tiistaihin, koska markkinat rysähtivät koronaviruksen tuoreen version polkaistua uusia poikkeustoimia.

Britannia on asetettu matkustuskieltoon ympäri Eurooppaa. Ainakin joitakin tartuntoja on silti ehtinyt jo kanaalin ylikin.

Mutaation vaarallisuudesta ei ole vielä tietoa. Eikä tietysti siitäkään, kuinka vasta levitykseen päässeet rokotteet siihen tehoavat.

Kova brexit uhkana

Volatiliteetti eli VIX ampaisi uudestaan korkeuksiin, kun vielä samaan aikaan Britannian ja EU:n eroneuvottelut junnaavat edelleen kriittisessä pisteessä. Sopimuksen piti olla valmis jouluksi.

Etenkin EU:n kalastusoikeudet Britannian vesillä ovat ratkaisematta. Luulisi sovun löytyvän, mutta kovan eron mielekkyyttä brexitin alusta asti julistaneelle pääministerille Boris Johnsonille myönnytykset tekevät tiukkaa.

Hänen hallituksellaan riittää nyt paineita, kun epidemiakin taas raivoaa uudella teholla. Toivottavasti se piiskaa sovintoon.

Kriisikestävät pärjäävät

Molempien tilanteiden kehitystä on tässä vaiheessa mahdoton ennustaa. Kevään superpaniikki tuskin kuitenkaan toistuu.

Hyviä ostopaikkojahan sukellukset tarjoavat. Etenkin kun kuluva vuosi todisti monien liiketoimintojen ja yhtiöiden selviävän vähin vaurioin epidemian keskelläkin.

Joidenkin siitä hyötyessäkin. Nämä kriisikestävyytensä osoittaneet yhtiöt ovat varmasti sitä jatkossakin.

Se näkyy tässäkin myyntiaallossa. Suhdannevapaat kuten Orion ja Axfood eivät juuri hätkähdä. Ne tuskin tästä enää halventuvat.

Yhdysvalloissa sopu elvytyspaketista

Hyvä uutinen on Yhdysvaltojen kongressin sopu 900 miljardin elvytyspaketista. Sen riittävyys tai riittämättömyys jää nähtäväksi.

Mutta Yhdysvallat hoiti finanssikriisinkin esimerkillisesti, joten sitä sopii odottaa koronakriisiltäkin. Yhdysvaltoja eivät rasita kansalliset ristiriidat kuten EU:n kriisinhoitoa.

Eikä Yhdysvallat pelkää rahapolitiikassaan radikaaleja toimia toisin kuin vaikka euron mahtimaa Saksa, jota ohjaa historiasta kumpuava inflaatiokammo.

Tämä kannattaa muistaa osakkeita salkkuunsa poimiessaan. Jos koronakriisi jälleen pahentuisi, Yhdysvallat on aika varmasti suurista markkinoista matalariskisin kriisinhallintansa ansiosta.

Ylikuumentuneet saisivatkin jäähtyä

Mutta ei kannata maalailla piruja seinälle muuallekaan. Hermoilun kiihtyessä hyviä yhtiöitä saa taas sopuhintaan.

Tuskin tämä kauan jatkuu. Vapaalle kassalle on nyt käyttöä.

Jo laskussa ollut VIX riehaantui uudestaan

Monet kasvuyhtiöt ovat kärsineetkin ylikuumentumisesta ja toistuvista odota-suosituksista. Jospa vaiva lopulta helpottaisi.

Jenkki- ja pelipaperikatsaukset huomenna tai keskiviikkona hiukan markkinatilanteesta riippuen.

Ikävistä uutisista huolimatta hyvää joulunalusviikkoa!


2 thoughts on "Korona luo uusia pelkoja"

  1. Tapio sanoo:

    Heikki moikka, kiitos kommenteistasi tänä vuonna! Terävävää tilannearviota ja hyviä vinkkejä!

    Rauhaisaa Joulua ja Onnekasta Vuotta 2021

    1. Heikki Ikonen sanoo:

      Kovasti kiitoksia, Tapio! Rauhaisaa joulua ja onnekasta uutta vuotta sinulle ja kaikille muillekin!

Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2025 © Pörssihaukka