USA ja Eurooppa jatkavat aivan eri raiteilla, vaikka ulkoministeri Marco Rubio kohteliaasti eroja oli tasoittelevinaan täällä poiketessaan. Ristiveto vaikuttaa myös monien yhtiöiden asemaan ainakin ajan mittaan.
Münchenin suuri turvallisuuskokous päättyi vuosi sitten järkyttyneenä, kun USA:n varapresidentti JD Vance murskasi viimeisetkin illuusiot yhteisestä arvopohjasta syyttäen Eurooppaa demokratian, sananvapauden ja kultttuurinsa perusta tuhoamisesta.
Tämä äärioikeistolainen näkemys itse asiassa jatkui kohtalaisen samoin teemoin tänä vuonna ulkoministeri Marco Rubion puheessa, jonka sinänsä paljon kohteliaammat sananparret alleviivasivat lopulta Yhdysvaltojen ja Euroopan välisen pitkän suhteen olevan nyt asumuserossa.
Rubio korosti Yhdysvaltojen ja Euroopan erimielisyyksiä ja syyllisti Eurooppaa väärästä kehityksestä – täsmälleen samalla retorisella kaavalla kuin Donald Trump ja JD Vance. Eurooppa ei hänen puheessaan ollut tasavertainen liittolainen vaan ongelma, jonka on korjattava kurssinsa ja tietenkin Washingtonin ehdoilla.
Euroopalla ei ole paikkaa keskeisissä neuvottelupöydissä, ei Ukrainassa eikä Lähi-idässä. Ukraina on USA:n mukaan Euroopan ongelma, mutta sen ratkaisemiseen emme kelpaa kuin rahoittajina.
Ettei asumuserosta jäisi epäselvyyttä Rubio matkasi Saksasta Unkariin ja Slovakiaan – niihin kahteen äärioikeistolaisten hallitsemaan EU-maahan, jotka ovat avoimen Kreml-mielisiä ja Ukrainan puolustamista vastaan.
No, ainakin jotkut vanhalla mantereella ovat mielissään. Jos Venäjä vielä Euroopaksi lasketaan.
Lämpimiä tunteita ja poliittista yhteyttä USA löytää Europassa vain sieltä, missä liberaalit arvot ja valta ovat jo murentuneet. Saksan kristillisdemokraatitkin kuuluvat aivan eri leiriin kuin trumpilainen MAGA-väki.
Onneksi sinänsä. Mutta alleviivaa kuilun syvyyttä.
Konkreettisestikin ero etenee, sillä Naton komentorakennetta ollaan siirtämässä yhä enemmän Eurooppaan. Paperilla muutos esitetään sievästi eurooppalaisen vastuunoton vahvistamisena.
Mutta käytännössä se tarkoittaa ennen kaikkea Yhdysvaltojen hallittua irtautumista. Vastuu siirtyy, mutta valta ja todelliset sotilaalliset kyvykkyydet eivät seuraa mukana.
Euroopan on opittava tulemaan toimeen omillaan. Nyt puhutaan jo yhteiseurooppalaisesta ydinaseesta, mahdoton ajatuskin vielä vuosi sitten.
Itsenäistyminen on hyvä asia, mutta se maksaa ja tuo mukanaan epävarmuutta.
Kun vaikka Euroopassa halutaan nyt tietoisesti vähentää riippuvuutta Yhdysvaltojen teknologiasta – pilvipalveluista puolijohteisiin ja digialustoihin – ja rakentaa omaa tilalle.
Tavoitetta on helppo kannattaa poliittisesti, mutta taloudellinen haaste on valtava. Prosessi vie aikaa, rahaa ja vilisee toteutusriskejä.
Amerikkalaisille digi- ja puolustusjäteille se voi tietää kaventuvaa markkinaa, niiden eurooppalaisille kilpailijoille mahdollisuuksia. Mutta näiden puntarointi ja sijoitusten poiminta ei varmasti ole pikku pähkinä purtavaksi.
Joka tapauksessa strategisten eurooppalaisten yhtiöiden seulonta Pörssihaukassa jatkuu. Indra ja 2G tähän konseptiin mahtuvat, myös Solvay, ja muitakin on kiikarissa.
Sijoittajalle vuosien siirtymäkauden aikana säännöt, voittajat ja häviäjät vaihtuvat kesken pelin – ja juuri siksi riskipreemio nousee ennen kuin mahdollisuudet realisoituvat.
Mutta menneen maailman perään ei hyödytä itkeä, vaan kohdata avoimin mielin uudet ajat. Niin kansalaisena kuin sijoittajana.