Makrodatan pohjalta ei kannata sijoittaa

Makroekomisti mietiskelee tulevaisuutta

Ylös vai alas? Makrodatan varassa suunnistaminen markkinoilla on aika mahdotonta.

Viime päivinä ekonomistit ovat peranneet hiukan helpottuneina tuoreita makrolukuja eri puolilta maailmaa. Ne ovat tarjonneet valon pilkahduksia syksyn ja etenkin joulunseudun synkkiin tilastoihin. Varsinaisia riemunkiljahduksia ei ole kuulunut, mutta varovaista optimismia kuitenkin – ehkä talouden pahimmalta sukellukselta vältytään? Muutama kuukausi sitten uppoaminen vaikutti väistämättömältä.

Makrolukujen kohentuminen oli sinänsä itsestään selvää. Kun pörssit kiskaisivat raikkaasti ylös joulupaniikin jälkeen pari kuukautta kestäneessä rallissa, talouslukujen oli väistämättä täytynyt olla edeltäviä kuukausia oleellisesti parempia.

Rajut markkinaliikkeet suuntaan tai toiseen perustuvat reaalitalouteen. Piensijoittajan kannalta ongelma on, että makrotalousluvut tulevat aina myöhässä. Siksi ei ole huonompaa strategiaa kuin tehdä sijoituspäätökset ajat sitten taakse jääneen makrotilastotiedon perusteella.

***

Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.


2 thoughts on "Makrodatan pohjalta ei kannata sijoittaa"

  1. Heikki Karppinen sanoo:

    Hei, siinäpä kysymys indeksien valossa mm. omx hex cap. Jota seuraan. Mikä trendien suunta tällä hetkellä puhkaistaanko edellinen huippu vai joko suunnataan alaspäin
    Kannattaako odotella. Myönnän että olen hieman hukassa niin paljon on epävarmuustekijöitä maailmalla myös positiiviseen suuntaan ja mitä Trump aikoo tehdä Pohjois Korean kanssa. Puhumattakaan Kiinan kauppasovusta. Kyllä Trumppikin pohjimmiltaan on kauppamies

    1. Heikki Ikonen sanoo:

      Kiitos, odottelua suosittelen, keskipitkä trendi on pari kuukautta vanha, ylikin jo selvästi, ja viikko-indikaattorit ylärekisterissä, joskin jo alaspäin kurkottamassa. Ei ole kiire.

      Epävarmuustekijöitä on aina. Jos muuten menee hyvin niin sitten murehditaan inflaatiota ja rahapolitiikkaa.

      Trump on kauppamies, ja Kiinan kanssa varmaan sopu syntyy, mutta miten ison väännön jälkeen. Pohjois-Korealla ei ole merkitystä, siitä nousee paljon ääntä mutta tuskin kummempaa.

Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2025 © Pörssihaukka