Markkinakatsaus: Saumoja aivan mukavasti

Helsingin pörssissä marraskuun keskipitkä laskeva trendi erottuu vaivatta

Maailmasta löytyy kasapäin sijoitusviisaita ja tutkimuksia, joiden mukaan markkinoita ei voi ennustaa, eikä edes trendejä itse asiassa ole. Markkinoiden liike on niin sanottua "random walkia" eli sattumanvaraista heiluntaa.

Jossain määrin se toki pitää paikkansa. Markkinat eivät toimi kuin kallis sveitsiläinen kello, ja yllätykset kuuluvat siihen kuten kaikkeen todellisuuteen. Mutta markkinoilla ja taloudesssa on myös paljon säännönmukaisuuksia.

Keskipitkät trendit ovat Pörssihaukan ajoitussuosituksissa keskeisessä roolissa. Lokakuun lopulla, jolloin sivuston osta-suositukset olivat vähissä, Pörssihaukka povasi indeksien keskipitkän trendin taittuvan alas tuoden parempia tilaisuuksia.

Pääpiirteissään arvio toteutui, joskin lähtö oli odotusta hitaampi. Indeksien ja yksittäisten osakkeiden välillä on myös melkoisia eroja, mikä kuvaa nousumarkkinan luonnetta ja voimaa. Osakkeet marssivat ylös piittaamatta edelleen ankeista tunnelmista ja makrodatasta. Se kuuluu markkinoiden keskeisiin säännönmukaisuuksiin, ei missään tapauksessa poikkeuksiin.

***

Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.


Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2025 © Pörssihaukka