Jenkkikatsaus: Yhdysvallat matkalla banaanivaltioksi

Yhdysvaltoja alkaa olla vaikea tunnistaa entisekseen. Kuva: Midjourney AI / Pörssihaukka

Donald Trump haalii hampaat irvessä valtaa, nyt keskuspankin kimpussa vaarantaen talousjärjestelmän entistä pahemmin. Yksi rako kuitenkin aukesi ostollle ja pari lunastukselle, toinen kylläkin puolustuksellisena siirtona. 

Terveisiä kauniista ja jo kesäisestä Krakovasta, jossa piipahdus antoi raikkaan tuulahduksen geopolitiikan myrskyjen ja luultavasti taas taantumaan vajoavan Suomen talouden keskellä. Kaupunki on todella eloisa vilisevää katukuvaa ja laajamittaista rakentamista myöten.

Sosialismin loppumetreillä liki nälänhätään vajonnut Puola on kuulunut
Euroopan parhaisiin kasvajiin jo kauan yltäen viime vuonnakin liki kolmeen prosenttiin. Se muistuttaa vanhan mantereen potentiaalista palikkojen ollessa kohdallaan.

***

Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.


4 thoughts on "Jenkkikatsaus: Yhdysvallat matkalla banaanivaltioksi"

  1. Pentti Haatanen sanoo:

    Torstaina on Vappu, ei perjantaina!

    1. Heikki Ikonen sanoo:

      Hups niinpäs onkin, kiitos!

  2. niemine sanoo:

    Saadaanko me UNH:n tilanteesta muutaman sanan jossain vaiheessa?

    1. Heikki Ikonen sanoo:

      Juu ihan kohta käsittelen raportin, se oli vähän apea muttei pahempaa.

Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2025 © Pörssihaukka