Tulossatoa: Aktia parantaa menoaan

Maailmanloppu ovella, ihan tosi varmasti! Kuva: Pörssihaukka / Midjourney AI

Aktialta makea tulosparannus. Lähi-idässä suvantovaihe, joka voi venyä kiitettävästi. Israel ja Iran löivät jäitä hattuihinsa.

Nordean puhkuessa Hesan pörssin yhtenä harvinaisista tähdistä on pikkuveli Aktia jäänyt sen varjoon paitsi kokonsa myös heikommin sujuneen liiketoiminnan ansiosta. Aktia saa isomman osan tuotoistaan varainhoidosta eli korkokate ei ole samassa mitassa ruokkinut tulosta.

Kulutkin ovat kiusanneet Nordeaa enemmän eri muodoissaan, muun muassa ison digitalisaatioprojektin vuoksi. Mutta nyt kiri Aktiakin Nordean rinnalle tuloskomeettana.

Q1 liiketoiminnan tuotot olivat 77,3 miljoonaa, parannusta +10%. Korkokate kasvoi vuoden takaa +23%, joskin Q4:stä enää alle prosentin.

Vertailukelpoinen liikevoitto +44% liki 34 miljoonaan. Vertailukelpoinen osakekohtainen tulos 0,38 euroa loikkasi +52% ja edelliskvartaalistakin +31%.

Iloisin yllätys oli kulujen lasku -12%. Kannattavuutta mittaava kulutuottosuhde parani rutkasti lukuun 0,54 (0,65).

Odotuksena elpyminen

Asuntolainojen kysyntä jatkoi laskussa, se ei yllätä, korkeat korot vievät asiakkaat. Yrityslainakanta taas kasvoi yli kolme prosenttia, vähintään mukiinmenevä rekordi näissä oloissa.

Korkokatteessa tuskin suuresti on nousuvaraa, tosin jos korot tulevat alas ainakin prosenttiyksikön vuoden kuluessa niin asuntolainatiski virkistyy varmasti. Volyymin kasvu voi kompensoida matalamman katteen,

Siihen uskoo yhtiö itse povatessaan tälle vuodelle isompaa korkokatetta. Ja nimenomaan huolimatta laskevista koroista.

Palkkiotuotot, Aktialle tärkeä tuloskomponentti, kärsi hiukan asiakkaiden kvartaalin aikana vetämistä varoista. Suosiolliset pörssikurssit nostivat hallinnoitavat varat vertailukautta ylemmäs.

Aktialta mallikkaat luvut Q1

Luottotappiot olivat hitusen kasvussa, mutta määrä ei huoleta. Aktia kuten Nordea ei jaa rahaa silmät ummessa markkinaosuuksia haaliakseen.

Aktia ohjeistaa liikevoiton olevan ainakin jonkin verran korkeampi kuin edellisvuonna. Arvio perustunee odotukseen talouden elpymisestä ja lainavolyymien kasvusta.

Aktian muhkea osinko pysyy kuosissa ja kasvaneekin. Osakkeen osta-suositukset tulevat kuten aina sopivista kurssimontuista, joita Aktialla kyllä riittää.

Bisnesilmastossa kunnon takatalvi

Euroalueen elpymistä odottaa Pörssihaukkakin – ellei nyt EKP:n housuun syöksy saksalainen jänis. Saksan inflaatiolukema ylitti hiukan ennusteet kiihdyttyään tänä vuonna – mutta taannuttuaan ensin lupaavasti.

Euroalueella kuluttajien inflaatio-odotukset kyllä rypevät jo alempana kuin kertaakaan kymmeneen vuoteen. Pitäisi keskuspankkiirien uskoa kuluttajia ja aloittaa elvytys.

Työttömyys nousi Suomessa jo hälyttäväksi ja niin käy muuallakin rahahalvauksen jatkuessa. Suurimman rakentajamme YIT:n Q1 oli liikevaihdon osalta surkein vuosiin ja tulos pysyi miinuksella.

YIT toimii muuallakin Euroopassa, joten sillä on indikaatioarvoa. Kehnoimmin tilanne junnasi Baltiassa ja itäisessä Keski-Euroopassa.

Bisnesilmapiirin mittari laski yhä huhtikuussa upoten syvien kriisien tasolle. Lukema oli sama vaikkapa eurokriisin pohjassa 2013 alussa.

Bisnesilmastossa ei kevät totisesti kuohu

Ja se oli ankeaa aikaa taloudessa ja myös poliittisesti. EKP:ta pitäisi murehdittaa nyt ihan muu kuin inflaatio.

Gazasta neuvotellaan

Uuden inflaatioaallon lähteeksi on pelätty syksystä asti Gazan sodan eskaloitumista laajaksi alueelliseksi konfliktiksi, joka lopulta johtaisi Persianlahden tukkimiseen ja öljyhuollon romahdukseen. Pörssihaukka on pitänyt skenaariota heti sodan alusta asti epätodennäköisenä.

Israelin ja Iranin keskinäiset iskut avasivat uuden vaarallisen lehden alueen historiassa, mutta Pörssihaukka ei edelleenkään uskonut räjähdyksen leviämiseen. Nyt tilanne rauhoittuikin jo pikaisesti.

Hamas ja Israel neuvottelevat ulkovaltojen avulla Egyptissä 40 päivän tulitauosta ja vankien vaihdosta. Tulosta emme voi tietää, mutta ainakin siihen joka suunnasta osapuolia painostetaan.

Yhdysvallat rakentaa Gazan avuksi kelluvan sataman, jonka kautta voi kuljettaa ruokaa ja muuta huoltoa nälkäkuoleman uhkaamille palestiinalaisille. Operaatio kuvaa, miten vimmaisesti Joe Bidenin hallinto haluaa estää humanitaarisen ja poliittisen kriisin vielä pahenevan.

Ulkoministeri Antony Blinken sukkuloi alueella harva se viikko. Panostukset tilanteen ratkaisemiseen ovat mittavat.

Ulkoministeri Blinkenillä on nyt tuumailtavaa ja tuunailtavaa. Kuva: A. Blinken

Kehnoon diiliin sortuvat vain tyhmät

Tilanne paranee – toki vain toistaiseksi. Äkkiäkös uusi rähäkkä polkaistaan.

Mutta sotaintoa laannuttaa aina kummasti se, jos lopputuloksesta ei voi kovin hyvää odottaa. Niin Israel kuin Iran saivat huomata voimansa rajallisuuden.

Avoin sota toisi suurta tuhoa saavuttamatta poliittista tavoitetta. Kehno diili, johon vain tyhmät sortuvat. Valitettavasti heitäkin aina löytyy, mutta ei nyt siltä vaikuta.

Silti monet pelkäävät sodan vain vetävän henkeä. Varsinkin he, jotka ahmivat klikkausjournalistien jeremiaadeja suurin piirtein kolmannesta maailmansodasta.

Ei Lähi-idästä sellaiseen löydy eväitä. Iran on vain alueellinen mahti, toki tukijoinaan Venäjä ja Kiina. Mutta niillä riittää puuhaa ilman Lähi-idän sotaa.

Profeetoilla omat lehmänsä ojassa

Pidän talouden kannalta tärkeitä poliittisia tapahtumia esillä, koska niillä on merkitystä sijoittajalle – siinäkin tapauksessa, ettei kummempaa tapahdu. Pelkoa nostavia käänteitä toki riittää.

Jokaisesta niistä innostuu liuta maailmanlopun profeettoja, kuka milläkin motiivilla. Sijoittajissa yhden lajin muodostavat ison käteiskassan päällä makaavat pölvästit, jotka odottavat Suurta Pörssiromahdusta putsatakseen sitten pajatson kertalaakista.

Tätä he tekevät samaan aikaan kun pörssit ovat paahtaneet kumit sauhuten tuoden taitaville sijoittajille repullisen voittoja. Aina kun jokin vähänkään vihjaa kunnon kriisistä he ulvovat kuin jalkaan ammuttu susi pörssejä alas.

Iranin massiivinen ilmaisku hyytyi tehokkaaseen puolustukseen. Kuva: Creative Commons

Pahimmassa tapauksessa nämä tee-se-itse-profeetat hallitsevat sen verran avainkäsitteitä, että niistä kyhätyt uskottavan oloiset skenaariot uppoavat vähemmän perehtyneisiin. Tuollaiset feikkiananalyysit saa helposti loogisen makuiseksi, jos vastaanottajan suodatin ei toimi kunnoilla.

He sitten kylmässä hiessä rypien tekevät isoja tyhmyyksiä, kuten myyvät hyvät sijoituksensa järjettömässä raossa. Kun nyt kaikki sitä tolkuttavat. Ja laumaa vastaan on monen vaikea kulkea.

Rauhallisuus yleensä palkitaan

Vaikka laajasti ottaen voi sanoa, että maailmanpolitiikan melskeet kannattaa sijoittajana unohtaa ilman todella painavaa syytä. Sen arviointi vaatii asiantuntemusta.

Lähi-idän merkitys muulle maailmalle on ainakin talouden kannalta energiahuollossa. Muu on aivan toissijaista.

Itselleni kokemusta kv-aiheista kertyi ennen kaikkea toimittajan vuosinani, jolloin seurasin, analysoin ja kommentoin kansainvälisiä tapahtumia keskeisenä osana työtäni parikymmentä vuotta. Tein neljänumeroisen määrän juttuja aihepiiristä lukuisiin lehtiin.

Lähi-idän taloudellinen rooli rajoittuu energiahuoltoon. Kuva: US public domain

Törmään niihin vaikka Wikipediassakin, vaikka juuri Iranin ydinohjelmaa käsittelevässä laajassa hyvässä analyysissa, joka käyttää yhtenä lähteenä Aamulehden juttuani vuodelta 2008 (viite 46).

Pörssihaukassa fokukseni on tapahtumien taloudellisessa ulottuvuudessa. Gazan sodassakin alkuperäinen arvioni oli juuri konfliktin rajallisuus, älkää siis sekoilko osakkeidenne kanssa.

Se oli oikea neuvo. Sodan alusta kurssit nousivat kuin härän soiro kevätlaitumella.

Samaan aikaan kun hätähousut hihkuivat myy myy myy maailmanloppu tulee! Ihmetellen taas kerran, miksi heidän arvionsa menevät metsään ja salkku kuihtuu.

Jännitteet ja sota eivät sama asia

Tietysti maailma osaa yllättää. Lähi-idässä jännitteet ja matalan intensiteetin sota varmasti jatkuvat. Mutta se on ihan eri asia kuin avoin sota ja sen myötä talouskatastrofi.

Vaikkapa arabimaiden avainpelaaja Saudi-Arabia on nuoren johtajansa Muhammad Bin Salmanin luotsaamana liennyttänyt suhteitaan niin Israeliin kuin Iraniin. Se on iso muutos alueella.

Bin Salman haluaa modernisoida maansa taloutta ja parantaa sen vakautta. Sota ei istu kuvioon lainkaan.

Saudien kippari ei kaipaa sotaa vaan vaurautta. Kuva: Saudi State

Moni tekijä viittaa Lähi-idän kauhuskenaarion todennäköisyyden laskeneen. Voimia on kokeiltu ja todettu sitä vastapuoleltakin löytyvän.

Kynnys kunnon sotaan on korkea. Sen toteavat markkinatkin, sillä öljyn hinta velloo aina vain laiskasti.

Putin toimi järjenvastaisesti

Venäjän hyökkäyksessä Ukrainaan sorruin pahaan arviovirheeseen, koska en uskonut Putinia niin tyhmäksi, että ampuu maataan kanuunalla jalkaan. Vaan sen teki.

Arvioni argumentit sinänsä osuivat jokseenkin kohdalleen. Ukraina oli liian iso valloitettavaksi, sen väestö ei halua Venäjän vasalliksi ja avovankilaksi, länsimaat eristävät Venäjän ja ryhmittyvät Ukrainan tueksi.

Putin ei uskonut – ja mielestäni ajaa maataan hajoamispisteeseen kuten teki Neuvostoliitto ryvetyttyään pahanpäiväisesti Afganistanissa. Tämä on toki toivekin, mutta perusteltu sellainen.

Kun viha ja vallanhimo sumentavat järjen. Kuva: Wikicommons

Mutta varsin hyvin maailma on Venäjän sikailun kestänyt, Ukraina tietysti pois lukien. Sijoittajalla ei ole aihetta suureen synkkyyteen – paitsi pelkästään suomalaisiin osakkeisiin keskittyneillä.

Amerikkalaiset yhtiöt ja maan talous eivät muutamat naarmut pois lukien ole Venäjän murharetkestä tietääkseen. Pörssihaukan strategia ulkomaille painottumisesta on osoittanut voimansa juuri kriisioloissa.

Hauskaa vappua!

Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta


Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2026 © Pörssihaukka