Eurooppa ja Ukraina puun ja kuoren välissä, kun Trump liittoutuu Venäjän kanssa yhä tiiviimmin. Kauppasodankin kiihtyessä osakkeet reagoivat loogisesti – sukeltavat. Laskumarkkina varmistuu, defensiiviset jyräävät pörssissä.
Käsittelin perjantaina kaukaisia haaveita Ukrainan jälleenrakennuksesta todeten, että Yhdysvallat on heittämässä Ukrainan bussin alle ja lähettämässä laskun Euroopalle. Jälkimmäisille se ei kuinka ollakaan kelpaa.
Sen jälkeen Donald Trump ja JD Vance teurastivat Volodimir Zelenskin televisiossa ja Eurooppa laati hätäkokouksessa oman tiekarttansa Ukrainan tuelle ja kestävälle rauhalle. Tuorein käänne: Donald Trump lopettaa Ukrainan aseavun ja kaavaile Venäjän talouspakotteiden höllentämistä.
Niin negatiivista skenariota Trumpista on näköjään mahdoton tehdä, etteikö hän sitäkin ylitä. Zelenskin muiluttaminen oli Washingtonin versio Mainilan laukauksista.
Tuossa lavastetussa hyökkäyksessä neuvostoliittolaiseen kylään 1939 Stalin hankki muodollisen perusteen aloittaa sota Suomea vastaan. Trump seremoniamestarina Vance dramatisoi vastaavan näytöksen lopettaaksen Ukrainan tuen ja päästäkseen esteettömästi diilailemaan Venäjän kanssa.
Näin härskin simppelisti kulkee tämä stoori. Kyse ei ole enää vain Trumpin inhosta Zelenskiä kohtaan saati jostain asusteesta – tai edes Yhdysvaltojen rahojen säästämisestä.
Trump haluaa normalisoida suhteet Venäjään ja tehdä sen kanssa bisnestä, aivan varmasti erityisenä syynä sen strategisesti tärkeiden mineraalien varannot – joita Putin on taitavana juonittelijana Trumpille tyrkyttänyt yhteiseksi projektiksi.
Hyvin maistui syötti. Tästähän on kyse Grönlannista vaahtoamisessakin, kuten Putin tarkalla vainulla tilanteen luki.
Alta pitäisi siivota äkkiä Ukrainan sota. Trumpille Venäjän ehdot näyttävät kelpaavan sellaisenaan, Ukraina vain pakotetaan ne nielemään.
Sinulla ei ole kortteja! karjui Trump Zelenskille koko maailman kuullen. Tuskallisen vähissähän ne ovat, kaikki jotenkin kelvolliset meillä eurooppalaisilla ja jokunen Kanadalla.
Trumpille kelpaa vallan hyvin paluu kylmän sodan maailmaan etupiirijaon osalta. Ottakoon Venäjän vanhan laitumensa takaisin ja alistakoon Ukrainan, mitä väliä, America First.
Tämä täydellinen takinkäännös Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa asettaa Euroopan historiallisesti uuteen ahdistavaan asemaan. Peli oli raakaa kylmässäkin sodassa, mutta tuolloin Yhdysvallat sentään Euroopan tuki ja turva.
Ei enää. Nyt saamme pärjätä omin nokin ja kasata valmiudet siihen vähän äkkiä. Trump ei aikaile tai anna siimaa, vaikka vanhat liittolaiset rukoilisivat polvillaan.
Trump vasta päivä pari sitten vaahtosi somessa, että amerikkalaisten on lopetettava Putinista vatkuttaminen ja keskityttävä oikeisiin ongelmiin – muuten Amerikka vajoaa Euroopaksi!
Pahempaa hän ei voi kuvitella. Elon Musk puolestaan kannatti omassa somekommentissaan Yhdysvaltojen lähtöä Natosta.
Trumpilla ei ole meille tarjota kuin hikeä, verta ja kyyneleitä, lainatakseni Winston Churchillia vajaan sadan vuoden takaa vastaavista oloista. Churchillin sanat kuitenkin pumppasivat taistelutahtoa Euroopan pelastamiseksi fasismilta.
Trump haluaa meidät siihen upottaa – ja lavastaa vielä syylliseksi Zelenskin collegepaitoineen. Ei ihme, että Putin ja Trump tulevat toimeen.
Kremlissä virtaa nyt shamppanja, vodka ja kaviaari. Putinin tavoite hajottaa lännen rintama lopulta onnistui mahtavimman mahdollisen liittolaisen avulla.
Ei nyt ihan tätä olisi sentään uskonut vielä muutama viikko sitten. Tyrmistyttää se miljoonia amerikkalaisiakin, mutta vaalit on pidetty ja Trump päättää.
Venäjä taas tyrmäsi jo kuten odottaa sopi Euroopan kaavailemat rauhankartat. Kreml toteaa Euroopan aseellisen tuen vain pitkittävän sotaa.
Näinhän se on, ja tarkoituskin – siltä osin, ettei Ukraina joudu antautumaan Venäjän ehdoilla, joissa Euroopallekin on varmasti varattu monia ikäviä pykäliä. Uskallan väittää jo nyt, että mitään eurooppalaisia joukkoja rauhan lukoksi Venäjä ei hyväksy Ukrainaan.
Sen tavoitehan on häätää Nato kokonaan pois alueensa tuntumasta. Enpä yllättyisi, jos Trump lämpenisi vaatimukselle.
Pidän myös katteettomana optimismina Britannian Keir Starmerin suunnitelmaa diplomaattisesta yhteistyöstä Euroopan ja Yhdysvaltojen kesken tasavertaiselta pohjalta. Mikään ei viittaa siihen, että Trumpia hitustakaan kiinnostaisi muu kuin Putinin kanssa diilailu.
Karmeiden päivien sinetiksi Trumpin 25% tullit Kanadalle ja Meksikolle sekä kovennetut tullit Kiinalle astuvat nyt voimaan. Eurooppa saa taatusti oman palansa kakusta piakkoin.
Jokohan Euroopassa karisevat loputkin suomut silmiltä Trumpin suhteen. Koskien myös sijoittajia, jotka ovat suhtautuneet suuripiirteisesti tai jopa myönteisin odotuksin Trumpin valtakauteen.
Yhdysvalloissa pörssit sukelsivat, heti perään Japanissa. Vasta eilen sitä taas povasinkin joten tilauksessa oli joka tapauksessa, mutta totta kai Trump myyntiriehaa vauhditti.
Itse luen US-pörssien lasku- eli karhumarkkinan nyt varmistuneen. Ilmeistähän se on jo pitkään ollut, mutta nyt Pörssihaukan skenaario eräin osin jo toteutui.
Erityisen lujaa saavat kyytiä nyt Nasdaq ja keskeiset teknot. Microsoft, Alphabet ja Taiwan Semiconductor ovat kohta -20% piikistään, Nvidia jo sen ylikin.
Caterpillar, varsin hyvä suhdannemittari sekin suurimpana syklisenä teollisuusyhtiönä, on kohta myös -20%. Oli hyvä lunastaa sekin alta pois, vaikka ajoitus ei optimiin osunut.
Ja tätä ennakoiden lunasta-leimoja on satanut pitkin talvea ja Treasury noussut listalle. Se on turvasatamista klassisin, ellei inflaatio sitäkin tärvele.
Riski on tietysti iso Trumpin kauppasodan takia. Toistaiseksi Treasury pelittää odotetusti, etenkin suhteessa sukeltaviin osakkeisiin.
Ja ainakin minun mielestäni on aivan turha haaveilla Euroopan osakemarkkinan tästä taiteilevan omia polkujaan. Ei ole sitä ennenkään tehnyt.
Tästä syystä perjantain listaan lunasta-leimoja lätkyi syklisille – varmuus paras. Karhumarkkina USA:ssa ja kauppasotia ympäriinsä lupailee rumaa jälkeä. Ja jatko vaatii tarkkaa peliä.
Defensiiviset osakkeet ja kontrakohteet nousevat nyt tosi arvoon. Sitä kuvaa, että Hesassa Sampo, Elisa, Kesko, Orion ja Olvi eivät ota nyt osumaa, Ruotsissa vaikkapa Axfood.
Meren takana lentävät vankat defensiiviset: Abb Vie, Amgen, Gilead, Johnson & Johnson, Verizon, Philip Morris, British American Tobacco. Kiinteistösektorin ykkösetkin kuten Realty kelpaavat taas, koska talouskasvun hyytyminen laskisi korkoja – ellei Trump saa aikaan kunnon inflaatiota.
Ajoituksesta tulee entistä tärkeämpää, taitava treidaaminen voi pelastaa paljon. Eikä tämä ole hetkessä ohi.
Trump saattaa venyttää laskumarkkinan tavallista pidemmäksi, koska kauppasota ei ole hänelle päähänpisto vaan oleellinen osa koko talousstrategiaa tuotannon siirtämiseksi Yhdysvaltoihin.
Eivätkä ainakaan olosuhteet puolla Euroopan talouden ja pörssien kukkivan muiden jäätyessä. Geopoliittisen ankeuden ohella odottaa tullisota ja kallis asevarustelu.
Budjettipaine kasvaa ja sijoittajien luotto maksukykyymme heikkenee. Saksan kymppivuotinen korko lähti taas kovaan nousuun kuten oli pelättävissä ja sinänsä loogista.
Saksan pitkä korko heijastaa koko euroalueen tilannetta, myös Suomen. Nouseva korko on myrkkyä niin kansan- kuin valtiontaloudelle etenkin tällaisessa valmiiksi ilkeässä taantumassa.
EKP varmasti laskee torstaina ohjauskorkoa, muttei se kauheasti auta jos markkinaraha kallistuu. Sitä nyt vähiten kaipaisimme vaan minkäs teet.
Samasta syystä on turha kuvitella, että puolustusbudjettien turpoaminen toisi Eurooppaan noususuhdanteen puolustusteollisuuden kainalossa. Se raha on muualta pois ja velan tarve tulee nostamaan korkotasoa.
Eipä niillä emmeillä ole ennenkään nousukausia kasaan raavittu. Saati kun mannerta ravistelee kaikki mahdollinen epävarmuus, poliittisestikin kahdesta suunnasta.
Jarin rapsapaketti Valmetista siirtyy huomiselle. Eipä sillä kiire, lunasta-leiman saanutta Valmetiakaan tuskin hetkeen tarvitsee salkkuun katsella.
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Trump ja Putin jakavat Ukrainan ihan samalla tavoin kuin natsi-Saksa ja Neuvostoliitto Puolan vuonna 1939. Trump vie mineraalit ja jättää loput Putinille.
Siltähän tuo vahvasti näyttää. Tämä tuskin Euroopalle ja Ukrainalle sellaisenaan kelpaa, onneksi. Käsittelen aihetta vielä tuonnempana.
Valmet lähti jo salkussa. Kannattaisiko Ponssekin lunastaa?
On viikkokuvaajassa niin lämmin että itse lunastaisin kyllä, ei tosin ole salkussa ollut aikoihin, tämän edellisen pohjan hassasin, mutta jos osuit sinne suuntaan niin tuskin ihan pöllö liike.
En olisi uskonut, että Trump saa näin nopeasti näin paljon pahaa, sekasortoa ja kaaosta aikaan. On ylittänyt tältä osin odotukset. Osittain vaikea pysyä tässä maailmantilanteessa järjissään.
Sanopa muuta. Tässä saa pelätä sydänkohtausta muutkin kuin ukrainalaiset.
Euroopan puolustusteollisuus on noussut rajusti, mutta jäätiinkö me jo junasta?
Vähän ikävästi näyttää siltä Euroopan osalta. On olleet käänteet niin vauhdikkaita. Mutta tulee liikettä vielä toiseenkin suuntaan. Aina.
Moni tuntuu nyt myyvän USA-osakkeita pois. Mitä niistä kannattaisi ensimmäisenä myydä, jos olisi rahan tarvetta muualla?
Se riippuu niin paljon siitä mitä salkussa on. Jo kovasti pudonneita tuskin kannattaa lunastaa ainakaan tässä raossa.
Alkaa olla jo turhan paljon politiikkaa ja ennen kaikkea ideologiaa sijjoituspalstalla. Osa toki kuranttia pohdintaa sijoittamisen kannalta, mutta muilta osin johtopäätösten tekemisen kanssa olisin varovainen, sillä oman ajatusmaailma saattaa helposti johtaa harhaan ja totaalisen vääriin lopputulemiin, jotka puolestaan saattaa johtaa vääriin ratkaisuihin myös sijoittamisessa.
Virhepäätelmät ovat toki mahdollisia. Olen kuitenkin pitänyt vaikkapa Trumpin kauppapolitiikkaa selkeänä riskinä niin USA:n kuin koko maailman taloudelle, ja nyt sen allekirjoittavat osakemarkkinat.
Tunnen taloushistoriaa ja sen yhteyttä poliittiseen historiaan. Joinakin aikoina kuten tällaisina ne vaikuttavat paljonkin.
Olisi järjetöntä ja vastuutonta vaikkapa sivuuttaa kauppasota aiheena, kun se on aivan perustavaa laatua taloutta mullistava tekijä. Totta kai se kuuluu tällaisen julkaisun keskeiseen materiaaliin, kun kerran päälle painaa.
Pörssihaukan linja ei muutu, politiikkaa käsitellään siltä osin kuin perusteltua.
Toki kauppasodat ym. kuluukin tänne ja moni muukin poliittinen toiminta, mutta ehkä en painottanut tarpeeksi sanaa ”ideologia”. Objektiivisempi lähestyminen olisi vähemmän riskialtista.
Pyrin tarkastelemaan taloutta mahdollisimman objektiivisesti. Enkä puutu asioihin, jotka eivät siihen merkittävästi tai tunnistettavasti vaikuta. Vaikkapa Euroopan tai muidenkaan maiden hallitusten kokoonpanot eivät ole oleellisia asioita kuin erillisissä tapauksissa, jollaista nyt toki kokonaisuudessaan elämme.
Toisaalta jokaisella lehdellä on jonkinlainen arvopohja. Pörssihaukka on väljästi ottaen liberaali demokratian, oikeusvaltion ja vapaan markkinatalouden kannattaja. Linja on hyvin samankaltainen kuin talouslehtien nestorilla ja keisarilla brittiläisellä Economist-lehdellä. Tähän ideologiaan olen sitoutunut koko ikäni niin ihmisenä kuin toimittajana, enkä siitä tingi kun nyt päätoimitan ja omistan oman mikrolehden.
Sijoitusnäkemyksiin tällä ei ole merkittävää vaikutusta. Ne ovat oma lukunsa muuten, joskaan talous ei toimi yhteiskunnallisessa umpiossa. Nyt vaikkapa juuri Trumpin radikaalit linjat tekevät tästä touhusta todella vaikeaa, eikä sen toteaminen ole ideologinen valinta vaan simppeli totuus, johon markkinatkin reagoivat parasta aikaa hyvin kielteisesti.