Sotakatsaus: Asemasota leviää talouteen

Hormuzissa paluu uuteen normaaliin taas vaihteeksi. Kuva: Pörssihaukka / OpenAI.

USA ja Iran tulittivat vaihteeksi toisiaan vääntäessään Hormuzin hallinnasta. Sota tuskin siitä aktivoituu, mutta asemasodan leviäminen yhä ankarammaksi boikotiksi tuo omat riskinsä. Pörssihaukka vaanii nyt öljyrahastonsa lunastusta mukavalla voitolla. 

Persianlahden kriisi juuttui asemasodaksi, muttei täysin jäätyneeksi. Yhdysvallat iski viikonloppuna Iranin Larak-saarelle syynä vallankumouskaartin aie laskea uusia merimiinoja Hormuziin.

Iran vastasi ohjuksilla USA:n joukkoja vastaan Jordaniassa. Sitä ennen Washington uhkasi taloudellisella teurastuksella ja viesti samalla muulle maailmalle: olet meidän tai iranilaisten puolella.

Valtiovarainministeri Scott Bessent lupaa uusia sekundääripakotteita jopa viikoittain ja vaatii G20-maita katkaisemaan taloudellisia yhteyksiään Iraniin. Vaatimus ajaa kyllä äkkiä seinään.

Juttu käsittelee sijoituskohdetta öljyrahasto

Iranin öljyn tärkein ostaja on Kiina, mutta Washington varoo täyttä iskua suuriin kiinalaisiin pankkeihin. Beijingillä on omat kauppa-aseensa alkaen kriittisistä mineraaleista, joita ilman USA:n talous ja puolustus tukehtuvat.

Täysi taloussota Kiinan kanssa osuisi nopeasti USA:n omaan teollisuuteen. Sitä riskiä Donald Trump tuskin ottaa.

Tuskin tiivistä rintamaa Iranin ympärille

Bessentin räväkät puheet ovat osin huteralla pohjalla. Meritien USA voi katkaista, mutta Iranilla on valtavat maarajat Irakiin, Turkkiin, Pakistaniin, Afganistaniin ja muihin naapureihin.

Rajojen yli virtaa ruokaa, lääkkeitä, varaosia ja muuta tavaraa. Yksin Irakin Iran-kauppa ylitti viime vuonna 10 miljardia dollaria.

Scott Bessentille tämä urakka voi poikia happamampiakin ilmeitä. Kuva: Public Domain

Jos USA yrittää tukkia nämäkin kanavat sekundääripakotteilla, se joutuu painostamaan samalla omia kumppaneitaan Turkista Irakiin, Intiaan ja Persianlahdelle. Vaarallista peliä sille itselleen.

Mitä tiukemmin Washington vaatii Iranin kollektiivista kuristamista, sitä enemmän se polttaa siltoja muualle. Euroopan suora Iran-kauppa on vähäistä, mutta uusi USA–Kiina-tariffisota ja kolmansien maiden vastatoimet osuisivat myös Euroopan toimitusketjuihin.

Iranin taipumiseen en tällä reseptillä juuri usko. Maa on sinnitellyt pakotteiden peukaloruuvissa lähes puoli vuosisataa. Sen johto kestää kurjuutta paljon kansalaisia paremmin.

Pakotesodasta uusi riesa

Pakotteet voivat romahduttaa iranilaisten elintason yhä syvemmälle – mutta vallankumouskaarti tuskin nöyrtyy avaamaan Hormuzia USA:n ehdoilla. Öljy nousikin uusien iskujen jälkeen jälleen yli 90 dollarin.

Maailmantalous kestää sen vielä, mutta puskurit ohenevat: hätävarastoja on jo käytetty paljon, kaupalliset varastot laskevat, muiden tuotanto ei korvaa Hormuzia loputtomasti.

Sota siis samaan aikaan rauhoittuu ja leviää. Täysimittaista ilmasotaa vältetään, mutta pakotesota laajenee.

Iranilla riittää rajaa ja naapureita. Kuva: Google

Se tuo mukanaan uuden tariffisodan riskin. Trump vaatii kaikkia osallistumaan boikottiin ja myöhemmin kenties muihin operaatioihin – ja tottelemattomia rangaistaan tulleilla.

Näin Trump tyypillisesti toimii. Tariffit ovat hänelle joka paikan jakoavain ja sotakirves, joilla sorkkia milloin ketä ja mistä syystä.

Intia jo irti Trumpin rintamasta

Kun Trump turhautuu ja välivaalit painavat, alkavat syytökset selkärangattomista liittolaisista kiihtyä etenkin Euroopan suuntaan. Siitäpä näppärästi päästään uuteen tullisotaan.

Ja se voi syttyä minne päin tahansa. Intian pääministeri Narendra Modi ilmoitti juuri SCO-kokouksessa haluavansa vahvistaa Iran-suhteita ja laajentaa maiden välistä kauppaa.

Vain runsas viikko sen jälkeen, kun Trump uhkasi ankarilla seurauksilla kaikkia Iranille “taloudellista elämänlankaa” tarjoavia maita. Iranin ympärille ei kiristy kovin tiivistä taloussaartoa.

Se kertoo USA:n pakotestrategian rajasta. Painostaa voi kenties vaihtelevalla menestyksellä, mutta kaikkien pakottaminen samaan rintamaan olisi jo oma maailmantalouden konfliktinsa.

Niin lystiä, siirrytäänpä seuraavaksi Iranin pakotteisiin Kuva: White House

Mitä useampi merkittävä maa kieltäytyy kimpasta, sitä vaikeampi Irania on todella eristää. Samalla turpoaa riski energiakriisin laajenemisesta kauppasodaksi.

Diplomatiaa kenties kulissien takana hierotaan, mutta ennusmerkit eivät anna aihetta optimismiin. Konfliktin asetelmat ovat entisensä.

Öljyrahaston lunastus lähestyy

Tätä hässäkkää riittää vielä, saati kun lasketaan mukaan tuhojen korjaaminen. Ja Hormuz pysyy ainakin osin tukossa ties minne asti.

Öljyrahasto kipaisikin taas ylemmäs huilattuaan viikon verran eli lyhyt trendi alas on ohi ja seuraava lyhyt trendi nyt matkalla ylös. Lähtökohtaisesti oletan, että tämän tyypillisesti noin viikon mittaisen aallon huipulta on aika lunastaa.

Joka tapauksessa viikkokuvaajan antaessa myy-signaalin niin myös tapahtuu, ja hoidan asian saman tien. Ajallisesti se ei enää kaukana kokemukseen mukaan ole.

Öljyrahasto lähestyy nyt rengastettua lunastustasoa

Tässä ostoaallossa se voisi jopa korkata sata taalaa tai ylikin. Ei ennuste vaan toive – ja peukut sille, tietäisi makeaa voittoa ja kiskoisi osakkeita tarjoukseen. Win-win siinä tapauksessa!

Ja öljy heiluu niin vimmaisesti, että olosuhteista huolimatta hinta kääntyy tuonnempana alas. Sitten voi ostaa takaisin, jahka trendi ehtii kypsäksi.

Pysyy listalla lunastuksen jälkeenkin

Pahimmassa tapauksessa posan myy juuri ennen jotain tosi isoa tälliä kuten massiivista iskua puolin ja toisin, mutta spekulatiivisessa sijoittamisessa tuollaiset riskit kuuluvat asiaan ja ne täytyy niellä.

Aktiivisessa kaupassa virheitä tulee väistämättä, mutta myös hyviäkin osumia. Näin siihen tulee suhtautua jos leikkiin lähtee.

Tässä kohtaa öljyrahasto on hoitanut tonttinsa kuten pitikin: se nousi listalle suojabetsiksi öljykriisin taklaamille osakkeille. Osa niistä on tilanteesta kärsinytkin jopa pahasti, eivät kaikki.

Öljyrahasto pysyy listalla spekulatiivisena kohteena lunastuksen jälkeenkin. Siitä enemmän aikanaan.

Hyvää viikon alkua!


Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2026 © Pörssihaukka