Munaavatko britit sittenkin?
Vastapuolen mätkiminen taitaa sittenkin olla brittien vahvin laji.
Olin kovasti optimistinen brexitin ratkeamisen suhteen vielä viime viikolla, kun parlamentti otti eroprosessin käsiinsä hakeakseen itse enemmistön tuen sopivalle mallille. Hallituksen versio, joka on Theresa Mayn käsialaa, tyrmättiin kolmesti nöyryyttävällä enemmistöllä.
Ounastelin tulliliittoratkaisusta tulevan sen vaihtoehdon, joka kerää taakseen enemmistön. Kauaksi se ei jäänyt – vain kolme ääntä puuttui. Matemaattisestihan se ei ole ollenkaan toivoton tilanne, päinvastoin.
Mutta matematiikka on yhdessä oleellisessa suhteessa epäedullinen: suurten puolueiden rivit eivät pahemmin rakoilleet. Maltillisten puoluerajat ylittävä kunnon koalitio jäi yhä haaveeksi.
Puolueuskollisuus ei juuri rakoillut tulliliittomallinkaan kohdalla.
Kun jaossa on yli viisi sataa ääntä, kyse on alle prosentin marginaalista. Sellaisen kääntämisen ei pitäisi toki olla tiukassa paikassa ongelma eikä mikään sopivilla lehmänkaupoilla. Ja kun epäonnistuminen maksaa rajusti, ihan silkkaa rahaa ja työpaikkoja.
Mutta äänestyksessä olleet vaihtoehdot saivat vastaansa aika rikkumattomana rintamana hallitsevan konservatiivipuolueen. Tulliliittomallin taakse sentään tuli noin viisitoista prosenttia sen kansanedustajista, mutta laajamittaisempaa hajontaa ei syntynyt.
Enemmistökään ei välttämättä auta ilman uusia vaaleja
Jos vaihtoehtona on sopimukseton ero, varmaan konservatiiveistakin lipeää lisää loikkareita. Määrällisesti kyse ei ole kuin muutamista äänistä.
Nythän puolue edelleen elättelee toiveita oman tuusannuuskaksi potkitun mallinsa saamisesta maaliin. Toive pitää sen rivejä osaltaan kasassa. Mutta mikään ei viittaa Mayn mallin läpimurtoon.
Mutta suostuuko hallitus ajamaan läpi mallia, jota konservatiivien enemmistö vastustaa, ja apupuolue DUP vielä tiukemmin? Tuskin. Todennäköisesti tulliliittomallin ajamiseen tarvittaisiin uusi hallitus eli uudet vaalit – jota konservatiivit vastustavat aivan valtapoliittisista syistä.
Hallituspuolue ei saa haluamaansa EU-sopimusta läpi, mutta tuskin taipuu parlamentin enemmistön mahdollisesti taakseen saavan tulliliittomallinkaan ajamiseen. Eikä se suostu uusiin vaaleihin, koska tappio häämöttää.
Sieltä ratkaisu kyllä luultavasti löytyisi. Mutta uudet vaalitkin vaatisivat hallituspuolueen repeävän luottamusäänestyksessä.
Valtapelaaminen on sittenkin niskan päällä
Ei yhtälö kenties mahdoton vieläkään ole, mutta kaksipuoluejärjestelmä taitaa valitettavasti sittenkin olla väkevämpi voima kuin kansallinen etu ja terve järki. Muutamat parlamentaarikot ovatkin jo ilmoittaneet eroavansa tehtävästään, koska he häpeävät edustaa instituutiotaan.
Poliittisten sopimusten sorvaaminen on poliitikkojen ydinosaamisalue, mutta niin myös valtapelaaminen, oman aseman säilyttäminen ja puolueuskollisuus niiden elimellisenä osana. Valitettavasti jälkimmäinen painaa sittenkin nyt niskan päälle.
Toivon olevani väärässä. Pallo on konservatiivipuolueella.
