Kiina matkalla entiseen 2
Keskusjohtoa ja kuria – myös Kiinan taloudessa. Kuva: Dong Fang, Wikicommons
Xi Jinpingin poliittisessa himmelissä valtionyhtiöt muodostavat talouden ja sen kehityksen selkärangan. Malli ja varsinkin tavoitteet kuulostavat ehkä mainioilta, mutta tulokset eivät toistaiseksi mairittele.
Kiina on ollut vallankumouksesta asti tiukasti autoritaarinen yhteiskunta, mutta taloudessa liberalisointi eteni varsin pitkälle. Xin nyrkkipolitiikkaan kuuluu lyödä lappua luukulle silläkin osastolla.
Hän ajaa valtiolle suurempaa roolia taloudessa vähän kaikissa muodoissa, yhtenä peruspilarina valtion omistamien yritysten pönkittäminen. Se tarkoittaa valtiojohtoisempaa talouspolitiikkaa – ja Xin pitäessä valtaa myös hyvin keskusjohtoista.
Vallankumouksen perinteitä kunnioittaen Xi kutsuukin malliaan ”sosialistiseksi markkinataloudeksi, jolla on kiinalaisia piirteitä”. Muotoilu viittaa Dengiin, mutta sisältö kurkottaa toiseen suuntaan.
Painopiste näyttää siirtyvän aina enemmän sosialismiin kuin markkinatalouteen, toisin kuin Dengillä. Xi kääntää kelloa taaksepäin.
Kansallisten etujen ylikorostus
Xi korostaa valtionyhtiöitä Kiinan talouden selkärankana erityisesti strategisilla aloilla, kuten energia, televiestintä, infrastruktuuri ja rahoitus. Hän pitää näitä yrityksiä välttämättöminä kansallisen turvallisuuden varmistamisessa ja kriittisten toimialojen hallinnassa.
Retoriikka ja argumentit eivät ole vieraita muullakaan maailmassa. Vaikkapa huoltovarmuuden nimissä moni valtio katsoo välttämättömäksi omistaa tai ainakin tukea strategiseksi koettuja toimialoja ja yhtiöitä.
Onhan se perusteltua, johonkin mittaan. Ja jos politiikka ei maksa älyttömästi.
Muun muassa Suomen poliittisessa kentässä taloudeltaan surkean Finnairin tukemista ylikapasiteetin riivaamalla alalla puolustetaan viimeiseen asti syrjäisen maan logistisella huoltovarmuudella – ettemme vain jää nalkkiin pussinperälle.
Helsinki-Vantaan kentällä näkee aika lailla muidenkin yhtiöiden koneita, mutta huoltovarmuutta on helppo myydä poliittisesti. Voiko turvallisuudessa ja varmuudessa mitään pahaa olla?
Huoltovarmuuden välttämätön lenkki – joidenkin mielestä. Kuva: Gyrostat (Wikimedia, CC-BY-SA 4.0)
Uppoaa varsinkin heille, jotka eivät hahmota tukipolitiikan todellista hintaa. Finnair on siitä vielä vaatimaton esimerkki.
Rahaa riittää – valtionyhtiöille
Kiinassa valtionyhtiöiden laajentuva verkosto on työkalu kommunistisen puolueen laajempien poliittisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamiseksi, mukaan lukien teknologinen kehitys ja taloudellinen vakaus.
Valtionyhtiöt laajentuvat uusille strategisille alueille, kuten kehittyneeseen teknologiaan, sähköajoneuvoihin, uusiutuvaan energiaan ja tekoälyyn. Xi haluaa Kiinasta tulevan niiden globaali johtaja.
Hallitus myös luottaa valtionyhtiöihin teknologian edistämisessä. Ne saavat huomattavaa valtion rahoitusta investointeihinsa – yhtenä avaintavoitteena vähentää riippuvuutta ulkomaisesta teknologiasta.
Talouden taantuman tai maailmanlaajuisen epävarmuuden aikoina valtionyhtiöitä on käytetty välineenä talouden vakauttamiseksi. Tai ainakin se on tavoite.
Ne saavat merkittävää jelppiä edullisina sopimuksina, tukina ja halpoina lainoina valtion omistamien pankkien kautta. Valtio takaa niiden toiminnan kaikissa oloissa.
Politiikka ajaa talouden edelle
Xi näkee valtioyhtiöt työllisyyspolitiikan välineenä – hallituksen keskeisiä prioriteetteja yhteiskunnallisen vakauden varmistamiseksi. Laskukausina hallitus ohjaa valtionyhtiöitä jatkamaan rekrytointia tai lykkäämään irtisanomisia.
Päällisin puolin loistavaa. Suhdanteet voivat tehdä rumaa jälkeä työllisyydessä, kuten taas Suomessakin parasta aikaa.
Bank Of China – valtionyhtiöt tervetuloa! Kuva: Wikicommons
Mutta Suomessakin on pitkät etupäässä ikävät kokemukset valtionyhtiöiden poliittisesta ohjauksesta työllisyyden välineenä, tuorein traaginen tapaus Talvivaaran kaivos, jonne valtio upotti pelastusrahaa tolkuttomat määrät työvoima- ja aluepoliittisista syistä.
Tuli kalliita työpaikkoja. Sama raha olisi tehnyt parempaa jälkeä monessa muussa reiässä. Resursseja tuhlataan, kun yritysten toiminta nojaa muuhun kuin markkinaehtoiseen taloudenpitoon.
Kiinalainen malli ja Neste
Vastaava tilanne olisi syntynyt Nesteessä, ellei se olisi pörssiyhtiö ja valtio pääomistajana joutuisi sen myötä noudattamaan niille asetettuja sääntöjä. Tai ainakin pääomistaja niitä nyt kunnioitti, kun Neste valkkasi uuden bioliemijalostamonsa paikkaa.
Vaihtoehtoja olivat satamakaupungit Kotka ja Rotterdam. Jälkimmäinen voitti kisan, koska se sijaitsee niin raaka-ainetuottajien kuin asiakkaiden keskellä tiheään asutussa Euroopassa.
Valtiollisen elinkeinopolitiikan vaalijat halusivat tietenkin jalostamon Kotkaan työpaikkojen takia, ymmärrettävää toki. Mutta yhtiölle se olisi tiennyt huomattavia lisäkustannuksia logistiikan vaikeutuessa oleellisesti.
Kiinalaisessa mallissa, josta Suomessakin riittää todellakin kokemusta, valinta olisi osunut Kotkaan. Ja jos tällainen yhtiö sitten päätyy vaikeuksiin niin sinne kaadetaan julkista rahaa aivan kuten Talvivaaraan samoin perustein.
Euroopan väestötiheyskartta – minne sijoittaisit biojalostamon? Kuva: Eurostat
Ja vaikkei siihen olisi tarvetta niin taloudeltaan huterat yhtiöt eivät kansantaloutta pitkän päälle edistä. Sen takia Xin rakastamasta valtionyhtiömallista on Suomessakin paljolti luovuttu, karujen kokemusten vuoksi jopa sitä kauan vaalineen vasemmiston allekirjoittamana.
Uskollisuus kunniassa
Kommunistisen puolueen ote valtionyhtiöissä on vahvistunut huomattavasti. Xi haluaa niiden toimivan linjassa puolueen strategisten tavoitteiden kanssa.
Puolueen vallan kasvaessa hämärtyy raja liikkeenjohdon ja politiikan välillä. Yhtiöiden johto valitaan usein puolueuskollisuuden perusteella.
Sosialismille ominaista ja tuttua muuallakin sekatalousyhteiskunnissa. Yhtiöiden prioriteetti ei olen niiden taloudessa vaan laajemmassa poliittisessa roolissa.
Ja Xin nyrkkipolitiikka ja rikkumaton asema varmistavat systeemin myös toimivan hänen ehdoillaan. Niskoittelijat ja sooloilijat saavat katua.
Kiina on siis matkalla keskusjohtoiseen suunnitelmatalouteen, ei ehkä ihan alkuperäisen neuvostokonseptin kaltaiseen, mutta sinne suuntaan. Ja juuri noiden mallien epäonnistuminen ei lupaa hyvää Kiinalle.
Byrokratiaa, nepotismia, korruptiota
Historia osoittaa, että poliittisesti ohjatut valtionyhtiöt ovat vähemmän tehokkaita kuin yksityiset vastineensa byrokraattisten hallintorakenteiden ja poliittisten velvoitteidensa vuoksi. Se tyypillisesti johtaa resurssien väärin kohdentamiseen ja kilpailukyvyn heikkenemiseen ainakin ajan mittaan.
Xi masinoi mittavan korruption vastaisen kampanjan, hyvä sinänsä, mutta juuri poliittisesti kontrolloidut valtionyritykset ovat alttiita korruptiolle, nepotismille ja hyvä veli -systeemille.
Kun taloudellinen suorituskyky ei ole niiden prioriteeetti, kähmintä eri muodoissaan tekee rahan luo pesänsä. Näin kaikkialla maailmassa.
Miten Kiina siitä poikkeaisi. Kun systeemi suosii tehottomuutta niin sitä saa mitä tilaa.
Sosialistiset taloudet toimivat huonosti. Ei se ollut sattumaa, vaan rakenteellinen ominaisuus kyseisistä syistä.
Yksityinen sektori paitsiossa
Sekataloudessa valtioyhtiöiden etuoikeudet heikentävät aika väistämättä yksityistä sektoria. Sen – ja erityisesti pienten ja keskisuurten yhtiöiden – on vaikeampi saada rahoitusta ja laajentua.
Valtionyhtiöiden silmissä ne ovat kilpailijoita, siis uhka Xin visiolle. Vaikka yksityinen sektori on historiallisesti tuottanut suuren osan Kiinan talouskasvusta.
Ja Kiinan globaalisti menestyneimmistä yhtiöistä iso osa on juuri yksityisomisteisia. Kuten rytisten sähköautomarkkinoille työntyneet teknologisesti edistykselliset tulokkaat.
Yksityisomisteinen Nio kuuluu kiinalaisen teknologian nousukkaisiin. Kuva: Wikicommons
Xi näkee yksityisen sektorin kuitenkin ennen kaikkea vaurauden epätasaisen jakautumisen ja yhteiskunnallisen epävakauden lähteenä. Kontrollifriikki ei tykkää itsenäisyydestä missään muodossa, keskusjohtoista ja kurinalaista pitää kaiken olla.
Joten Xin visiossa valtionyhtiöt kiskovat Kiinan talouden paratiisiin, jossa uusi teknologia kukoistaa, vauraus jakautuu tasaisesti, työttömyys on vain painajainen kapitalistisen harharetken ajoilta.
Tulokset eivät mairittele
Näinhän kaikkea politiikkaa aina myydään kansalaisille, Xin ei tosin tarvitse tehdä sitä äänestäjille. Mutta kyllä Kiinassakin hallitus kaipaa kansalaisilta asemansa oikeutusta tuloksillaan.
Ja Dengiä lainaten, eihän kissan värillä ole väliä, kunhan se pyydystää hiiriä? Jos Xin malli toimii niin turha napista.
Varmaan näin. Mutta Kiinan vuosia kestäneet talousvaikeudet eivät viittaa Xin mallin yltävän yleviin tavoitteisiinsa.
Kuten Jari Hämysen artikkeli avaa, Kiinassa talouskasvu takkuaa, työttömyys jyllää ja hallituksen toimet ovat lähinnä käsien levittelyä ja suuria puheita kriisin keskellä. Tuloksilla ei voi elvistellä.
Ja Xi on kuitenkin saanut runnoa politiiikkaansa jo vuosia kaiken oleellisen vallan kahmittuaan ja vastustajat nujerrettuaan. Tulos tai ulos -systeemissä hänet olisi kipattu pihalle jo ajat sitten.
Eikä tässä vielä kaikki. Xin politiikan lonkerot ulottuvat ulottuvat laajemmalle talouteen kuin vain valtionyhtiöiden pumppaamiseen. Siitä seuraavassa jaksossa.
Kiinaa käsittelevän artikkelisarjan aiemmat osat ovat Kiinan villi itä ja Kiina matkalla entiseen 1. Kolmas osa ilmestyy ensi viikolla.
Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta
