Turkin kotitekoinen taantuma muistuttaa sijoittamisen riskeistä
Istanbulin massiiiviset rakennushankkeet olivat osa Turkin rajua talousdopingia
Niin makaa kuin petaa. Ei voi syödä kakkua ja säästää sitä. Ilmaisia lounaita ei ole. Juhli tänään, maksa huomenna.
Sanonta poikineen tulvii mieleen, kun Turkin taloudellisella seikkailupolitiikalla itse aiheutetusta taantumasta tuli karua todellisuutta. Kansantuote sukelsi reippaasti miinukselle. Edellisvuoden vertailuluvusta pudotusta kertyi kolme prosenttia.
Taantuma oli tilauksessa siitä asti, kun tyranniksi itsensä nostanut presidentti Recep Tayyip Erdogan aloitti kaikkien järkevien talousoppien vastaisen kasvuohjelmansa joitakin vuosia sitten. Ainoa tavoite oli Suuren Johtajan kansansuosion varmistaminen.
Erdogan riisti keskuspankilta itsenäisyyden
Suosiotaan pönkittääkseen ja silkasta ymmärryksen puutteesta Erdogan douppasi Turkin taloutta kaikin keinoin. Valmiiksi vahvassa suhdanteessa hän pumppasi elvytystä julkisilla rakennushankkeilla, yleensä hinnasta piittaamatta ja lähipiirinsä yrityksiä suosien.
Kasvu houkuttelikin ensin Turkkiin ulkomaista pääomaa. Turkkilaiset yhtiöt velkaantuivat yleensä dollareissa. Kasvun kierre näytti teräksenlujalta.
Mutta voimakas kasvu vaatii veronsa. Inflaation kiihtyessä epäluulot Turkin liiraa kohtaan heräsivät. Ulkomaisten sijoittajien silmissä hyvät tuotot rapautuvat, jos inflaatio vaarantaa valuutan ulkoisen arvon.
Inflaatioon on tavanomainen lääke korkojen nostaminen. Sitä Turkki olisi tarvinnut hyvissä ajoin. Ja velvollisuutensa Turkin keskuspankki olisi normaaleissa oloissa hoitanutkin.
Mutta rajattomalla vallalla nuijiva Erdogan sekaantui rahapolitiikkaan vastoin demokratioiden kantapään kautta kalliisti opittua kokemusta. Presidentin lähipiirillään miehittämä keskuspankki menetti itsenäisyytensä. Se piti korot keinotekoisen alhaalla itsevaltiaan vaatimuksesta.
Talouden lait eivät kaadu korskeilla puheilla
Talouskasvua oli ajettava hinnasta piittaamatta. Erdogan ei kallistanut korvaansa varoituksille. Populistien klassisten perinteiden mukaisesti hän messusi korkomafiasta, joka esti tavallista kansaa nauttimasta erehtymättömän johtajansa luomasta rajattomasta talouskasvusta.
Erdoganin nurinkurisen talousopin mukaan löyhän rahapolitiikan dopingvaikutus poistaa kaikki vaivat, inflaationkin. Massiivisen propagandan aivopesemät äänestäjät uskoivat isäaurinkoistaan.
Mutta talouden lait eivät kaadu tyrannien julistuksilla, tai kenenkään muidenkaan. Tulikuuma suhdanne ja aivan liian matala korkotaso riehaannuttivat inflaation pariikymmeneen prosenttiin virallistenkin tilastojen mukaan.
Epäluulot kasvua ja valuuttaa kohtaan räjähtivät käsiin aivan syystä. Liira romahti, kun ulkomaiset sijoittajat vetivät rahansa Turkista. Se kadotti puolet arvostaan suuria valuuttoja vastaan parissa vuodessa.
Pörssin sinnittely ei ulkomaista sijoittajaa paljoa lohduta
Viime kesän suuresta romahduksesta liira on hiukan toipunut, muttei merkittävästi. Eikä teknisen analyytikon silmin liiran pudotus ole ohi, ainoastaan taukovaiheessa.
Turkin pörssi on pärjännyt olosuhteisiin nähden kohtalaisesti. Se on tullut alas muiden pörssien mukana, joskaan ei oleellisesti enempää. Ulkomaalaisten sijoittajien kannalta tulos on kuitenkin katastrofaalinen, koska mukaan on laskettava valuutan romahdus.
Turkki on karu esimerkki populistisen talouspolitiikan ja sairaan poliittisen järjestelmän vaaroista. Kun Erdoganilta puuttui oppositio, talousinstituutioilta itsenäisyys ja kriittinen media oli murskattu, johtaja sai ajaa maan historiansa pahimpaan talousmiinaan – vaikka se oli etukäteen tarkkaan tiedossa.
Erdogan ei tietenkään näe itsessään mitään vikaa. Syyt ovat aina muualla: ulkomaisissa vehkeilijöissä, kotimaisessa salaliitossa, milloin missä. Tyranneilta eivät selitykset lopu, eikä vastaväittäjiä ole ainakaan kotimaassa.
Vastaavat riskit vaanivat kaikkialla
Sijoittajalle Turkki on monella tavalla opettava tapaus. Se muistuttaa alueellisen hajautuksen merkityksestä. On vaarallista keskittää sijoitukset yksittäiseen maahan, koska jokaista voivat riepotella arvaamattomat riskit. Valuutat ja typerä politiikka ovat niistä yhdet, eivät ainoat.
Turkki muistuttaa vastuuttoman velkavetoisen kasvun vaaroista, ja se pätee niin valtioihin kuin yksittäisiin yhtiöihin. Dopingia seuraa aina krapula. Ilmaisia lounaita ei ole.
Riski ei koske vain Turkkia tai edes autoritaarisia valtioita. Britannian brexit-sekoilu todistaa, että myös vanhimmat ja vakaimmat demokratiat voivat ajautua pahoihin itse aiheutettuihin vaikeuksiin.
Kukaan britti ei kaivannut nykyistä kalliiksi käyvää poliittista umpikujaa suhteessa EU:hun. Mutta niin vain kävi, koska prosessi ei ollut kenenkään hallittavissa, ja sisäiset ristiriidat estävät järkevän päätöksenteon. Se on Britannian musta joutsen.
Trump muistuttaa kovasti Erdogania
Samoin voi käydä periaatteessa missä tahansa, vaikka Yhdysvalloissa. Donald Trump kuuntelee talousoppineita yhtä vähän kuin Erdogan. Työnsä vakavasti hoitava keskuspankki Fed on hänen kiukkunsa kohde. Talouskasvua on pumpattava hintaa miettimättä Trumpin suosion takaamiseksi.
Fed sentään on säilyttänyt itsenäisyytensä, mutta kestääkö se paineen ikusesti, jos Trump lisää kaasua? Kukaan ei voi olla varma. Ihmisiä karaistuneet keskuspankkiiritkin ovat.
Trumpin kasvuopit ovat samanlaiset kuin Erdoganin. Verot ja korot alas, velka ylös – doupattu kasvu hoitaa kaikki ongelmat. Aikansa se toki toimii. Turkissakin.
Yhdysvaltojen etu tietysti on, että maailman reservivaluutan haltijana sen ei tarvitse murehtia luottojensa valuuttariskiä. Mutta voimakas inflaatio kyllä nostaisi markkinakorot korkeuksiin. Se rassaisi kaikkia velallisia.
Tässä kohtaa siltä ei toki vaikuta, vaan inflaatio ja korot ovat mieluummin tulossa alas heikentyneen suhdanteen mukana. Mutta taloudessa mikään ei ole ikuista.
Seikkailupolitiikalla kaikki on mahdollista. Eikä Trumpin vallanhimo ja piittaamattomuus presidentin perinteisiä rajoja kohtaan riskiä todellakaan vähennä.
Yhteenkään sijoituskohteeseen ei voi suhtautua huolettomasti. Mustat joutsenet voivat törmätä tielle mistä tahansa pusikosta.
