Mitä raha on? Osa 2

Itä-Intian kauppakomppanialla oli oma toimiva rahajärjestelmä

Velkakirjan arvon määrää puhtaasti velallisen maksukyky ja velkomisjärjestelmän luotettavuus. Oikealla rahalla ne ovat parhaat mahdolliset.

Keskuspankit, jotka kontrolloivat rahajärjestelmää lähtökohtaisesti itsenäisesti, eivät ole rahan todelliset velalliset. Niitä olemme kaikki me kansantalouden tuottavina yksikköinä ja valtioiden kansalaisina. Samoin taloudessa toimivat yritykset ja muut instituutiot.

Rahajärjestelmän toimivuus on jokaiselle valtiolle äärimmäisen tärkeää, joten sen takana on koko lainsäädäntökoneisto ja oikeuslaitos kaikella voimallaan. Väärinkäytöksiin puututaan ankarasti.

Velallisen uskottavuuteen ei ole siten vaikea luottaa. Se on paljon painokkaampaa konkretiaa kuin kasa kultaa jossain holvissa – jota kukaan ei koskaan edes pääse näkemään.

Rahan ei silti tarvitse välttämättä olla valtion monopoli. Aiemmin historiassa eri toimijoiden liikkeelle laskemia rahoja liikkui paljonkin.

Itä-Intian komppanian raha suuri menestys

Rahan luonne onkin ehkä helpoin hahmottaa tällaisten ei-valtiollisten rahojen avulla. Aikoinaan mahtavilla kauppaliikkeillä ja pankeilla oli omia valuuttojaan.

Yksityisistä rahajärjestelmistä tunnetuin ja menestynein oli britti-imperiumissa kansainvälistä kauppaa hallinneella Itä-Intian kauppakomppanialla. Se loi oman rahansa (pääkuva) voidakseen maksaa tuottajilleen, jotka voivat ostaa rahalla kauppakomppialta hyödykkeitä.

Metsästäjä myi komppanialle turkiksia saaden vastikkeeksi tietyn määrän sen omaa rahaa, jolla hän voi ostaa komppanian kaupasta vaikkapa ruutia, viinaa ja viljaa.

Metsästäjän taskussa kulkevat lantit olivat dokumentteja komppanian velasta, jonka kuka tahansa sai periä lantteja vastaan. Hän voi vaihtaa tai lahjoittaa ne kenelle tahansa, joka sai saman velkomisoikeuden.

Jos metsästäjä olisi vaihtanut heti omat saaliinsa komppanian hyödykkeisiin, rahaa ei olisi tarvittu. Raha on aina velkakirja. Eikä mitään muuta.

Takaus kelpasi

Kaikki hyötyivät toimivasta vaihdannasta, kuten kaupan olemukseen aina kuuluu. Ilman rahaa se olisi ollut paljon hankalampaa.

Rahat lyötiin metallista, mutta niiden arvo perustui yksinkertaisesti siihen, mihin oikean rahan arvo aina perustuu – velkakirjan luotettavuuteen. Sillä piti olla kyseenalaistamatonta ostovoimaa.

Liikkeelle laskija eli komppania takasi, että raha kelpaa maksuvälineeksi sen kaupoissa ja kaikissa liiketoimissa. Kyse oli valtavasta ja rikkaasta toimijasta, jonka tuotevalikoima oli mittava ja tarpeellinen.

Kun rahalle sai vastiketta ja se oli yleisesti tiedossa, takasi rahan ostovoima sen aseman yleisenä vaihdon välineenä. Kuten on tilanne kaikella oikealla rahalla.

Ostovoima oli taattu

Yksityinen raha oli täysin toimiva järjestelmä. Niin kauan kuin rahalla oli katetta, sen omistaminen ja käyttö oli helppoa ja perusteltua.

Kauppaliikkeen rahasta tuli vaivaton ja turvallinen vaihdon väline kolmansienkin osapuolten välillä. Raha kelpasi jokaiselle niin kauan kuin sen ostovoima pysyi luotettavana komppanian takaamana.

Kuten kaiken oikean rahan arvon sen perusta ei ollut velkakirjan alusmateriaali, vaan kauppakomppanian taloudellinen vahvuus ja rahajärjestelmän luotettavuus.

Ne ovat molemmat toki tuhottavia ominaisuuksia. Mutta niin ei käynyt. Itä-Intian komppanian rahaa käytettiin satoja vuosia ympäri imperiumia valtion valvonnassa.

Palveluseteli vastaava järjestelmä

Vastaavia järjestelmiä on tänäkin päivänä hyvin arkisissa muodoissa, vaikkapa lounas- ja palveluseteleinä. Ne perustuvat samoille ehdoille.

Monet kaupungit jakavat bonuksina palveluseteleitä, jotka kelpaavat maksuksi muun muassa liikuntapalveluissa, saunoissa yms. Emme miellä niitä rahaksi, mutta sitä ne ovat.

Palvelusetelit ovat kovaa valuuttaa muun muassa liikuntapalveluissa

Palveluseteli on oikeaa valuuttaa: velkakirja, jonka velallinen on kirjaimellisesti sen liikkeeseen laskenut kaupunki. Seteli luo velkasuhteen setelin omistajan ja kaupungin välille.

Tuolla velkakirjalla on keskuspankkivaluuttaan se ero, että seteli on usein käytettävä tietyn ajan sisällä. Muuten periaate on sama.

Velallisen luotettavuus ratkaisee

Palveluseteli kelpaa maksuvälineeksi lukemattomissa yrityksissä, koska kyseisen velkakirjan takaaja on kaupunki. Sen maksukyvyn takana ovat verot ja muut maksut.

Ei kukaan odota palvelusetelin olevan arvometallia tai sellaiseen sidottu. Tai tuotetun päättömillä menetelmillä bitcoinin tapaan. Tavallinen paperi riittää vallan hyvin.

Yrittäjät ottavat setelit vastaan mukisematta, koska saavat siitä euromääräisen korvauksen. Ja jokainen ymmärtää sen nimenomaan kaupungin allekirjoittamaksi velkakirjaksi.

Palvelusetelit eivät liiku juurikaan vaihdon välineenä varsinaisen rahan tavoin, eivätkä ole siihen tarkoitettu. Mutta käyttöajaltaan pitkät tai rajattomat setelit kelpaisivat johonkin mittaan siihenkin.

Rahan kauhutarinat poikkeuksia

Vaihdossa niitä saattaakin jonkin verran liikkua. Jos jollakulla sattuu löytymään joutavia Tampereen kaupungin liikuntapalveluseteleitä, niin ostan niitä mieluusti sopivalla preemiolla.

Joka tapauksessa esimerkit kuvaavat rahan pohjimmaista luonnetta. Se on velkakirja, jonka arvo nojaa liikkeellelaskijan eli velallisen vakavaraisuuteen ja luotettavuuteen, olkoon se euromaat, Itä-Intian kauppakomppania tai Tampereen kaupunki.

Jos velallisen maksukyky tai velan sitovuus on kyseenalainen, sitä on myös rahan arvo. Se pätee kaikkiin valuuttoihin niiden liikkeelle laskijasta riippumatta.

Rahan voi toki tuhotakin. Esimerkkejä löytyy, läheltä ja kaukaa, niin ajallisesti kuin maantieteellisesti.

Nämä kauhutarinat vaikkapa tämän päivän Venezuelasta ovat kuitenkin poikkeuksia. Mutta ne ruokkivat oikean rahan vastaista hysteriaa.

Jatkuu ensi viikolla.

Artikkelin osat ovat yksi, kaksi, kolme

 


Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2020 © Pörssihaukka