Koska Pörssihaukkaan tulee jatkuvasti uusia tilaajia, on syytä käydä ajoittain läpi joitakin sivuston perusasioita. Osakesuositukset nojaavat kahteen pilariin: yhtiöiden fundamentteihin eli kunkin talouteen ja näkymiin suhteessa osakkeen hintaan.
Kauppojen ajoitussuositukset taas perustuvat aina tekniseen analyysiin eli TA:han, jota käydään viikoittain läpi markkinakatsauksissa, joskus muulloinkin. TA ei ole täydellinen menetelmä, mutta toimii parhaimmillaan todella hyvin sen hallitsevan näpeissä.
Tästä saimme tuoreeltaan muutaman hyvän esimerkin. Pörssihaukka totesi jo kesän alussa, että markkinahaarukka, trading range, on kesällä yleinen markkinailmiö.
Jo joitakin viikkoja sitten pidin todennäköisenä, että vaikkapa Hesan pörssin OMX25 pysyy markkinahaarukassaan 4500-5000 pistettä, kun indeksi kävi kurkistamassa vastustasoa eli yläreunaa.
Alas lähti, eikä 4500 ole enää kuin muutaman prosentin päässä. Yllätyn aika tavalla, ellei suojatasoa testata muutaman viikon sisään.
Kestääkö vai ei, vaikeaa ja turhakin puntaroida vielä. Teknisen analyysin keskeinen idea on tunnistaa taitteet, ei ennustaa kurssien käytöstä pidemmällä aikavälillä – vaikka antaa se siihenkin mahdollisuuksia.
Muutamat viime viikkojen lunastussuositukset ovat osuneet kohtalaisen hyvin. Listan ulkopuolelta viime vuoden puolella annettu tärppi UPM ei päässyt oman vastustasonsa 35 euron yli kuten odotinkin, vaan kääntyi indeksien tapaan alas.
Kun suoja- tai vastustaso pitää, markkina kääntyy. Se pätee kaikkiin rahamarkkinoiden kohteisiin.
Ja yleensäkin markkinadynamiikan lainalaisuudet ovat samat kohteesta riippumatta. Siksi TA:ta voi soveltaa kaikkeen markkinoilla. Se on matemaattispohjainen käyttäytymistieteen laji kohteenaan rahamarkkinat.
Ei kurssi paljoa siitä ole vielä laskenut, mutta suunta on nyt aika varmasti jonkin aikaa alas. Oskillaattorit käyvät seuraavaksi alarekisterissä, tai ainakin ennen pitkää – yhtä varmasti kuin vuodenajat seuraavat toisiaan.
Tarpeeksi pudottuaan UPM nousee Pörssihaukan listalle syklisiin, joista on nyt hiukan pula. Ei UPM ihmeellinen yhtiö ole, mutta kotimaiseen valikoimaan luotettava ja nykyään kasvuhakuinenkin.
Trelleborg tarjosi houkuttelevan pikavoiton lunastusraon liki 250 kruunussa indikaattoreiden kuumuttua ja kurssiennätyksen toimiessa vastustasona. Sieltä pudotusta kertyy jo -10% eli myynti kannatti.
Trelle on hyvä syklinen ja saa osta-suosituksen heti TA:n sitä vilkuttaessa. Se tapahtunee tässä klassisessa syysmyräkässä.
Aktia ja Sampo saivat varauksellisen lunastussuosituksen. Aktia tuli jo 5% alemmas, Sampo ei juurikaan – vielä.
Odotan kurssin edelleen jonkin verran laskevan molemmilla. Samoin Nordean, joka on saanut odota-suosituksia jo kauan.
Todella hyvin toimivat oskillaattorit Nordeassakin. Ja sekin on markkinahaarukassa välillä 8-10 euroa. Suojatasolla eli kasissa käytäneen lähiviikkoina – eli osta-suositus lähestyy.
Jos Nordea yltää kasiin niin aika varmasti OMX25 on silloin noin 4500 pisteessä. Se on luultavasti ostopaikka – ellei TA vihjaa vahvasti sukelluksen jatkuvan.
Saattaa käänne tulla aiemminkin, luultavasti ei. Markkinahaarukat eivät toki ole ikuisia, mutta indikaattorit viittaavat Nordean käyvän nyt sen alareunassa.
Tästä syystä Pörssihaukassa saattaa lojua viikkokaupalla lähes pelkästään odota-suosituksia. Kyttääminen kannattaa, kunhan tietää mitä ja miksi kyttää.
TA:ta ymmärtämättömät saati sitä halveksivat etsivät markkinoiden liikkeille aina fundamenttisyitä. Saattaa niitä taustalta löytyäkin, pitkällä aikajänteellä tietysti välttämättä.
Mutta lyhyet liikkeet toteutuvat markkinadynamiikan omien lakien mukaan. Kun TA:han oppii luottamaan, ei aaltoilun syitä murehdi.
Olkoon syy tuo tai tämä, yksi lysti – jos vain ajoitus onnistuu. Se mahdollistaa ylituotot myös helpoilla ja turvallisilla osakkeilla.
Erityisen hyödytöntä ja naurettavaa on varsin yleinen kiukuttelu tyyliin miksi tää mun osake laskee, puljulla menee hyvin! Ja kiroilla perään markkinoiden tyhmyyttä, shortaajien roistomaisuutta yms.
Markkinat toimivat kuten toimivat. Viisas sijoittaja sopeuttaa toimensa sen ehdoilla. Eikä tikahdu raivoon virheen tehdessään, vaan yrittää oppia siitä.
Öljyn hinta on Pörssihaukassa jatkuvassa seurannassa sen indikaatioarvon takia. Öljy heijastaa herkästi ja voimakkaasti suhdanteita, myös inflaation kehitystä.
Sitä tekevät muutkin tärkeät raaka-aineet, mutta öljy on volyymiensa ja käyttötarkoitustensa laajuuden vuoksi tärkein. Sen sukellukset ja rallit mittaavat suhdanneodotuksia molempiin suuntiin.
Öljy heijastaa muun muassa kuljetusten kautta koko suhdannekiertoa. Kuva: Tim Evanson Creative Commons Attribution-Share Alike 2.0., Wikipedia Commons.
Jannen kysymyksen imponoimana käsittelin seikkaperäisemmin öljyn hintaa tuon jutun lopussa, arvioiden sen pysyneen kuukausia markkinahaarukassa rajoinaan 120 ja 95 dollaria. Tyypillisesti haarukoista lähtö johtaa suurehkoon liikkeeseen.
Usein ainakin haarukan leveyttä vastaavaan, tässä tapauksessa noin 25 taalan pudotukseen. Aihetta on perattu laajasti teknisessä kirjallisuudesta ensimmäisistä klassikoista alkaen.
Oma kokemus puoltaa havaintoa, vaikka se ei aina automaattisesti toteudu. Niin usein kuitenkin, että siihen kannattaa aina kiinnittää huomiota.
Nyt öljy teki iskun markkinahaarukan alareunaan pudottuaan jo noin kymmenen taalaa sen alle noin 85 taalaan. Kurssithan sahaavat aina, ja testaavat erilaisia rajojaan kuten juuri suoja- ja vastustasoja.
Tuo 95 taalaa oli haarukassa suojataso eli kurssin pysyessä haarukassa se kävi kääntymässä siinä neljästi palaten ylös. Viidennellä kerralla suojataso petti eli kurssi murtautui sen alle.
Tällaisessa tilanteessa 95 taalasta tulee nyt vastustaso alhaalta päin murtaville yrityksille. Jos se pitää, kuten nyt piti, isot myynnit tuolla tasolla kääntävät kurssin taas alas.
Näin kävi pari päivää sitten, kun ilman mitään erityistä ulkoista syytä reilun viikon nousutrendi taittui rajuun pudotukseen. Se vei kurssin jo liki lähtötasolle 85 taalaan (Kyseessä siis jenkkilaatu, Pohjanmeren brent on hiukan kalliimpaa, joskin liikkuu samalla tavalla.)
Teknisen analyysin silmin pudotus ei yllätä lainkaan, päinvastoin. Vastustason pitäessä markkina kääntyy usein voimalla, koska spekulaattorit näkevät parhaaksi myydä.
Joka tapauksessa Pörssihaukka odottaa edelleen öljyn käyvän 70 taalan tienoilla jouluun mennessä, mutta ainakin 80 taalassa. Mahdolliset yllätykset punnitaan tapaus kerrallaan.
Pitkät indikaattorit putoavat nyt voimakkaasti (jutun pääkuva) ja aika varmasti uppoavat pohjaan asti. Siellä viimeistään syynäillään tilannetta uudestaan.
Öljyn sukellus on mainio uutinen sijoittajille. Toki se todistaa suhdanteen kylmenevän – mutta myös inflaation. Ja sen nitistäminen on nyt talouden avain.
Joten paksut peukut öljyn halventumisen jatkumiselle. Ei se yksin riitä, mutta auttaa kummasti.
Raporttikauden perkaaminen viivästyi tuoreiden uutisten takia. Ei siellä mitään hätäistä kuitenkaan odota.