Kultaralli osoittaa ylikuumentumisen riskit

Kulta on kaunis katsoa, mutta sijoituskohteena vaikea. Kuva: Arvind, CC Attribution-Share Alike 3.0, Wikipedia Commons.

Kulta, jota sivustolla on käsitelty erinäisissä yhteyksissä avauspäivästä asti, ei kuulu Pörssihaukan sijoituskohteisiin – eikä sellaiseksi tule. Kulta on toki ajoittain hyvä kohde, jos sitä nappaa trendin pohjasta ja myy sopivaan aikaan.

Pitkällä aikavälillä se on surkea kohde, joka vain pitää arvonsa inflaatiokorjattuna. Jokainen edes kohtalainen osake hakkaa kullan mennen tullen vähänkään pidemmällä aikajänteellä.

Kullan hinnan nousu kahteen tuhanteen dollariin unssilta nosti suurta riemua siihen hyvään aikaan sijoittaneissa. Ei se minullekaan lainkaan yllätyksenä tullut.

Arvioin jäsenkysymykseen vastatessani teknisen analyysin pohjalta jo reilut puoli vuotta sitten, että kullan hinta jatkaa nousuaan tuolloiselta noin 1500 taalan tasolta.

En kuitenkaan varsinaisesti sitä suositellut kullan spekulatiivisen luonteen vuoksi – ja koska se on huono pitkän perspektiivin sijoitus. Samalla tasolla kulta oli jo kymmenen vuotta sitten edellisen ostohuumansa huipulla.

Tuolloin kultaa haalineet ovat tehneet reaalisesti tappiota inflaation verran. Tai tuskaantuneena myyneet tappiolla.

Kokemattomat pahin riskiryhmä

Surkea kohtalo, kun vertaa hyvän osakesalkun tuottoihin. Pörssihaukan parhaat yhtiöt ovat monikymmenkertaistaneet pääoman samana aikana. Laajalla hajautuksella on ollut liki mahdoton välttyä kultaa radikaalisti paremmilta tuotoilta.

Sijoittajien keskusteluforumeilla on silti sakeat joukot kultaintoilijoita. Mikäpä siinä, kukin tavallaan.

Mutta vertaistuen innostamana monet kokemattomat sijoittajat ovat varmasti hypänneet mukaan hurjaan hintaralliin aivan liian myöhään saadakseen siitä osansa. Näin käy kaikissa kuplissa.

Valitettavasti juuri tämä sijoittamisen ja markkinoiden periaatteet ja käytännöt hallitsematon väki joutuu yleensä pettymään pahiten.

Kulta heittelee rajusti

Ja toisin kuin osakkeiden, kullan hinta on täysin mahdoton arvioitava rationaalisilla kriteereillä. Osakkeiden hinta-arviot perustuvat oletettuihin tuleviin tuottoihin, mutta kulta ei tuota mitään.

Kullan tuotantokustannukset eivät määrittele hintaa, ainoastaa sitä tuottavien yhtiöiden kannattavuuden vaihtelevilla hintatasoilla. Itse hyödykkeen hinnan ratkaisee kysyntä, joka kullan kohdalla vaihtelee suuresti eri aikoina.

Siksi sen hintakin heittelee rajusti. Kultaa pidetään turvasatamana, mutta se on kyllä kaikkea muuta väärään aikaan ostettuna.

Puoli vuotta sitten aika oli vielä hyvä, ja makeat voitot ehtisi edelleen lunastaa. Mutta spekulatiiviseen ostamiseen rako on jo teknisen analyysin silmin erittäin riskipitoinen.

Tekninen ylikuumentuminen jo selviö

Kulta on sakannut parin päivän aikana reilusti yli kymmenen prosenttia. Piikki ei välttämättä tullut vielä siinä, mutta saattoi se jo hyvinkin olla.

Kuukausitason tekniset indikaattorit, jotka ovat teknisessä analyysissa tärkeimmät, ovat hyvin samannäköiset kuin kymmenen vuotta sitten rallin päättyessä. Siis rutkasti yliostetut.

Kullan kuukausindikaattorit olivat hyvin samanlaiset kymmenen vuoden takaisessa piikissä

Se ei automaattisesti tarkoita rallin päättymistä, mutta nostaa todennäköisyyden varsin korkeaksi. Kultaa haalineet tietysti odottavat rallin jatkuvan entisessä tahdissa.

Myös viikkoindikaattoreissa kulta oli kirkkaaasti yliostettu. Eikä se koskaan kovin kauan kestä, vaan seuraa korjaus alas.

Viikkotasollakin kullan indikaattorit olivat reippasti ylikuumentuneet

TA:n silmin kulta oli pelottavan hot. Se korjautuu aina siihen asti, että indikaattorit nakuttavat vaihteeksi ylimyytyä.

Viikkoindikaattorien valuminen ylimyydylle tasolle vie yleensä useita viikkoja tai kuukausia. Tässä kohtaa taite on hyvin todennäköisesti takana eli seuraavaksi kulta valuu ylimyydyksi ainakin viikkoindikaattoreissa.

Nyt hermopaine kasvaa

Ja ralliin myöhässä mukaan loikanneet tuskailevat, kun sijoituksen arvo laskee. Eivätkä he kykene mitenkään arvioimaan, mitä jatkossa tapahtuu.

Mitä suurempi positio suhteessa salkkuun, sen kovempi paine. Moni mattimyöhäinen painaakin kurssin pudotessa hätäkatkaisinta eli myy positionsa tappiolla.

Tai sitten pitää position, jonka arvo matelee tai laskee vuosiakin tuottamatta killinkiäkään osinkoa. Näitä virheitä ei tarvitse monta tehdä, kun on jo tuhonnut tehokkaasti pääomansa.

Kullan kaltaiset spekulatiiviset sijoituskohteet sopivat erityisen huonosti aloittelijoille. Hintaliikkeiden lukeminen, jota ne vaativat, on sijoittamisen lajeista kirkkaasti vaikein täyspäivisille ammattilaisillekin.

Yliostettuja ei voi suositella

Nostin kullan hintaliikkeen ja teknisen analyysin esiin nyt senkin takia, että se havainnollistaa Pörssihaukan TA-strategian ostosuositusten perustana. Kun sijoituskohteet ovat teknisesti yliostettuja, ja etenkin määrätyissä aikaikkunoissa, ne eivät saa osta-suositusta.

Koska ennen pitkää niistä tulee ylimyytyjä eli ostokelpoisia. Se vaatii joskus raivostuttavan paljon kärsivällisyyttä, mutta hermon kestäminen tässäkin asiassa kuuluu hyvän sijoittajan ja sijoituspalvelun ominaisuuksiin.

Ja nyt meillä on hyvin laajasti tilanne – ollut jo jonkin aikaa –, että osakkeet ovat kirkkaasti yliostettuja. Markkinakatsauksissa olen aihetta perannut monien osakkeiden avulla, eikä tilanne ole laajasti ottaen muuttunut.

TA on sivuston kivijalka

Mutta, kuten kulta muistuttaa, taitteet kyllä tulevat. Ja sitä seuraava trendi, tässä tapauksessa alas, voi taas yllättää voimallaan aivan kuten edellinen trendi toiseen suuntaan.

Tämä selvennykseksi etenkin uusille jäsenille, mutta toki kaikille. Ja pohjustuksena huomiselle ostosuosituslistan päivitykselle, sekä markkinakatsaukselle.

Näin Pörssihaukka toimii. Tietoisena siitä, että virheet kuuluvat tekniseen analyysiin kuten kaikkiin menetelmiin.

Mutta vaihtoehtoa ei ole sivuston palvelun ei toki ainoassa, mutta kuitenkin ydinasiassa.

Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta.


Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2024 © Pörssihaukka