Kannattaako stoppareita käyttää?

Treiderit käyttävät stoppareita tappioiden rajaamiseksi. Kuva: Arkke
CC Attribution 4.0, Wikipedia Commons.

Jatkan keskustelupalstalla Nokian yhteydessä jo lyhyesti käsiteltyä aihetta, stoppareita. Se siis tarkoittaa stop loss – rajaa, jossa arvopaperi myydään tappioiden minimoimiseksi kurssin pudottua tietyn määrän vastoin odotuksia.

Stopparin voi asettaa myös automaattiseksi toiminnoksi eli ohjelma huolehtii myynnistä, ellei itse sitä ehdi valvoa. Treiderit ja heidän opaskirjansa pitävät stoppareita elintärkeänä pääoman suojelukeinona.

Olen itse harrastanut takavuosina aktiivista treidaamista varsin paljon – tuhansia kauppoja seitsemännumeroiseksi kohoavalla liikevaihdolla. Aktiivinen kauppias pääsee siihen muuten yllättävän helposti esimerkiksi isoja ETF-positioita vekslaamalla. En suosittele yliaktiivista kauppaa kenellekään syistä, joita perkaan joskus tarkemmin, mutta kokemusta siitä siis riittää.

Stoppareita perustellaan virheiden aiheuttamien vahinkojen minimoimisella. Kun treidi ei mene toivottuun suuntaan, on se parasta panna heti poikki ennenkuin tappio syvenee todella pahaksi. Ajatus on näennäisesti hyvä, mutta sen toteuttaminen mielekkäänä strategiana paljon vaikeampaa – siinä mielessä odotetusti, että sijoittamisessa ei missään muodossa ole oikoteitä onneen, eikä ilmaisia lounaita.

Stopparien perusteltu käyttö edellyttää rajahinnan osuvaa määrittelyä. Tuossa tappio on jo liian suuri, siitä poikki ja seuraava peli putkeen! Näin varjellut tappioilta ja kasaat salkkuusi valtaosin vain voitollisia treidejä!

Valitettavasti se ei näin simppeliä ole.

Stopparissa monta ongelmaa

Avainongelma on, että mielekkään rajahinnan määrittely on äärimmäisen vaikeaa, koska se edellyttää syvää käsitystä kurssin tulevista liikkeistä. Kurssithan sahaavat aina milloin missäkin mitassa. Pudotusta seuraa nousu ja päinvastoin. Aaltoliike seilaa lukemattomissa aikaikkunoissa.

Jos tietäisi kurssien liikkeet etukäteen, ei tekisi virheitä, eikä tarvitsisi stoppareita. Koska niin ei ole, stoppareita käytetään. Mutta se ei poista perusongelmaa: pitäisi tietää kurssien käytös.

Jotkut suosivat tiukkoja stoppareita. Jos keskipitkää trendiä hyödyntävä treideri laittaa vaikkapa prosentin stopparin, tappio ei ole suurempi. Hyvä, jos kurssi jatkaa alas viisi tai kymmenen prosenttia.

Mutta sukellus voi olla paljon prosenttia suurempi esimerkiksi pörssin auetessa, jos markkina panikoi muuten vain tai yhtiötä on kohdannut ikävä uutinen, kuten kehno osari. Stoppari on hyödytön.

Tai, yhtä yleinen tilannne: jospa kurssi taittuu reippaaksi nousuksi kahden prosentin pudotuksen jälkeen. Mitä teet?

Ostat paperin takaisin kalliimmalla? Nielet virheen ja keskityt seuraavaan kauppaan? Entä kun huomaat, että stopparin katkaisema treidi olisikin posottanut pienen alasnykäisyn jälkeen kymmenen prosentin voiton viikossa?

Entä jos osake alkaa seilata rajusti kapeassa haarukassa, nousten muutaman prosentin, sitten saman verran laskien? Treideriparka ostaa ja myy stoppareidensa kanssa pää märkänä joka kerta pienen tappion keräten.

Nämä eivät ole tarkoitushakuisia teoreettisia esimerkkejä.

Löyhä tai tiukka raja, ongelma sama

Ongelma ei muutu, kuinka tiukkaa tai löyhää stopparia käytätkin. Jos rajan laittaa laveasti vaikka viiteen tai kymmeneenkin prosenttiin, sama virhe on aivan yhtä mahdollinen.

Ongelman ainoa ratkaisu on, että kykenet arvioimaan kurssin liikkeen riittävän tarkasti etukäteen. Mutta siihen kykenevälle ei tosiaan virheitä koskaan edes tulisi.

Toinen avainongelma stopparien käytössä on kustannusten määrä. Mitä tiukempia rajoja pidät, sen enemmän kasaat komissioita. Olen aktiivitreidaamisen aikoinani maksanut kaupankäyntikuluja tuhansia vuodessa, vaikka sain suhteelliset kulut neuvoteltua varsin mataliksi kauppojen koon perusteella.

Vaikka treidaus oli voitollista, ei se mielestäni kannattanut sittenkään. Siksi en enää käy aktiivista kauppaa kuin hyvin poikkeuksellisissa tilanteissa, ja siten harvoin.

Kustannusten karsiminen on tärkeä osa sijoittamisessa pärjäämistä – yksi vähiten huomiota saava kylläkin, johtuen tietysti jo välittäjien treidaamista suosivasta hinnoittelusta ja tuotteiden markkinoinnista – tämä tarkoittaa myös pankkien vihjepalveluita.

Jos stopparit olisivat toimiva vakuutus, hinta kannattaisi varmasti maksaa. Mutta siihen ne soveltuvat huonosti kuvatuista syistä. Kuten sanottu, ilmaisia lounaita ei sijoittamisessa ole, tässäkään muodossa.

Hyvä osake ei piittaa markkinoiden sekoilusta

Kokemukseni mukaan problematiikkaa tulee lähestyä kahdella tavalla. Ensinnäkin on valittava sijoituskohteeet niin matalalla riskillä, että markkinoiden heilunta ei sijoitustasi vaaranna.

Kun yhtiö on tarpeeksi hyvä, oikeassa hinnassa ja varmistettu vahvalla varmalla osinkovirralla, kurssin arvaamattomaan huojuntaan voi suhtautua tyynesti. Markkinat sekoilkoot, ja sitä ne totisesti osaavat tehdä etenkin lyhyellä aikavälillä. Hulluuteen ei kenenkään tarvitse osallistua.

Täytyy muistaa tiukasti, että osakekurssin pudotus ei ole tappio, ellet osaketta tappiolla myy. Jos alkuperäinen arvio on oikea, markkina korjaa kyllä aikanaan. Ja osinkopaperien kohdalla kurssin heiluntaan on suhtauduttava erityisen tyynesti. Osinkopaperin idea on osinkotuotto, ei kurssispekulaatio.

Toki joskus tulee fundamentaalisia virheitä, jotka vaativat osakkeesta luopumista. Mutta en suosittele arviota tekemään nopeasti oston jälkeen, ja varsinkaan markkinaliikkeiden perusteella.

Toinen asia on, jos yhtiö todella todistaa olevansa odottamattomissa vaikeuksissa. Se harvoin ratkeaa äkkiä, vaikkapa yksittäisen osarin perusteella. Siinä tapauksessa osakevalinta on jo alunperin ollut hutera. Hyvät yhtiöt eivät menetä laatuaan muutamassa kuukaudessa ilman radikaaleja yllätyksiä.

Pelurillekin maltti yleensä kannattaa

Selkeästi spekulatiivisessa sijoittamisessa – jota en siis varsinaisesti kenellekään suosittele – asia on toki hiukan toinen. Jos osake on ostettu nopeahkon kurssivoiton varaan, stopparissa olisi lähtökohtaisesti mieltä. Kun nyt vaikka Nokiaa suosittelin pelihenkisille osariyllätyksen toivossa teknisin perustein, väärään markkinareaktioon pitäisi itsekin jotenkin reagoida.

Mutta ongelma tässäkin on sama. Jos kurssi sukeltaa, on liike luultavasti iso. Ja silloin se tapahtuu niin äkkiä ison rahan voimin, ettei piensijoittaja ehdi mukaan kuin romahduksen jo tapahduttua. Se on tyypillinen tilanne osareissa, molempiin suuntiin.

Joten, jos Nokian kohdalla käy kylmät, lienee parasta odottaa muutama päivä tai viikkokin, koska pahin sukellus kestää pari päivää, ja sitä seuraa yleensä korjausliike ylös.

Näin on käynyt viime aikoina lukuisille Pörssihaukan suositusyhtiöille, jotka ovat usein itse asiassa osaripettymyksen kohdalla juuri suosituksen saaneetkin: Hexagon, Lowe´s, Genuine Parts Company… Ne lähtivät tukevaan nousuun melkein heti osarisukelluksen jälkeen. Paukutettuaan tietysti ensin ison kasan hätäisiä stopparimyyntejä. Joita stoppaajat nyt katuvat.

Lowe´sin kohdalla monet ovat varmasti esimerkiksi käyttäneet satasta stopparin rajana, tasaluvut ovat siihen yleensäkin suosittuja. Jos kurssi menee tuon maagisen rajan alle, tarkoittaa se laskumarkkinaa! Vaan eipä tarkoittanut.

Monelle treiderille sata dollaria on varmasti toiminut Lowe´sin stopparina.

Osareiden pettymystä usein liioitellaan raskaasti. Ikävien yllätysten vaikutus tapaa haihtua vähän ajan päästä markkinoiden sulateltua uutisia. Hätäiset sijoittajat ovat yleensä ne huonoimmat. Hyvien yhtiöiden kohdalla montut ovat ostopaikkoja, eivät stopparipaniikin.

Eli en suosittele hätäilemään, kävi Nokian kanssa niin tai näin osaripäivänä. Jos pudotus iskee ja osakkeesta haluaa luopua, sen ehtii hyvin luultavasti tehdä sopivampaan hintaan vähän tuonnempana.

Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta.


Vastaa

Sijoituskohteet
Muut
Pörssihaukka somessa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2024 © Pörssihaukka