Pörssihaukan suositusyhtiö, kotimaisten osinkotykkien listalle kuulunut rakennuskonevuokraaja Ramirent myydään ranskalaiselle Loxamille vahvalla preemiolla. Osakekurssi kiskaisi saman tien tarjoustasolle. Koska yhtiön hallitus eli pääomistajat suosittelevat kaupan hyväksymistä, se jokseenkin varmasti toteutuu, vaikka ostaja pitää ehtona 90 prosentin äänivallan saamista.
Pörssihaukka joutuu suhtautumaan kauppaan hiukan ristiriitaisin tuntein. Loxamin arvio yhtiön potentiaalista on sama kuin Pörssihaukan. Sen vuoksi Ramirent kuului jo alkuperäisiin mallisalkkuihin, eikä edes rakennusalan suhdanneherkkydestä huolimatta syklisten vaan osinkoyhtiöiden listalle.
Nyt tarjolla oleva preemio, yli 60 prosenttia yli edellisen päivän osakekurssin, on oikein hyvä, muttei tolkuton. Rakennusalan yhtiöiden osakkeet ovat olleet niin matalapainessa, että ne antavat aika vääristyneen kuvan yhtiöiden todellisesta arvosta.
Harmillista tilanteessa on, että vasta muutaman viikon käytössä olleessa ostosuosituslistassa Ramirentin ohjeistus oli odota. Syynä oli osakkeen lyhyiden indikaattorien korkea taso.
Yhtiön edullisuus sinänsä oli tehty selväksi. Vasta pari päivää sitten ehdin arvioida sen osakekurssin pitäväksi pohjaksi viisi euroa. Se siitä todella tuli. Seuraavasta lyhyestä trendistä alas oli tarkoitus tehdä ostosuositus.
Se jää antamatta, ellei kauppa jostain ihmeen syystä peruunnu. Tuskin, joten Ramirent poistuu pörssista ja samalla Pörssihaukan mallisalkusta.
Yrityskauppa ei sinänsä tullut valtavana yllätyksenä, mutta niiden toteutuminen ja etenkin ajoittaminen on puhdasta arvailua, jota en tapaa harrastaa. Toivottavasti jotkut ehtivät osaketta napata kaikesta huolimatta.
Lohtu tilanteessa on, että kauppa osoittaa Pörssihaukan strategian mukaisten, maltillisesti hinnoiteltujen laatuyhtiöiden potentiaalin. Yleensä niiden tuotot tulevat pitkässä juoksussa, mutta joskus ne antavat pikavoittojakin juuri yrityskauppojen myötä.
Pikavoittojen perässä ei yleensä kannata juosta, mutta tuskinpa Ramirent jää tässä lajissa viimeiseksi Pörssihaukan jo melko kattavassa ja yhä kasvavassa suositusyhtiöiden joukossa.