Hermoilun kiihdyttyä paniikiksi osakkeet ovat romahdelleet, myös hienoja raportteja tarjonneiden yhtiöiden. Niistä ei taaskaan ollut pula, etenkään suhdannevapaissa yhtiöissä.
Näin rullaa markkidynamiikka ajasta aikaan: kun pelko iskee, järki ja pitkäjänteisyys haihtuvat kuin savu syysmyrskyyn.
Päivän tulosjulkistajista kiinnosti erityisesti tuore suositusyhtiö Gilead tuoreine jättimäisine yrityskauppoineen. Tanakasti alas sujutellut osakekurssi ei istunut yhtään ainakaan omiin fundamenttiodotuksiini.
Eikä syytä sukellukseen löydy raportistakaan, päinvastoin. Luvut ylittivät omankin optimismini.
Liikevaihto kasvoi 18 prosenttia. Donald Trumpinkin hoidossa selvästi hyvin tuloksin käytetty koronalääke remdesivir, kauppanimeltään Veklury, oli siihen suurin syy. Mutta ilman sitäkin kohennus olisi ollut kaksi prosenttia.
Veklury toi kassaan lähes 900 miljoonaa, noin 15 prosenttia kaikesta myynnistä. Tahdin jatkumista on vaikea ennustaa, mutta epidemian kiihtymisen nyt ei ainakaan pitäisi sitä hillitä.
Gilead korjaa nyt hedelmiä remdesivirin panostuksista. Mutta vanhatkin tuotteet pärjäsivät kokonaisuutena hyvin, vaikka lääkkeiden välillä oli isoja eroja.
Kärkituote, HIV-lääke Biktarvy nosti myyntiään kahdeksan prosenttia poikkeusolojen helpottaessa. Potilaat uskalsivat tulla taas hoitoon.
Immunomedics, jonka Gilead osti, toi mukanaan lupaavan syöpälääkkeen Trodelvyn. Sen potentiaali ei kuitenkaan realisoidu kuin parin vuoden päästä.
Vertailukelpoinen osakekohtainen tulos nousi 2,11 dollariin kvartaalilla. Osinko pysyi 0,68 dollarissa kvartaalilla, vaikka yrityskauppa nieli paljon rahaa. Mutta sitä tuleekin.
Gilead odottaa koko vuoden liikevaihdoksi noin 23 miljardia ja vertailukelpoista osakekohtaista tulosta 6,25 – 6,60 dollaria. Luvut ovat aiempia ennusteita paremmat.
Korona voi vaikuttaa pahentuessaan liiketoimintaan, mutta yhtiö korostaa vahvaa pitkää perspektiiviään. Se on Pörssihaukankin odotus.
Miksi sitten osake sukeltaa aina vain? Samasta syystä kuin maaliskuussa: sijoittajien pelko ja lyhytnäköisyys tukahduttavat täysin arvostelukyvyn ja kärsivällisyyden.
Tuolloinen alennusmyynti ei tästä eroa. Gileadiin pitkän aikavälin näkymät ja osingonmaksukyky ovat osakkeen hintaan nähden loistavat.
Liki viiden prosentin osinko vahvasti kannattatavalle ja oletetulle kasvuyhtiölle on harvinaista herkkua. Markkinoiden sekoilun voi unohtaa niin kauan kuin osinkolinja säilyy.
Toiseen biolääkeyhtiöön Amgeniin pätevät jokseenkin samat sanat. Osakekurssi sukeltaa paniikissa tanakasta raportista huolimatta.
Kokonaismyynti kasvoi 12 prosenttia, todella kova luku asemansa vakiinnuttaneelle yhtiölle. Osaltaan sitä siivittivät Amgeninkin nykyään tuottamat kopiolääkkeet, jollaiset ovat syöneet sen omien alkuperäistuotteiden myyntiä patenttioikeuden rauettua.
Näin hyvät yhtiöt vastaavat haasteisiin. Amgenilla osa lääkkeistä vetää aina huonosti, osa todella hyvin – kokonaisuus pysyy kuosissa ja nyt vahvassa kasvussakin.
Vertailukelpoinen eps kasvoi lähes 20 prosenttia 4,37 dollariin kvartaalille. Osaltaan lukua paransivat omien osakkeiden ostot, jotka ovat jatkuneet alleviivaten Amgenin vakavaraisuutta ja vahvaa vapaata kassavirtaa.
Amgenkin nosti ohjeistustaan: vertailukelpoinen eps nousee tänä vuonna noin 16 dollariin. Koronatilanteen täytynee räjähtää käsiin, jos ennuste on pahasti pettääkseen.
Seuraavaksi pitäisi osingon nousta 1,60 dollarista kvartaalilta. Oma odotus on 1,77 dollaria eli noin seitsemään dollariin vuodessa.
Osakkeen nykyinen paniikkihinta tarkoittaa taas kaikilla mittareilla kunnon alennusta. Vaikka korona kiihtyisikin.
Kasvuyhtiöiden kategorian luottokorttijätti Visa ei ole yleensä kovinkaan suhdanneherkkä, mutta korona rassaa yhtiötä etenkin matkailun voimakkaana hiipumisena. Koko vuoden raportti sisältää Visalle harvinaista avainlukujen laskua vähän joka nurkassa.
Ei kuitenkaan dramaattista. Vuositasolla liikevaihto miinus viisi prosenttia, liikevoitto ja nettotulos hiukan enemmän. Osakekohtaista tulosta kertyi hiukan alle viisi dollaria, viime vuonna hiukan yli.
Kvartaalitasolla luvut olivat ilkeämmät. Vertailukelpoinen eps 1,12 dollaria on 23 prosenttia vertailukautta kehnompi.
Toisaalta luvut ovat lohdulliset edelliseen kvartaaliin nähden. Ja Visa jatkaa maailman kannattavimpana yhtiönä. Liikevaihdosta yli puolet jää kassaan nettovoittona.
Mutta kasvuyhtiöksi luokitellulle ja hinnoitellulle luvut ovat ankeita, eivät kuitenkaan odottamattomia. Kysymys kuuluu tietysti, kuinka kauan ja pahasti poikkeusolot painavat.
Kukaan ei tiedä, eikä Visakaan anna siksi ohjeistusta. Mutta osinkonsa se nosti 0,32 dollariin kvartaalille, joten tahti ei pahasti vieläkään hiivu. Ja varaa nostamiseen riittää vielä pitkään.
Osakekurssi on ottanut lukua paniikissa, eikä sille Visan kohdalla voi kauheasti naureskella koronalukujen taas pahentuessa. Kasvuyhtiöiden tapaan kallis hinta ei kestä yhtiöltä kummoista takkuamista.
Visan pitkän aikavälin näkymät tuskin ovat muuksi muuttuneet. Kasvu palaa ilman ihmettä epidemian laannuttua. Osakkeen osta-suositukseen ei näy muutosta, mutta kärsivällisyys sen kanssa voi joutua koetukselle jonkin aikaa.
Olvi ei ole kasvuyhtiö sanan tiukimmassa merkityksessä, mutta ylöspäin se puskee näissäkin haastavissa oloissa. Raportti oli vahva huolimatta juomamyynnille tärkeän ravintolasektorin pahasta konttaamisesta.
Juomien myyntivolyymi parani lähes kymmenen prosenttia vertailukaudesta, joskin liikevaihto vain kaksi. Liikevoitto kuitenkin parani liki kymmenen prosenttia, nettotulos hiukan vähemmän.
Vertailukelpoinen eps 0,87 euroa osakkeelta on vahva tulos, kun korona kuitenkin heikensi ravintolamyyntiä tärkeällä kesäkaudella. Kuluvan vuoden eps 1,82 euroa merkitsee saman suuruista vajaan kahdeksan prosentin parannusta.
Hyvin menee Iisalmen panimomestareilla totuttuun tapaan. Mutta koronan kiihtyminen tuo taas varjoja.
Ravintoloiden rajoitukset ja juomarallin hiipuminen Suomenlahden yli merkitsevät ongelmia, joita kuitenkin tälläkin kertaa kompensoi vähittäiskaupan vahvistuminen.
Pitkä perspektiivi pysyy entisellään. Luotettavan kasvuyhtiön heikot suhdanteet eivät kauan kestä, eikä kärsivällisellä omistajalla ole syytä huoleen.