Rokote räjäytti rotaation

Koronarokottteesta toivotaan suhdanneveturia

Pörssin eilinen hurlumhei oli ensin jatkoa vaalihelpotukselle, kunnes Pfizerin ja BioNTechin ilmoitus koronarokotteen viimeisen testivaiheen vahvoista tuloksista muutti sen täydeksi euforiaksi. Osakkeet pamahtivat hurjasti ylös, koska epidemian kuriin saaminen palauttaisi talouden kasvunäkymät.

Ilmoitus ilahduttaa jo siksi, että Pfizer on Pörssihaukan suositusyhtiö ja pelipaperikin, jonka tieto kiskaisi tietysti rutkasti voitolle. Kuinka suuri merkitys valmisteella on Pfizerin talouteen jää nähtäväksi.

Liioitella sitä ei kannata, koska suuren yhtiön kassavirta ei ole yhden lääkkeen varassa. Luultavasti rokotteen katekaan ei kapua korkeaksi, mutta jotain bonusta jo laajamittaiset sopimukset varmasti tuovat.

Isossa kuvassa oleellisempaa olisi epidemian laantumisen vaikutus koko talouteen. Miten hyvin ja missä aikataulussa se onnistuukaan, joskus se on edessä.

Hittiteknot sukelsivat

Se piiskasi kursseja eilen – ja varsin valikoidusti. Etenkin sykliset, ja nimenomaan koronasta pahiten kärsineet, saivat siivet selkäänsä.

Keväästä asti rallatelleet sektorit kuten suhdannevapaat ja teknokasvuyhtiöt taas saattoivat pudota rutkastikin. Muun muassa koronasta lähinnä hyötyneet kauppa- ja elintarvikeyhtiöt usein niiasivat, koska niiden myötätuulen odotetaan laantuvan.

Pitää paikkansa tai ei, siten markkinat tilannetta tulkitsivat. Sen myötä monet koronarallatelleet teknoyhtiöt kuten Amazon ja Facebook tulivat alas useita prosentteja.

Tolkuttoman kallis hittiyhtiö Zoom, poikkeustilasta suuresti hyötynyt videoneuvottelupalvelu, sukelsi liki 20 prosenttia. Kylmää kyytiä sai myös tuore listautuja, softayhtiö Snowflake, jonka arvostuskertoimet huitelevat aivan omissa sfääreissään.

Sykliset taas kohti koillista

Ja taas turpeeseeen poljetut sykliset riehaantuivat. Kaksinumeroiset pomput olivat arkea myös osalle Pörssihaukan suositusyhtiöistä.

Koronan pahimpiin uhreihin kuuluva huvipuistokonserni Cedar Fair loikkasi 25 prosenttia, mutta liki samaan luokkaan ylsi muitakin.

Saimme pikakelauksena suhdannetaitteen merkityksen osakkeiden hinnoittelussa, joka on osaltaan seurausta rotaatiosta. Sitä käsittelin jo syksyn alussa.

Osakemarkkinoiden sisäisessä rotaatiossa raha kiertää parasta odotusta tarjoaviin talouden segmentteihin. Kun suhdannetaite on etenkin suuren rahan mielestä edessä, sykliset osakkeet nousevat ja defensiiviset laskevat.

Juuri kuten eilen tapahtui rytisten. Syklisten nousuahan on tapahtunut jo pidempäänkin, joskin vaihtelevasti.

Energiasektorilla hullut päivät

Sykliset lähtevät aina nousuun ennen kuin tilastot sen perustelevat. Suhdannelukutaito on markkinoita hallitsevan ison rahan ehkä merkittävin vahvuus.

Syyskuussa vertasin kahta SP500 -indeksin sektoria, tietotekniikkaa ja energiaa, joiden väliset erot ovat olleet keväästä asti huimat. Eilen jälkimmäinen oli illan tähti liki 15 prosentilla.

Se saattoi merkitä energiayhtiöiden laskumarkkinan kuoliniskua. Tekninen analyysi signaloi jo vahvasti sen puolesta.

Syvästi syklinen energiasektori lopettelee laskumarkkinaansa

Rotaatio ylikuumentumisten taustalla

Rotaatio myös selittää, miksi keväästä asti jotkut toimialat ovat paahtaneet selvästi yli taloudellisten perusteidensa. Vaatimatonkin kasvu on räjäyttänyt arvostuskertoimet avaruuteen.

Siihen on riittänyt jopa kasvuyhtiön tausta. Vaikeasta suhdanteesta kärsivät sykliset taas ovat vajonneet todella halvoiksi pessimististen odotusten seurauksena.

Vaikka yhtiöillä kohtalaisesti menisi, ja osinkotuotto olisi posketon. Koska markkinat arvostavat kasvua – liikaakin.

Kun sitä nyt alkaa vilkkua syklisillä sektoreilla, niiden noususuhdanteessa tarjoama kasvupotentiaali alkaa imeä rahaa. Ja sitä vedetään pois ylihintaisista osakkeista, jotka olivat vasta äsken sijoittajien lemmikkejä.

Tavallista suhdannekiertoa

Näin tapahtuu aina suhdannekierrossa. Ja siksi Pörssihaukka on karttanut säännönmukaisesti ylikuumentuneita yhtiöitä.

Koska rotaation kiihtyessä ne halventuvat. Ja ovat vasta sitten taas hyviä sijoituskohteita.

Pörssihaukka korosti viimeksi eilen, että sykliset ovat laajasti ottaen todella halpoja. Ja tarjoavat siten parhaan tuottopotentiaalin muutaman vuoden perspektiivissä.

Kun tulosten mukana arvostuskertoimet lähtevät nousuun, kurssit voivat jopa moninkertaistua vuodessa parissa. Toki se edellyttää vahvaa suhdannetta.

Suhdannetaite tulee varmasti

Rotaatio hämmentää kokematonta sijoittajaa etenkin vasta äsken rallanneiden osakkeiden kurssien laahatessa – ilman päällisin puolin järkevää syytä. Yhtiöllä menee hyvin, miksei kurssi reagoi sen mukaisesti?

Koska kaikki hyvä on ollut valmiiksi osakkeen hinnassa kukkuramitoin. Syklisten noustessa sijoittajat myyvät niitä saadakseen tuoreita hevosia vankkureidensa eteen.

Sitä on mahdoton tietää vielä, joko koronarokote todella virkistää suhdannetta, vai oliko hälytys ennenaikainen. Markkinoiden pikareaktioista sitä ei voi varmuudella päätellä.

Mutta myräkkä kiteytti, kuinka ja miksi rotaatio toimii. Ja suhdanteen kohentuminen on joka tapauksessa edessä.

Ihan kohta optimismin viritessä – mutta viimeistään vähän myöhemmin epidemian todella talttuessa.

Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta.

 


Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2020 © Pörssihaukka