Sijoittajat saavat silloin tällöin houkuttelevia ostotarjouksia omistamistaan osakkeista. Niitä on ainakin yleensä ottaen kahta lajia.
Yleisemmässä tapauksessa yhtiötä ostetaan pörssistä pois hankkimalla riittävä osake-enemmistö. Harvinaisemmassa siitä havitellaan vain pienehköä osaa.
Ensimmäinen vaihtoehto ei tuota piensijoittajalle yleensä juuri päänvaivaa. Jos yhtiön pääomistajat hyväksyvät ostotarjouksen, se yleensä menee läpi piensijoittajien päätöksestä riippumatta.
Tällöin tarjolla on jonkinmoinen preemio suhteessa senhetkiseen osakekurssiin, joskus mittavakin. Se tarkoittaa pikavoittoa, joskaan ei välttämättä ole mieluisa pitkän aikavälin ratkaisu, mikäli hyvä yhtiö menee turhan halvalla.
Tästä löytyy kirjavia esimerkkejä, mutta piensijoittaja on joka tapauksessa yleensä aseeton. Ja hän saa ainakin kohtalaisen korvauksen.
Toisessa tapauksessa joku sijoittajataho haluaa ostaa vain määrätyn määrän yhtiön osakekannasta, yleensä alle viisi prosenttia. Tämä Mini-Tender- eli minitarjous tehdään suoraan kaikille omistajille yhtiötä konsultoimatta.
Viiden prosentin raja johtuu siitä, että sitä suurempaa määrää koskee jo tiukempi lainsäädäntö, jonka tarjoaja haluaa väistää. Yli viiden prosentin tarjousprosessissa omistaja voi muun muassa muuttaa mielensä ennen määräajan umpeutumista.
Minitarjousta ne eivät koske. Sitä tarjous ei kuitenkaan tuo esiin, tai ylipäänsä sen olevan minitarjous – jotta sen voisi sekoittaa normaaliin isoon tarjousmenettelyyn.
Minitarjous on usein voimassakin vain vähän aikaa, jotta omistaja hätääntyisi makean voiton menettämisen pelossa ja jättäisi selvittämättä tarjousehdot.
Vaikka minitarjouskin on yleensä nykyistä pörssihintaa korkeampi, se luultavasti kätkee ansan. Joka kuitenkin paljastuu vain tarjousehdot tarkasti perkaamalla.
Peruskaavassa hinta näyttää hyvältä preemiolta, mutta ostaja sitoutuu maksamaan sen vain, mikäli kohteen osakurssi tarjousajan sisällä saavuttaa samaisen tason pörssissä. Omistaja saisi tuolloin joka tapauksessa saman hinnan osakkeistaan.
Tarjouksen hyväksyminen sitoo hänen kätensä, minkä seurauksena menettää mahdollisesti korkeammalle nousevan markkinahinnnan. Jos kurssi taas ei nouse sopimushintaan, tarjous raukeaa.
Omistaja siis allekirjoittaa velvoittavan option myydä osakkeet markkihintaa halvemmalla joskus tuonnempana. Optio hyödyttää vain tarjoajaa, omistajalle jää pelkkä riski.
Minitarjous on nyt tullut AT&T:sta. Kyse on aika varmasti vastaavasta kuin viime vuonna Ponos Industriesin havitellessa siitä neljää miljoonaa osaketta luvaten maksaa 36 dollaria kappaleelta.
Saman tarjouksen se oli tehnyt aiemminkin. AT&T on todennut johdonmukaisesti, ettei se ole kontaktissa Ponosiin, eikä suosittele hyväksymään tarjousta. Siten yhtiöt yleensä suhtautuvat minitarjouksiin.
Toisaalta minitarjoukset eivät välttämättä tule yhtiön tietoon kuin viiveellä. Jos yhtiö ei reagoi mitenkään tarjoukseen, jokseenkin varmasti kyseessä on sen selän takana puuhattava vedätys.
Miksi joku maksaisikaan osakkeesta reilusti enemmän kuin se pörssissä hinnoitellaan – paitsi ostaakseen koko yhtiön. Minitarjous ei sitä tavoittele.
Aika varmasti tällaiset tarjoukset kannattaakin heittää avaamatta roskakoriin. Se on ainakin oma aukoton linjani, koska jo kauppaehtojen ja ostajan maksuvalmiuden perkaaminen hyvin ilmeisen vedätyksen varalta vaatii hurjasti työtä.
Urakka tuskin maksaa vaivan. Rahamarkkinoilla ei ole ilmaisia lounaita.
Tänään oli aikomus käydä läpi kauden viimeisiä raportteja, mutta AT&T:n tarjouksesta tulleet kyselyt ajoivat edelle – kun ei raporteissakaan ihmeitä ollut.
Iron Mountain, Main Street Capital, Investor ja Innovative Industrial Properties viikonloppuna.
Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta.