Maailma on täynnä sijoittajia, jotka pitävät kultaa jumalaisen varmana omistuskohteena. Yhden sanonnan mukaan käteinen on kuningas, mutta kulta ikuista. Sinänsä hauska lohkaisu viittaa Warren Buffettin tunnettuun sijoitusstrategiaan, jossa yrityksen vahva kassavirta eli liiketoiminnasta kertyvä käteinen takaa sijoituksen tuoton. Buffet tunnettaan myös kriittisestä asenteestaan kultaan, mikä on sijoittajapiireissä melko poikkeuksellista.
Kullan nimiin vannovat sijoittajat ovat tavallisesti samoja, jotka pitävät paperirahaa pirun keksintönä, koska se inflatoituu keskuspankkien lapioidessa seteleitä ja digirahaa maailmaan. Saman logiikan mukaan kullan hinta porskuttaa alati koilliseen kiihtyvällä tempolla.
Mutta se ei ole pitänyt paikkaansa vuosiin. Kulta on ollut laskumarkkinassa kohta vuosikymmenen. Huippunsa se piikkasi syksyllä 2011 unssin käydessä kahden tuhannen dollarin rajalla. Sen jälkeen hinta on valunut alas, aaltoillen toki matkalla kaikkien omistuskohteiden tapaan. Nykyinen 1300 dollarin hinta tarkoittaa kovia menetyksiä kultaa huippuhintaan ostaneelle, etenkin jos sitä vertaa kunnollisiin sijoituskohteisiin kuten hyviin osakkeisiin.
Sitä ei tarvitse ihmetellä. Kulta ei ole kummempi hyödyke kuin mikään muukaan. Harvinaisena alkuaineena sen tarjonta on toki rajallinen huolimatta kaivosteollisuuden kehityksestä, mutta hinnoittelu perustuu yhtä lailla tarjonnan ja kysynnän lakeihin siinä kuin muiden raaka-aineiden ja tuotteiden.
Kullalla on käyttöarvonsa niin teollisuuden kuin korujen raaka-aineena, mutta harvinaisuus ja hyvät käyttöominaisuudet noissa tehtävissä eivät sinänsä merkitse, että kullalla olisi rajoittamaton ja markkinasentimenttejä kaihtava kysyntä. Ei millään ole.
Jo Adam Smith analysoi 1700-luvulla pääteoksessaan Kansakuntien varallisuudesta kullan ja arvometallien yleensä hintojen heiluneen mielivaltaisesti aikojen saatossa. Hopea on tänään huomattavasti halvempaa kuin kulta, mutta aina ei näin ole ollut. Arvostukset ovat heitelleet kaikkien muotien tapaan.
Smith ei nähnyt kullan hillittömälle arvostukselle muuta pohjaa kuin mielikuvien vallan. Hän arvosteli aikalaistensa kullanhimoa, joka tuolloin kohdistui paljolti mertentakaisiin kultavarantoihin tai kuvitelmiin sellaisista. Smithille se todisti laajamittaista taloudellista arvostelukyvyttömyyttä.
Smith korosti, että hyvinvointi syntyy hyödykkeiden ja palvelujen tehokkaasta tuotannosta. Aineelliset tarpeemme ja nautintomme ovat asuntoja, vaatteita, ruokaa, erilaisia mukavuuksia. Arvometallien merkitys hyvinvoinnille on marginaalinen kuin korkeintaan psykologisesti.
Korut ovat kauniita ja tuovat kantajalleen sosiaalista statusta, mutta ne eivät täytä mahaa, lämmitä asuntoa tai kuljeta paikasta toiseen. Buffetin kritiikki nojaa samoihin perusteisiin. Kulta ei tuota mitään, se vain on. Kultaan sijoittaminen pohjaa lähinnä spekulaatioon: joku maksaa siitä tulevaisuudessa enemmän kuin tänään.
Jos fetisistinen arvostuksemme kultaa kohtaan loppuu, hinta voi romahtaa miten alas tahansa. Aika lailla siten on jo käynyt sitten 2011. Tuolloin kultaintoilijat vaahtosivat, kuinka keskuspankkien inflatoiva rahapolitiikka ajaa kullan hinnan nopeasti moninkertaiseksi.
Näin ei käynyt, vaikka rahaelvytys on jatkunut näihin päiviin asti, ensin Yhdysvaltojen ja sitten Euroopan keskuspankin toimesta. Kulta on ikuista, mutta niin ovat markkinoiden ailahtelutkin. Kultaspekulaattorit ovat ottaneet iloisesti nokkaansa.
Kulta saattaa riittävän pitkällä aikavälillä olla parempi sijoitus kuin inflaation jatkuvasti raiskaama käteinen, mutta kuka hullu käteistä hautookaan pitkiä aikoja? Käteisen pitääkin menettää ostovoimaansa kasvavassa taloudessa – mutta niin pitää kullankin, kuten kaikkien hyödykkeiden.
Se kuuluu talouskasvun luonteeseen: hyödykkeiden suhteelliset hinnat laskevat tuottavuuden kasvaessa. Tämän ymmärtäminen on sijoittamisen kulmakiviä.
Pitkällä aikavälillä on typerää sijoittaa muuhun kuin tuottavaan toimintaan. Sen perustan valaisi jo Adam Smith. Osakkeissa – kuten velkakirjoissa ja asunnoissakin – on riskinsä, mutta laaja hajautus hyvää kassavirtaa tahkoaviin yrityksiin on varmasti ylivoimainen sijoitus verrattuna pankkiholveissa lojuvaan kasaan metallia.
Vaikka kulta on pitkäaikaisena sijoituskohteena epävarma ja jokseenkin varmasti huono, soveltuu se hinnaltaan heittelevänä spekulatiiviseen sijoittamiseen. En sellaista varsinaisesti kenellekään suosittele, mutta jonkin verran sitä itsekin teen vedonlyönnin kaltaisena ajanvietteenä.
Kulta on sikäli hyvä spekulaation kohde, että sen hinta reissaa usein eri suuntaan kuin muut instrumentit, ja sitä voi treidata johdannaisilla. Jonkinlaisena salkun suojana sitä voi siten ajatella.
Kulta on liikkeiltään suhteellisen maltillinen verrattuna vaikkapa öljyyn, joten sen kanssa pelaaminen onnistuu yleensä ilman päiväkaupan tyylistä seurantaa. Kullan keskipitkät trendit kestävät tavallisesti joitakin kuukausia, joten sitä ehtii ostaa ja myydä hyvissä ajoin, jos markkina-arvio vain osuu riittäävän hyvin.
Tästä syystä Pörssihaukka seuraa kullan liikkeitä markkina-analyyseissaan. Kyse ei ole treidaamiseen kannustamisesta, mutta pelistä nauttivat ja sen riskit kestävät voivat päättää itse.