Markkinakatsaus: Suunta vaihtunee

Leiskautus alaspäin alkaa olla tilauksessa. Kuva: Geir A Granviken, Wikicommons.

Markkina on maanisdepressiivinen olento, kuten Warren Buffett tapansa mukaan napakasti muotoilee. Parin kuukauden takainen inflaatio- ja korkopaniikki vaihtui laiskasti ylöspäin aaltoilevaksi nousuksi kaikissa maailman pörsseissä.

Kotoinen suuryhtiöiden OMX25 korkkasi jo varovasti keväästä asti vastustasona toimineen 5000 pistettä. Yli ei ollut vielä asiaa, mutta sekin aika vielä koittaa.

Koska takana on kuitenkin jo yli kaksi kuukautta tasaista nousua, alkaa korjausliike lymytä nurkan takana. Tänään se saattoi jo alkaa.

En kuitenkaan odota siitä mitään massiivista myyntiaaltoa, rajuimmassakin tapauksessa markkinahaarukoiden alareunalla poikkeamista. OMX25:ssa se olisi 4400 pisteen paikkeilla, SP500:ssa noin 3600 pisteen.

VIX heräilee lopulta

Jos näin käy ei siitä kannata uniaan menettää. Mikään ei viittaa suurmyrskyyn, eivät reaalitalouden ainekset, mutta varsinkaan markkinaindikaattorit.

Pusikosta pitäisi iskeä jotain todella ikävää, jotta laskumarkkina kiihtyisi pahanpäiväisesti. Vaikka suurvaltakonflikti tai inflaation odottamaton kiihtyminen uudestaan tempun voisi tehdä, mutta tässä kohtaa ei sellaisesta ole todisteita.

VIX on pysynyt rauhallisena lokakuun alusta asti, vaikka oireili jo pari viikkoa sitten kuumenemista. Nyt se lopulta toteutunee.

Kaksi kuukautta alas sujutelleet viikkoindikaattorit tekevät lopulta nousua upottuaan ensin pohjaan. Heikin Ashi -kynttilä vaihtoi punaisesta vihreäksi. Kuten normaalia ja odotettua ennen pitkää.

VIX heräilee kolmatta kuukautta uinuttuaan

TA ei puolla kovaa myrskyä

Pitkät indikaattorit sojottavat kuitenkin yhä alaspäin, ja Rate Of Change on yhä nollarajan alla. Sen perusteella kovaa markkinamyrskyä ei ole tulossa.

VIX:in pitkät indikaattorit puoltavat yhä laskumarkkinan taittumista

Mutta keskipitkä trendi liukunee nyt alas eli osakkeet halventuvat. Liikkeen kesto on normaalisti ainakin kuukauden, kenties enemmän.

Jonkun viikon päästä yleinen ilmapiiri tihrustaa taas itkua. Mutta kaiken näyttäessä sysipimeältä sarastaa valo paljon yleistä odotusta lähempänä.

Tämän laskun pohjassa valtaosa sijoittajista on varma romahduksen syventymisestä kuten pari kuukautta sitten. Erehtyäkseen taas kerran.

Reaalitalous jarru päällä

Inflaatio ja rahapolitiikkaa pysyvät markkinoiden fokuksena. Niitä taas ohjaa reaalitalous.

Talouden aktiivisuusindeksit ovat rahamarkkinoiden kannalta kirkkaasti tärkeimmässä markkinassa Amerikassa taantumatasolla. Näin vaikka parhaisiin mittareihin kuuluvassa Philly Indexissä niin teollisuus kuin muukin osa taloudesta.

Kuluttajat ovat pitäneet taloutta kyllä hyvin pystyssä koronan aikaiset säästöt tileillään. Joskin kuluttajien luototus on kuihtunut Wall Street Journalin mukaan.

Etenkin se koskee pankkien ulkopuolisia kuluttajien luottoyhtiöitä, joita tuli useita markkinoille nollakoron oloissa. Nämä rahoittajat joutuvat maksamaan lainoistaan neljä kertaa kovempaa korkoa kuin vuosi sitten.

Tämä tietysti heijastuu toisaalta yhtiöiden luototusvaraan ja toisaalta asiakkaiden korkokustannukseen. Velkakulutus taantuu.

Asuntolainan korot luultavasti piikanneet

Asuntolainojen 30 vuoden korko on yhä yli 6% ja asuntokauppa jäätynyt väestön määrään suhteutettuna finanssikriisin pohjan tasolle. Asuntomarkkina indikoi vahvasti muuta taloutta, koska sektori on erittäin suhdanneherkkä ja iso osa kansantaloutta.

Asuntolainan korko näyttää kuitenkin jo teknisesti hiipumisen merkkejä aivan samalla tavalla kuin suhdanteen taittuessa alas 2018, joskin tuolloin matalammalta tasolta. Korkotaite tapahtui vähän ennen vuodenvaihdetta 2019 – jolloin taas osakemarkkinat pohjasivat.

TA viittaa Yhdysvaltojen asuntolainan koron piikanneen kuten 2018 lopussa

Nämä trendit sisältävät merkittävää informaatiota. Kyse on niiden onnistuneesta tulkinnasta ja ajoituksesta.

Asuntolainan koron taite puoltaisi osakkeiden laskun päättymistä. Kun se tapahtui 2019 niin miksei nytkin.

Asuntokauppa jäissä Pohjolassakin

Aivan sama on tilanne Euroopassa. Ruotsissa asuntojen hinnat ovat pudonneet jo 15% ja Suomessa suunta on sama. Asuntosijoittamisen tuotot eivät kata kuluja, joten ostajat kaikkoavat ja monet haluavat eroon jo hankituista.

Suomen Pankki varoittelee jo asuntomarkkinakriisistä. Sen ei kuitenkaan odoteta laajenevan pankkikriisiksi, koska velkavivut ovat säällisiä.

Suhdanne sakkaa – ja se tekee hyvää inflaatiolle. Huonot uutiset ovat nyt hyviä, koska ne hillitsevät rahapolitiikan kiristymistä.

EKP:lla ei ehkä ole samaa pelivaraa kuin Fedillä. Mutta Fed on markkinoille se avaintoimija.

Raaka-aineet matelevat yhä

Inflaation taittuminen näkyy edelleen raaka-aineissakin. Puutavara maksaa jo vähemmän kuin ennen koronaa. Teollisuuden avainraaka-aineet teräs, alumiini ja palladium matelevat edelleen.

Komeaa lankkua, mutta ostajat vähissä

Öljy floppasi jo 70 dollariin joulun kolkuttaessa ovella – aivan kuten Pörssihaukka jo kesällä ennusti. Siitä oma juttunsa vähän tuonnempana.

Joten ainakin eräin osin tilanne jatkuu oikein myönteisenä inflaation ja rahapolitiikan kannalta. Palkkainflaatio on oma lukunsa, josta saamme viikolla selventävää dataa.

Tässä markkinatilanteessa eli pitkän nousun päälle inflaatioraporttiin reagoitaneen pessimistisesti – mitä se sitten sisältääkin. Siihen voi varautua.

Syysale tuskin toistuu

Osakesijoittajalle oleellista on yhtiöiden kunto ja osakkeiden hinta ja samalla tietysti markkinan liike. Ja ne kunkin osakkeen kohdalla erikseen.

Nämä ovat teknisesti hankalia rakoja, kun laskumarkkina tekee loppua tai on jo monen kohdalla aika varmasti takana. Indikaattorit voivat näyttää pitkät ajat yliostetuilta eli ostokelvottomilta – ja pysyä sellaisina tuskallisen kauan.

Täytyy vain puntaroida sopivat paikat. Hyvillä yhtiöillähän ongelma ei ole fundamentaalinen riski, vaan mahdollisimman palkitsevaan ajoitukseen osuminen.

Kahden kuukauden takaiset ostoparatiisit eivät luultavasti uusiudu. Mutta nykyistä halvemmalla pitäisi montaa paperia saada.

ITW aika varmasti pohjannut jo

Moni osake on aika varmasti laskumarkkinansa jättänyt. Vaikkapa syklinen konepaja Illinois Tool Works, perinteiseksi teollisuusyhtiöksi harvinaisen tasaisen luotettava kaikkina aikoina myös kannattavuudeltaan.

Yhtiöllä ei ole huonosti hetkeäkään mennytkään, ja nyt TA on vahvasti nouseva. Pitkissä indikaattoreissa Rate of Change eli ROC kampesi nollarajan alta plussalle – ei vielä paljon, mutta selvästi.

Se on tarkoittanut viimeisen 50 vuoden aikana laskumarkkinan päättymistä. Todennäköisyys sille on taas todella korkea.

Illinois Tool Works näyttää vahvasti pohjanneen jo kesällä

ITW saa taas kerran osta-suosituksen, jahka indikaattorit kyntävät riittävän alhaalla. Vienee muutaman viikon.

Gilead mahdollinen lunastettava

Joistakin osakkeista saattaisi olla paikallaan korjata voitto kotiin. Gilead on rallannut hurjasti, mutta osake on edelleen teknisesti vahva, vaikka kurssi hipoo jo 90 taalaa.

Loikan takana on kunnon alennusmyynti ja markkinoiden herääminen yhtiön potentiaaliin syöpähoidoissa. Siihen Gilead on panostanut lompakkoa säästämättä.

Voiton lunastus ei ole välttämättä huono liike, mutten sitä suuresti suosittele. Vuosikymmen sitten osake riehui usean vuoden yhtiön talouden puhjettua kukkaan.

Teknisesti Gilead näyttää varsin samalta kuin tuolloisen rallin alussa. Ei takaa sen toistumista, muttei siitä pidä yllättyäkään.

Orion taas nosteessa

Orion korkkasi jo 50 euroa. Osake tapaa kuumua aika ajoin kohtuuttomasti, kuten 2016 ostohuumassa odotusten karatessa käsistä.

Nythän Orionilla on todella kansainvälistä imua eikä vain haaveita niistä. Mutta markkinat liki säännönmukaisesti liioittelevat potentiaalia ennen pitkää.

Raketoiva kurssi houkuttelee apajalle momentum-treidereitä. He ovat myöhässä ja maksavat kaukokatseisten ylituotot.

Sauma 60 hillotolpan saavuttamiseen ennen kevättä on hyvä. Sieltä voisi korjata voiton taskuun.

Hyvää viikon alkua!

Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta.


Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2025 © Pörssihaukka