Kesä on osakemarkkinoilla perinteisesti vaisua aikaa. Asiaa on paljon tutkittukin, ja sen kertoo oma vuosien kokemus. Syitä lienee useita, mutta keskeisiä niistä on lomakausi. Isoja liikkeitä ei tapahdu, kun suursijoittajatkin lataavat akkujaan kaukana toimistoistaan. Piensijoittajien rahoilla ei suuria liikkeitä synny.
Kesälle on ominaista, että kurssit sahaavat markkinahaarukoissa eli vastus- ja suojatasojen välissä. Kun ne saapuvat haarukan ylälaitaan, myyntiohjelmat innostuvat ja nousu loppuu siihen. Alalaidassa tapahtuu toisinpäin. Sanonta Sell in May ang go away eli myy toukokuussa ja nosta kytkintä ei ole tyhjästä syntynyt.
On hyvin epätavallista, jos kesällä kurssit nousevat voimakkaasti kuin lyhyitä aikoja, siis korkeintaan vaatimattoman mittaisen keskipitkän trendin verran. Niitä toki kesälläkin nähdään.
Markkinaperinne on nyt hyvässä testipaikassa. Takana on kuukauden nousu, jota edelsi kuukauden lasku. Liike on kaikissa indekseissä samankaltainen, joskin mitassa oli eroja kuten aina. Yhdysvalloissa indeksit kirmasivat samalle piikille, mistä toukokuun alussa lähtivät.
Esimerkiksi Dowe Jonesissa se on nyt jo neljäs kerta sitten 2018 alun, kun samaa piikkiä testataan. Se on harvinaisen monta testiä samalle tasolle näin pitkällä aikavälillä.
Historiallisesti olisi aika erikoista, jos noin vahvasta ja tärkeästä vastustasosta läpi mentäisiin renkaat sauhuten heinäkuussa. Teknisten indikaattorien mukaan se ei aivan mahdotonta ole, mutta todennäköisemmin läpimenokin jäisi vaisuksi.
Ja jos kesänousu yllättäisi tavallista vahvempana, syksyllä perinteisesti sitten kurssit ottavat sitä reippaammin alas. Dynamiikasta on viimeisen kymmenen vuoden aikana vain yksi merkittävä poikkeus: 2009, jolloin takana olikin yksi kaikkien aikojen pörssiromahduksista, ja sen potkaisemat valtavat elvytystoimet. Silloin nousu jatkui läpi kesän ja syksyn reippaana.
Markkinahaarukasta saamme nyt mainion testin juuri Helsingin pörssistä, jossa isojen yhtiöiden OMX25 on paketoitu 3800 ja 4000 pisteen väliin eli viiden prosentin haarukkaan. Siinä se on sahannut nyt keväästä asti.
Kahden tunnin grafiikasta näkyy hyvin, kuinka se on paukuttanut ylärajaa jo seitsemän kertaa, nyt on vuorossa jo kahdeksas. Se lähestyy sitä nuolemalla, kuten markkinoilla on usein tapana rajojen kohdalla.
Teknisen kokemuksen perusteella tuollaiset rajat ylittyvät vahvalla voimalla sen tehdessään. Seuraava pysäkki olisi ainakin sen pari sataa pistettä korkeammalla.
Kyse on ketsuppipulloilmiöstä: kun tulppa lopulta aukeaa, tavaraa tulee isolla paineella. Päiväkauppiaat tuntevat ilmiön tarkkaan. Tällaisia ahkerasti koeteltuja suoja- ja vastustasoja näkee jatkuvalla syötöllä laajasti markkinoita seuratessaan.
En kovasti nyt usko ketsuppitulvaan. Päivätason oskillaattorit nakuttavat Helsingissä kattoa, mutta samaan aikaan US-indekseissä ne ovat laskussa. Voivat ne toki kääntyä ylös ennen pohjaa vahvassa trendissä, mutta kesään ne harvoin kuuluvat.
Viikko-oskillaattorit taas alkava olla jo yliostetun alueella. Se näkyy etenkin Dow Jonesin ensimmäisessä havaintokuvassa.
VIX:in neljän tunnin oskillaattorit ovat pohjassa, joten noin viikon päästä niiden pitäisi olla taas katossa. Ainakaan ennen sitä ei kannata lähteä yleensä ottaen ostoksille.
Kaikkiaan todennäköistä on, että nousukuukauden jälkeen saamme laskukuukauden. Sitä perustelee niin kesien markkinahistoria kuin keskeisin osin tekninen analyysi.
Parin kuukauden kp-trendejäkin toki kesällä saattaa tulla, mutta harvoin ne niin pitkiä ovat kuin hyvin vaimeina. Joten ainakaan reippaaseen nousukuukauteen en mitenkään usko, ellei jokin merkittävä uutinen kuten USA:n ja Kiinan kauppaläpimurto vaikuta rajusti.
Päivitän ostosuosituslistan huomenna, mutta VIX:n perusteella on tosiaan ilmeistä, että useimmat odota-suosituksen saaneet eivät ainakaan muutu tässä kohtaa.
Aurinkoista viikonloppua!
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Lauantaipäivää Heikki!
Olen seurannut postauksiasi Piksussa ja arvostan tapaasi kirjoitella markkinoista ja yhtiöistä. Olet poikkeuksellisen suorasanainen ja kerrot mielipiteesi ja arviosi kursailematta ja helposti ymmärrettävässä muodossa. Perustettuasi Pörssihaukan kohtaat suuren haasteen tuottaa sellaista materiaalia ja suosituksia, jotka auttavat lukijoitasi saamaan osakemarkkinoilta indeksiin nähden ylituottoa. Sen toivossa olen nyt lähtenyt kokeilujaksoksi Pörssihaukan kyytiin. Jos onnistut, uusia tulijoita on varmaan paljon – kyllä sana kiertää.
Olen varma, että pörssihaukka on lyhyehkön elinkaarensa aikana jo saanut myös ”siipeensä” sellaisilta sijoittajilta, jotka eivät halua oikein kuvitellakaan, että joku voisi luoda osakemarkkinoihin pitkän ajan kuluessa perusteellisesti tutustuttuaan sellaisen sivuston, jonka tuotoista myöhemmin voitaisiin osoittaa todisteet. Olen itse opiskellut teknistä analyysiä joitakin vuosia ja olen varma, että niistä saa huomattavaa tukea omiin sijoituspäätöksiin.
Pidän myös siitä, että huomioit markkinoiden arvaamattomuuden; emmehän voi mitenkään tietää esim. millaisia twiittejä Donald Trump kirjoittaa tai millaisia päätöksiä ja milloin keskuspankit lopulta tekevät. Asiantuntijanakin näytät säilyttävän terveen nöyryyden käyttämällä tällaisia ilmauksia kuin ”luultavasti kuukauden matalapaine”, ”niiden pitäisi olla” ja ”Joten ainakaan reippaaseen nousukuukauteen en mitenkään usko, ellei jokin merkittävä uutinen kuten USA:n ja Kiinan kauppaläpimurto vaikuta rajusti”.
Olen itse suurella painolla käteisellä. Odottelen kesän jälkeistä aikaa ja toivottavasti Pörssihaukan markkinakatsaus antaa sopivasti vinkkiä markkinoille palaamisen ajoitukseen. Erittän kiitollinen olen siitä, että huomioit myös ulkomaisia yhtiöitä. Nolato ja Cedar Fair oli jo pakko laittaa tarkempaan seurantaan. Toivottavasti pääsen Pörssihaukan seurassa hyvään liitoon ja jatkan kokeilujakson jälkeen jäsenyyttä. Olen tekemisissä satojen sijoittajien kanssa ja jos kokeilujaksoni onnistuu, niin ilman muuta vihjaan Pörssihaukasta muillekin.
Pörssihaukan korkeita liitoja odotellessa lähden huomenna kohti Pielisen rannalla kohoavan Kolin kukkuloiden tarjoamia kansallismaisemia! On riittävästi tutkimuksia, jotka osoittavat, että pankkien analyytikoiden suositusten perässä sijoittamalla tulokset ovat kehnot. Näytä nyt Heikki, että olet toista maata!
Lämmin kiitos, Eero!
Yritän todella olla suora joskin nöyrä. Tässä lajissa on luotettava itseensä, mutta tiedettävä rajansa ja yllätysten olemassaolo. Niihin kyllä törmää jatkuvasti, sen kanssa on opittava elämään. Tärkeintä on kuitenkin pärjääminen pitkässä juoksussa riittävän hyvin. Itseltäni se on onnistunut, ja sitä koetan parhaani mukaan tarjota asiakkaille.
Uskon siihen vakaasti ajan kanssa, sijoittamisessahan tulokset tulevat yleensä ottaen hitaasti, ennen kaikkea kun on kyse osinkotuotoista. Niiden kertyminen vie vuosia, mutta onkin sitten se varmin ja pysyvin tuotto.
Ja varmat osingonkasvattajat ovat lopulta kurssikehitykseltäänkin parhaita. Siksi annan osinkokehitykselle yhtiövalinnassa suuren painon.
Ulkomaiset yhtiöt ovat kiinnostaneet minua sijoittajaurani alusta asti. Maailmalta löytyy hyviä yhtiöitä eri mitasssa kuin Suomesta yksinkertaisesti maamme pienen koon takia. Eikä Suomeen sijoittaminen ole sen turvallisempaa tai vaivattomampaa kuten monet kokevat. On Suomessakin hyviä kohteita, mutta rajallisesti.
On suuri haaveeni, että Pörssihaukan asiakkaat pärjäävät niin hyvin, että sana alkaa kiertää. Aikaahan siihen välttämättä menee jonkin verran sijoittamisen luonteesta johtuen, mutta siihen olen varautunut. Toivottavasti asiakkaillakin maltti riittää, kunnon rekordit vaativat ainakin muutaman vuoden.
Siitä voitte olla varmoja, että teen hommaa sata lasissa ja vähän päällekin. Olen sivuston perustamista hautonut vuosia ja haluan sitä tehdä lopun elämäni. Virheitäkin varmasti tulee, mutta sijoittamisessa ratkaisee kokonaisuus. Sen kertoo salkku ajan mittaan, ovatko arviot osuneet toivotulla tarkkuudella.
Terveisiä Pielisen seuduille! Olen kotoisin Joensuusta, joten nurkat ovat tutut.