Tavoitehinnat ovat oopiumia piensijoittajille

Tavoitehintoja muhimassa

Tavoitehinta on kuin oopiumipelto: kaunis mutta vaarallinen

Uskonto on oopiumia kansalle, lohkaisi kriittinen taloustieteilijä Karl Marx aikoinaan. Hänen oppeihinsa nojaavat yhteiskunnat kokivat konkurssin, mutta ainakin muutamat sanonnat elävät. Tässä tapauksessa tosin korvaan uskonnon tavoitehinnalla ja kansan piensijoittajilla.

Tavoitehinnat ovat valtavirran analyytikkojen käsite, joka viittaa arvioijan odotukseen osakekurssin kehityksestä tietyssä ajassa. Yleensä kyse on vuodesta, joskaan mikään yleisesti säännelty standardi ei aikaikkunaa määritä. Periaatteessa jokainen voi sen asettaa haluamallaan tavalla, jolloin ajan venymiseen voi vedota arvioiden pettäessä.

Tavoitehinta odottaa osakekurssin liikkuvan tietylle tasolle hyvin pitkän ajan sisällä. Se ei ole yhtiön arvonmääritys, jonka perusteella voi arvioida osakkeen ali- tai ylihintaiseksi yhtiön senhetkisen taloudellisen tilanteen puitteissa.

(lisää…)


Jäsenpalautetta ja vastaus: SP500

Osakemarkkoiden kasvukausi kohisee parhaimmillaan, mutta sen kestoa ei ole helppo ennustaa

Laitan taas jäsenpalautteen erillisenä juttuna, koska aihe on laaja ja kiinnostava, sekä koskee Pörssihaukan ydinteemoja. Ja sopii muutenkin näin vuodenvaihteeseen, kun on aika vilkuilla tulevaa vuotta.

Moi Heikki!

Vuoden loppupuolella katseet itsellä on jo ensi vuoden näkymissä. Olen vasta aloittanut sijoittamisen muutama kuukausi sitten ja Pörssihaukkaa tiukasti seuraten tehnyt osakepoimintaa pääsääntöisesti jenkkimarkkinoille. Ensi vuoden alulle kiinnostasi tehdä kohtuullisen suuri (10k€) panostus johonkin rahastoon.

Olen miettinyt Isharesin SP500-rahastoa, joka on ollut suht turvallinen ja tänä vuonna tuottanutkin harvinaisen hyvin indeksirahastoksi. Miten kestävällä pohjalla SP500:n kasvu enää on ensi vuonna? Onko markkoilla ensi vuonna tulossa romahudus/korjausliike? Kaikki merkit näyttävät siltä..? (lisää…)


Goldman Sachsin suositukset jälkijunassa

Huono startti, kehno sijoitus

Sijoittajapalvelu ei voi pärjätä ilman itsenäisyyttä. Se pätee myös tällaiseen puitteiltaan vaatimattomaan, jos kohta sitäkin kunnianhimoisempaan palveluun. Toisia peesaamalla joutuu väistämättä perässähiihtäjäksi.

Tästä syystä en anna käytännössä koskaan painoa ulkopuolisille arvioille, vaikka ne saattavat kiinnostaa tai parhaassa tapauksessa kohdistaa huomion aiemmin tuntemattomaan tai ainakin omassa näkökentässä paitsioon jääneeseen yhtiöön. Arviot on kuitenkin tehtävä aina ja vain omin nokkinensa.

Lähtökohdan etu havainnollistui analyysitaloista arvovaltaisimpiin kuuluvan Goldman Sachsin nostaessa ydinsuosituksiinsa kolme terveydenhuoltoalan yhtiötä, joista kaksi on ollut Pörssihaukan suositusyhtiöitä jo reilusti ennen viime kuukausina koettua rajua kurssinousua. (lisää…)


Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2020 © Pörssihaukka