Markkinakatsaus: Osakekohtaiset erot levenevät

Grande

Osakekurssien kehityserot muistuttavat jo Grand Canyonia.

Volatiliteetti ei ota indeksitasolla vieläkään vauhtia, mutta yksittäisten osakkeiden kohdalla eroja alkaa syntyä jo melkoisesti. Rajuja osinkodroppeja sukeltelee, ja erot hyvienkin yhtiöiden liikkeissä ovat huomattavia. Jotkut sektorit ja yhtiöt posottavat yhä pahasti ylikuumentuneena, toiset putoavat jo vauhdikkaasti.

Mielestäni eroissa on kyse ennen kaikkea momentumista, sijoittamiselle ominaisista psykologista trendeistä. Rahat valuvat tietyistä osakkeista toisiin enemmän tai vähemmän mielivaltaisista syistä. Esimerkiksi muutamien oman salkkuni teknoyhtiöiden 50 prosentin nousut parissa kuukaudessa ovat aika absurdeja, kun kyse on kuitenkin kohtalaisen vakaista ja ennustettavista yhtiöistä - toki oikein hyvistä sellaisista.

Samaan aikaan toiset vakaat yhtiöt luistelevat alas, koska mielialojen virta nyt on sellainen. Jonkin ajan päästä trendit kääntyvät: ylihintaiset osakkeet pannaan myyntiin ja alennushintaiset pääsevät vaihteeksi suosioon – kuten kuuluukin.

Hyvä näin: makoisia ostopaikkoja raottuu jo monella suunnalla.

***

Tämä sisältö on maksullinen: kirjaudu sisään tai aloita jäsenyys. Jos olet vanha tilaaja, kirjaudu ensin sisään, jolloin voit uudistaa tilauksesi myös luottokortilla.


Vastaa

Pörssihaukka
Y-tunnus 1666554-1
info@porssihaukka.fi

Tietosuojaseloste

Kaupan ehdot

2024 © Pörssihaukka